Cowboy-dieetti

Tämä ei nyt tullut kovinkaan suurena yllätyksenä, sillä mitä muutakaan voi olettaa, jos normaalisti 10 tuntia tietokoneen ääressä päivittäin istuva nuori viettääkin yhtäkkiä 10 tuntia päivittäin seisten. Laihduin kesällä. En ihan tarkkaan muista, mikä oli lähtöpaino, mutta vaa'an mukaan kiloja on lähtenyt 3-5.

Kilojakin tärkeämpääkin edistystä on tapahtunut: lantiolta on lähtenyt huimasti senttejä, hieman myös reisistä ja käsivarsista. Reidet ja pohkeet tuntuvat entistä kiinteämmiltä. Vyötärönympärys ei ole kaventunut, tosin siinä ei ole enää paljon kavennettavaakaan. Vatsa ei kuitenkaan pömpöttänyt epämukavasti koko kesän aikana juuri lainkaan, ja olo on muutenkin nyt kevyt ja naisellinen.

Ja silti tuli syötyä paljon ja ihan melkein mitä sattuu. Eläissäni en ole niin paljon herkkuja nauttinut kuin tänä kesänä. Toisaalta eläissäni ei ole energiankulutus ollut samaa luokkaa. Ja kyllähän se väsymyksenä tuntuikin. Nyt on viimeisen viikon aikana tullut käsittämättömiä herkkujen himoitsemishetkiä, jotka olen onneksi osannut vanhasta tottumuksesta kieltää itseltäni. Elimistö elää kai edelleen suuren kulutuksen vaiheessa. Parempi kuitenkin vain totutella taas uuteen (vanhaan) tilanteeseen: annoskokoa pienemmäksi ja herkut pois, ruisleipää tilalle ja aerobic-tunnille. Eilen vasta jaksoin ensimmäiselle jumppatunnille: flunssa on ohi ja energiatasokin alkaa hiljalleen palata ennalleen (johan tässä viikko tuli nukuttua).

Pitkä painajainen

On hyvin vaikea hahmottaa koko sitä reilun parin kuukauden ajanjaksoa, minkä juuri vietin Pariisissa. Olo on kuin olisi vain nähnyt "pahaa unta" ja herännyt juuri takaisin todellisuuteen, tähän päivään. Tuntuu, ettei reissusta jäänyt juuri mitään käteen, mitään yhteyksiä ei jäänyt, mitään hoidettavia asioita ei jäänyt. Edes palkkaa ei tarvitse enää odotella. Vain asunnon takuuvuokra saapunee joskus parin kuukauden päästä. Voisin siis vain unohtaa koko kesän ja jatkaa eteenpäin.

Jotain lienee kuitenkin jäänyt mieleen. Maanantaina kun pitkästä aikaa näin tuttuja naamoja tutussa ympäristössä, tuntui oudolta, ettei kukaan edes moikannut. Aivan tyypillistä suomalaisuutta, ettei ihmisiä, jonka kanssa on joskus ehkä ollut yhdellä tai useammalla kurssilla, noteerata mitenkään. Minun olisi tehnyt mieli käydä halimassa ja pusimassa kaikki läpi. Mutta suomalaisittain pieni hymy, lyhyt moi ja kevyt päänheilautus ovat paljon. Sain kuitenkin yhden halauksen, mikä on jo paljon. Kyseessä olikin eräs englanninopiskelija, jolla on belgialainen poikaystävä sekä muitakin yhteyksiä Keski-Eurooppaan.

Kaupan kassalla ja muuallakin asioidessa on muutenkin hyvin sosiaalinen olo. Tekisi mieli jäädä juttelemaan niitä näitä. Kokemus asiakaspalvelutyöstä oli varmasti kesän tärkeimpää antia, ja nyt jaksan luottaa siihen, että selviän vaikeammistakin asiakkaista tyynen rauhallisena. Tiedän nyt, että pysyn pitkään rauhallisena ja mikäli joskus hieman kiehahtaisikin yli, rauhoitun erittäin nopeasti.

Kielen osalta en osaa vieläkään sanoa mitään. Joka tapauksessa on todettava, ettei olo ole yhtä varma ja innokas kuin Saksasta palatessa. Myös tällä saralla lienee kuitenkin jotain tapahtunut, sillä saksan opettajani sanoi, että saksassani kuuluu ranskalainen aksentti. Tosiasiassa en vain osaa enää puhua yhtään mitään. Suomikin on vaikeaa, vaikka yritys on kova. (Tähän on tietenkin flunssalla omaa osuutensa, kun ääni ei kulje ja aivot lyö tyhjää.)

Otin juuri vastaan erään käännöstyön, ja koulukäännökset alkavat hiljalleen painaa päälle. Kaikki liittyen saksan kieleen... Ranska laitetaan sitten koetukselle kieliharjoitteluraportin laatimisessa ja viimeistään marraskuussa, kun käyn ranskan tulkkauskurssin. Kääks.

Arjenaloitusfiiliksiä

Kesä on totisesti ohi. Alkusyksyn aurinko paistaa silmiäpolttavan kirkkaasti, mutta päivälämpötila ei paljoa yli 10 asteen nouse. Sen sijaan elämän täyttää nyt lisääntyvä stressi koulutöistä. Hädin tuskin on ehtinyt kotiutua, kun pitäisi jo alkaa taas puurtaa gradua, väkertää käännöksiä (niin kouluun kuin rahaakin vastaan) ja tulkata.

Mutta oi että kotiinpalaaminen oli ihanaa - flunssasta huolimatta. Poikaystävä oli löytänyt kentälle omatoimisesti, ja yhdessä sitten matkasimme Tikkurilaan hotelliin. Söimme itsemme ähkyksi alakerran vasta-avatussa Amarillossa ja katsoimme illan BB-lähetyksen. Seuraavana aamuna hotelliaamiaisen jälkeen istuimme mukavat 4 tuntia junassa ja saavuimme juuri parahiksi todistamaan äärimmäisen rankan kaatosateeseen.

Kotona minua odottivat ihanasti remontoitu kylpyhuone ja marjoista täpötäysi pakastin. Jääkaappi ei puolestaan toiminut, remonttimiesten jäljiltä oli hieman tahroja hellassa ja kaapinovissa, ja ikkunalautaviljelmäni olivat kuihtuneet. Ostimme uuden jääkaappipakastimen, hain Suomen sosiaaliturvaa, hain opiskelijakorttiini uuden vuositarran. Vielä pitäisi käydä tallettamassa palkkarahat tilille. Viikonloppuna kävimme moikkaamassa vanhempiani ja poikaystävän perhettä. Tuntuu kuin aika ei olisi kulunut täällä lainkaan, ja eihän se olekaan. Ei kesällä tapahdu mitään muuta kuin että lapset kasvavat.

En ole koskaan tykännyt koulunpenkkiin palaamisesta. Ja vaikeaa se oli nytkin. Onneksi kuitenkin tuli tuttuja kasvoja vastaan eikä kalenterikaan ole aivan täpötäynnä. Mutta nihkeähksi aluksi tätä voi kuitenkin kutsua. Tilanne normalisoitunee parissa päivässä...

On jotenkin tyhja olo. Melkein toivon, etta olisi enemman sanottavaa, vaan kun ei ole. Lahto ei tunnu miltaan. Melkein meinasi tuntua joltain, kun kavin viela ohimennen viimeisen kerran BTM:ssa asiakkaana ja moikkasin tyokavereita. Lahinna tuntui vasyneelta ja flunssaiselta (jo kolmas flunssa tana kesana!) Osaa tyokavereista en edes jaksanut moikata. Olen huono tunteilemaan puolituntemattomien kanssa... Miksi moikata, hyvastella ihmisia, jotka nakevat joka kesa kymmenien kesatyolaisten saapumisen ja lahdon. Jotkut ovat toki surullisia siita, etta hyva tiimi hajoaa. Kylla tuolla kaverisuhteitakin on joidenkin valille ehtinyt syntymaan.

Itse en meneta juuri mitaan. En ehtinyt kiintya naihin ihmisiin viela niin kovasti. Pari kuukautta lisaa niin tilanne saattaisi olla erilainen - myos kielitaidon kannalta. Voisi sanoa, etta olin tana kesana erittain epasosiaalinen. En pida ajatuksesta, mutta toisaalta naina viikkoina tuntui vain niin kauhean kompelolta ja raskaalta sosialisoida ihmisten kanssa vapaa-ajalla. Tyonteko veti veronsa, eika bilettamiseen riittanyt energiaa saati aikaa.

En kadu sita, etta tulin tanne. Toisaalta aika harvoin koskaan kadun mitaan tekemisiani. Tehty mika tehty. Paasepahan elamassa taas askeleen eteenpain. Kaiken kaikkiaan on todettava, etta olipahan taas melkoisen opettava kokemus. Kotimatka alkaa huomenna klo 7 aamulla. Kassi on taynna raskaalla tyolla ansaittua kylmaa kateista, ja Suomen paassa poikaystava on luvannut tulla kentalle vastaan. Hotelliyo odottaa viela ennen kotiin ja arkeen palaamista.

Kuin viimeista paivaa...

Hei hei turvakengat.
Hei hei hassut ranskalaiset tyokaverit.
Hei hei irlantilainen Hugh, puolalainen Iwona, saksalainen Katja, kaikki espanjalaiset ja italialaiset tyokaverit.
Hei hei reilut teamleaderit.
Hei hei iloiset, vihaiset, kivat, hankalat asiakkaat.
Hei hei junalaiturit Annexe ja Principal.
Hei hei backstagella pomppivat Woody, Tigru, Mikki.
Hei hei jatkuva vasymys.
Hei hei stetsoni.
Hei hei 2 euron lounaat.
Hei hei automaattikahvi.
Hei hei iltavuorot.

Ikava tuskin tulee, mutta olette taatusti mielessani viela pitkaan.

C'est fini.

Kategorisoimattomia huomioita

Ruokalassa tormaa aina ihmisiin, jotka syovat lounaaksi vain ison kasan ranskalaisia.

Ranskalaisannos maksaa joku 80 senttia, muut ruoka-annokset 2 e.

Ruokalassa on tarjolla paljon hedelmia, ja mika ihmeellisinta, ihmiset ihan oikeasti syovat niita, ja paljon.

Kaupassa on myynnissa sellaisia kasviksia ja hedelmia, joiden nimia en tieda edes suomeksi.

Kaupan kalatiski tuoksuu, ei vaan haisee tosi voimakkaasti kassoille asti.

Lahes kaikilla pikkulapsilla on mukaan pieni unilelun tapainen, kuolanukke niin sanotusti, tutu. Kadonnut sellainen lasketaan lompakoiden ja puhelinten tavoin arvoesineeksi, joka tulee palauttaa omistajalleen pian.

Kosketusnayttopuhelimet ja muut hienot vempaimet ovat uskomattoman suosittuja taalla. Tai ainakin naissa piireissa, missa taalla pyorin.

Ranskalaiset puhelinliittymat ovat kalliita. Kytkykauppa se on mika kannattaa.

Yovuoroon tulevat tyontekijat, kuten puutarhurit, siivojat, vartijat, ovat lahes poikkeuksetta mustia miehia.

Espanjalaiset asiakkaat on helppo tunnistaa esim. ranskalaisista. Ovat sen verran tummempia...

Eras espanjalainen tyontekijamme kertoi viettavansa lounastauot nukkuen ja syovansa tavallisella tauolla. Siesta.

Lahes kaikki Disneylaiset ovat jatkuvasti vasyneita. Monet ranskalaiset nuoret ovat taalla toissa, koska maassa on vaikea loytaa muualta toita.

Ranskalaisten englannin kielen taito on vaihteleva (yllatys). Jotkut Disneylaiset, jossain englanninkielisessa maassa pidempaan oleskelleet, puhuvat taitavalla aksentilla, toiset osaavat hadin tuskin ankyttaa yksinkertaisempiakaan asioita.

Muutama tyontekija pitaa cowboyn takkiaan lahes aina paalla, oli saa miten kuuma tahansa.

Aamuisiin tervehdyssessioihin loytyy aina aikaa, vaikka olisi miten kiire. Suukkoja vaihdetaan vaikka olisi flunssa liikkeella.

Lemmenparit eivat juuri valita ymparilla olevista ihmisista, vaan halailevat ja suutelevat estoitta Pariisin puistoissa. Usein nama parit eivat ole mitaan teineja, vaan painvastoin keski-ikaisia.

Ranskalaisille suomalaiset ovat lahes sama asia kuin ruotsalaiset. Vaaleat sinisimmut jne...

Levottomat viimeiset vapaapaivat

Aivan kaamea olo. Viime yona nukuin varmaan huonoiten koko taalla olon aikana. Ensinnakaan en saanut illalla unta, parin tunnin paasta herasin naapurien elamointiin ja sitten aamuyosta iski hurja ukkosmyrsky. Ja nyt aamulla ei paista edes aurinko. Joka paikkaa on sarkenyt jo monta paivaa, ja vasymys tuntuu lihaksissa. Tanaan on viimeinen vapaapaiva ennen ennen lahtoa koittavaa viimeista paivaa taalla, jota en osaa mieltaa vapaapaivaksi, silla joudun luultavasti juoksemaan silloin viela asioilla... Saa nahda saanko kasattua itseni viela lahtemaan puistoon iltapaivaksi. Hieman outo ajatus maata vain koko paiva sangyssakaan, vaikka vasyttaisi miten. Pariisiinkin voisi lahtea, mutta outoa kylla, alkaa tuntua, ettei siella ole enaa yhtaan mitaan nakemisen arvoista minulle... Aina ei jaksa talsia samoja katuja, ainakaan yksin.

Eilinen oli kaikesta vasymyksesta ja hetkittaisista nalantunteista huolimatta ihan onnistunut paiva Pariisissa. Paivan paakohteena oli Musee d'Orsey ja siinapa se sitten olikin. Museossa sai vietettya parisen tuntia ja sitten istukselin Jardin des Tuileriesilla lueskellen, lammosta nauttien ja ihmisia katsellen. Orsey oli mielestani tahan astisista museoista kaunein seka mielenkiintoisin. Siis jopa modernia Centre Pompidouta parempi! Museo on vanha asemahalli, ja erittain kuvauksellinen. Ikava kylla siella ei saa valokuvata laisinkaan, joten sielta ei nyt sitten ole kuvia. Kaikkien kuuluisien taulujen ja veistosten lisaksi Orseyssa oli myos huonekaluja, art nouveau -tyyliin. Nalka vain alkoi hieman sumentaa jo nakoa loppuvaiheessa, joten kiirehdin ostamaan patonkia museon ulkopuolelta.

Minun vierailuni Pariisissa taisivat olla siina. Hyvin riitti nakemista pariksi kuukaudeksi. Kaupungit tuhannet ravintolat ja kaupat jaivat viela suurimmaksi osaksi testaamatta, mutta ehka joskus toiste, paremmassa seurassa.

Normipaivan aanimaailma

Aamu alkaa pulun pulputuksella.

Aamupaivaan tai alkuiltaan kuuluu pienta puheensorinaa, kun asuntolan asukkaat soittelevat skypepuheluita pihalla istuen.

Samoihin aikoihin myos kukko kiekuu, moottoritiella kaahaavat autot ulisevat, lentokoneet huristavat yli.

Iltapaivaan ja yoaikaan kuuluu hetki hiljaisuutta.

Tyoaikaan kuuluu 10 000 ihmisaanta, country-musiikkia, junan kirskuntaa, kolinaa, rahinaa, raminaa, hoyryveturin ja hoyrylaivan tuuttaukset, ilotulisten pauketta, hurraa-huutoja, kirkumista, kymmenia eri kielia, tervehdyksia, toiveita, moitteita, kysymyksia, oma aani.

Taukojen aikana kuuluu joko hiljaisuutta tai ranskaa, espanjaa, italiaa tai suomea.

Alerte de canicule

Lampotila nousi eilen 31 asteeseen, olin toissa. Edes tyovuoron loppuun mennessa, puoliyon aikoihin, olo ei helpottunut. Hiki valui solkenaan. Hellelukemissa cowboyt saavat avata paidasta ylimman napin ja jattaa huivin pois kaulalta. Eipa paljon helpota, kun jalassa on paksut puuvillaiset farkut ja paitakin on paksua puuvillaa, lisaksi viela liivi. Suureen osaan Ranskaa, ei ilmeisesti kuitenkaan Pariisin alueelle, on asetettu hellevaroitus. Puhutaan 40 asteen lammoista. Menneilta vuosilta muistelen nahneeni uutisia juuri tallaisista lampoaalloista. Talle aallolle koittaa kuitenkin pian loppu, mutta hikoillaan nyt pari paivaa.

En kuitenkaan valita, vaan jaksoin eilen hymyilla koko paivan, vaikka niska vuoti, kaula vuoti, otsa vuoti, jalat vuoti, kainaloista puhumattakaan. Eilen oli siitakin hassu paiva, etta koko paivan paistoi aurinko! Aikamoinen ihme sinansa, silla tana kesana on minun taalla ollessani ollut ehka tasan yksi yhta aurinkoinen paiva.

Tanaan on luvattu, tai oli luvattu, tilanne elaa edelleen, todella kuumaa. 30 astetta ei ainakaan viela ole mennyt rikki, ja taivaanrannassa uumoilee saderintama. Aurinkoisesta kesapaivasta ei siis ole tietoakaan. Mutta jotain kovin kesaista tassa kuitenkin on: jotensakin tulee mieleen joku lapsuuden kesa, kun ulkona oli lammin ja tuuli puhalteli lampimana. Myos yo oli lammin, mika on taalla myos hyvin erikoista. Suomen kesalle tyypillinen trooppinen yo toteutui vihdoin myos taalla... Ei aivan sellainen kesa, mita olin odottanut, mutta eipahan ainakaan paase kyllastymaan, kun koskaan ei tieda, mita tuleman pitaa.

Viimeiset vapaapaivat haamottaa

Kuten jo mainittua, vapaapaivat alkavat vaheta mutta niin alkaa loppua myos ideat ajanvietteesta. Totuttuun tapaan vietin toisen vapaapaivan seikkaillen Pariisissa, toisen puistossa. Toissapaivainen kului siis lahinna Luxembourgin puistossa, Jardin des Plantes -kasvitieteellisessa puistossa seka Latinalaisessa korttelissa. Nain ainakin nelja tai viisi kirkkoa, joista St. Sulpicessa ja Pantheonissa kavin myos sisalla. Pantheonissa oli paljon nahtavaa, ja varsinkin kryptassa on viileaa viettaa hellepaivaa - samalla pongaten tuttuja edesmenneita ranskalaisia kirjailijoita.

Kaupungin kauniit ja isot puistot ovat oiva tapa viettaa kaunista kesapaivaa esimerkiksi perheen tai kavereiden seurassa. Eritoten Luxembourgin puistosta loytyy aktiviteettia polkuautoilusta, veneenuittamisesta tenniskenttiin ja shakkilautoihin. Koska paiva oli kuitenkin lahes pilvisen synkka, jatkoin matkaani toiseen samalla puole jokkee sijaitsevaan puistoon, Jardin des Plantesiin, jossa nimensa mukaan kasvaa mita erilaisempia kasveja. Pienen kiertelyn jalkeen istuksin varmaan tunnin ison kastanjapuun varjossa ja luin kirjaa. Sitten tuli kylma. Suuntasin metrolla St Michelin aukiolle, jossa on kymmenia kirjakauppoja ja ostin saksankielisen romaanin. Pakko kerrata saksaa viela ennen koulun alkua... Paris plagenkin vilkaisin, mutta eipa siina nailla keleilla ole juurikaan nakemista.

Kaksi kaveria oli lahtenyt samana paivana Versailles'hin, jonne mina en enaa toista kertaa jaksanut lahtea, mutta sovimme menevamme syomaan yhdessa johonkin Latinalaisen korttelin ravintoloista. Valinnanvaraa riitti, ja valitsimme hetken kiertelyn jalkeen pienen ja idyllisen Demi Lunen. En valinnut 16 euron menuuseeni kovin hyvaa paaruokaa, mutta kylla kolmesta ruokalajista kyllaiseksi tuli ja suuntasimme auringonlaskun aikaan takaisin Mikki Hiiri -maata kohti.

Toinen vapaapaiva kului lahinna puistossa. Ei siella enaa juurikaan ole kivoja laitteita kaymatta, mutta kavinkin lahinna shoppailemassa tuliaisia. 60 euroa meni, vaikka tyontekijaalennus on 25 %. Yhdessa uudessa laitteessa kavin, pienoisesta jonosta huolimatta ja vaikka laite oli suunnattu enemman pikkulapsille. Pinoccion tarina siina tuli kerrattua, vahan liiankin nopeasti... Viereinen laite, jossa kuvattiin Lumikin tarina, jai nyt ainakin talla kertaa viela valiin, silla sinne oli samanlainen jono... Buzzista, lempilaitteestani, sain uuden ennatyksen, 127 200 pistetta! Studiosin puolelta kavin toisessa lempilaitteessani, Rock n roll coasterissa seka kauhutornissa, Tower of Terrorissa, joka oli ensimmainen kaymani laite silloin joskus kesakuussa. Ei tunnu enaa missaan, kun tietaa mita odottaa!

Kaksi kuukautta // kaksi viikkoa

Paivan numero on kaksi, silla tanaan on takana tasan kaksi kuukautta reissuun lahdosta ja edessa viela tasan kaksi viikkoa taalla oloa. Voin kertoa, etta odotan lahtea aivan valtavasti. En osannut aavistaa, etta ikava poikaystavaa kohtaa voi kasvaa nain suureksi. Lasken mielessani paivia lahtoon, naen unta paluumatkasta, suunnittelen jo hieman matkalaukun pakkaamista ja huoneen loppusiivousta. Kaipaan kotoa lahes kaikkea arkista, kauppareissuja ja telkkari-iltoja myoten, mutta eniten kuitenkin laheisyytta ja tuttua juttuseuraa.

Muutoin en ikavoi Suomea tai perhettani, viimeiseksi opintojen aloittamista. Viihdyn taalla ihan mukavasti, mutta jotain tuntuu puuttuvan. Ja se jokin on laheiset ihmissuhteet, tai edes yksi kaveri, jonka kanssa voisi jakaa ajatuksia ja ajanviettonsa edes silloin talloin enempi vahempi saannollisesti. Kuten jo aikaisemmin olen kirjoittanut, en jaksa solmia taalla uusia kaverisuhteita, lieko laiskuutta vai vanhoihin uomiin kalkkiutumista.

Tyopaivat ja -viikot alkavat jo sujua melko sukkelaan ja omalla painollaan, ilman tuskien taistoja tai jatkuvaa kellon vilkuilua. Tokikaan tyo ei vielakaan ole mitaan helppoa: asiakkaat ovat edelleen hitaita, tyhmia ja jotkut myos vihaisia. Tyoporukan nimet alkavat hiljalleen olla hallussa, ja heidan kanssaan on mukava tyoskennella.

Ranskan kielesta, jonka kehittaminen on reissun paatarkoitus, en voi sanoa viela oikein mitaan. Tuntuu kuin ei olisi oppinut viela juuri mitaan, silla edelleen on vaikea ymmartaa tyokavereiden taukokeskusteluja... Oma puheeni ei vielakaan ole kovin sujuvaa (lukuunottamatta tuhat kertaa toistettuja kaskyja ja selityksia, joita asiakkaille kerrotaan). Myoskaan uskallus puhua ei ole erityisemmin kasvanut, vaan kynnys aloittaa keskustelu tai sanoa jotain vapaaehtoisesti on edelleen melko korkea.

Tyopaivia on jaljella 8 tai 9, mutta sitakin tarkeampi tieto on, etta vapaapaivien maara on 5 tai 6. Pitaa jo oikeasti vahan miettia, mita haluaa viela kayda katsomassa Pariisissa tai tehda puistossa... Ehka vain chillaan, hoidan hieman ostoksia ja yritan nauttia vihdoin ja viimein lammenneesta kelista! Taman kesan saasta en voikaan sanoa kuin yhden, ja se on painokelvoton...

Big crying babies

Tama ei ole nyt mikaan kovin kiva paivitys, mutta koen tarpeelliseksi kirjoittaa sellaisesta ilmiosta kuin Isosta Vauvasta.

Iso Vauva saattaa olla Puistossa niin aikuisena asiakkaana, lapsiasiakkaana tai vaikka tyontekijana. Isoja vauvoja loytyy myos muista ihmisista Puiston ulkopuolelta. Tanaan esimerkiksi eras nuori neito juoksi hadissaan pian lahtevaa bussia kohti, kompastui juuri ennen kuin saavutti bussin, mursi ilmeisesti jalkansa ja kiljui kuin sikaa lahdattaessa. Iso Vauva kun ei muista pysya rauhallisena, vaan hatailee ja ryntailee vaarallisesti, vaikka seuraavan bussin lahtoon ei ole kovin pitka aika.

Iso Vauva luulee myos voivansa etuilla miten tahansa. Iso Vauva haluaa istua vain junan edessa tai vain takana, ja jos se ei ole mahdollista, alkaa huuto ja mekkalointi.

Isolla Vauvalla riittaa jonkin verran karsivallisyytta, mutta kun raja ylittyy, unohtuvat kaikki opitut kohteliaisuudet ja toisten ihmisten kunnioittaminen. Iso Vauva ei muista, ettei ole jonottamassa laitteeseen yksin, ei ymmarra, etta tekninen vika ei ole tyontekijoiden vika ja etta kaikkea ei voi saada, ainakaan heti. Jos asiat eivat mene niin kuin Iso V haluaa, alkaa huuto ja mekkalointi.

Jos Iso Vauva haluaa laitteeseen, han menee laitteeseen vaikka kanssaihmiset, ystavat ja perhe, eivat sita haluaisikaan. laitteeseen Aikuinen Iso Vauva menee vaikka vakisin, vaikka hanen oma pieni lapsensa itkisi aivan hysteerisena ettei halua menna.

Ison vauvan on lahes mahdotonta totella kaskyja, olivatpa miten selkeita tahansa. Vauva luulee tietavansa asiat paremmin, eika oikein huomaa uhkaavia vaaratekijoita. Vauvan turvallisuuden vuoksi sitten pysaytellaan junia, suljetaan laite ja evakuoidaan pari tuhatta ihmista pois junista ja jonotusalueelta. Ja vain siksi, ettei Iso Vauva voinut pysya keltaisen viivan takana.

Isolla Vauvalla on oma kielensa, jota han kayttaa siitakin huolimatta, ettei kukaan sita ymmarra. Jokunen sananen saattaa olla hallussa muilla kielilla, mutta vierasta kielta kaytetaan vain jos on ihan pakko, muuten vain huudetaan ja ollaan olevinaan ymmartamatta.

Iso Vauva vasyy pitkan huvipuistopaivan aikana. Vauva ei kykene huolehtimaan itsestaan, ei muista syoda ja juoda tarpeeksi usein, vaan pyortyilee junaan tai jonotusalueelle. Iso Vauva ei myoskaan muista kayda veskissa eika pysty pidattelemaan tarpeeksi kauan vaan vessaan on paastava heti. Ja kun Iso Vauva palaa takaisin vessasta, haluaa han paasta takaisin omalle paikalleen keskelle jonoa, muuten alkaa huuto.

Iso Vauva myos karkailee. Hanen on vaikea pysya perheensa tai ystaviensa seurassa. Han haluaa kuitenkin menna laitteeseen, tietenkin, yhdessa ystaviensa kanssa, joita ei nay missaan, muuten alkaa huuto ja mekkala. Vauva ei myoskaan kanniskele kannykkaa mukana yhteydenpidon helpottamiseksi ja jos kanniskeleekin, han unohtaa sen kuitenkin junan penkille. Ja jos kannykka ei sitten heti loydykaan, alkaa huuto ja mekkalointi.

Toinen flunssa-aalto

Viimeisen viikon olen puhua morissyt hadin tuskin kuuluvalla aanella, rykinyt limaa kurkustani, turistanut nenaani ja tuntenut oloni epatodelliseksi. Mikaan paikka ei varsinaisesti ole ollut kipea, ei edes kurkku, eika ruumiinlampokaan ole noussut kummemmin. Hassuinta on, etta joka toinen tyontekija Disneylla ja melkein muutkin kanssaihmiset busseissa, kaupoissa, kadulla rykii. Eilen yksi tytto meni aivan kalpeaksi lounaan jalkeen, yskahteli, meni First Aidiin, sai laaketta ja jaksoi loppupaivan toissa.

Eras teamleaderi kertoi, etta tallainen kurkkukipuilu on ihan tyypillista nain vaihtelevalle saatyypille. Valilla on kuuma, valilla syksyisen viileaa ja koko ajan tosi kosteaa. Etta ihan saasta muka johtuisi... Itsellani oireet vain alkoivat juuri sattumalta silloin, kun jouduin korottamaan aantani tavallista enemman, asiakkaille tietenkin. Toimenkuvaani kun kuuluu asiakkaille puhuminen, heidan opastaminen, mutta kun valilla sana ei kuulu ja asemalla on kova melu, joutuu ihan oikeasti huutamaan. Kaikki erikoistapaukset, kuten tottelemattomat asiakkaat ja vaaratilanteet ovat sitten erikseen, silloin joutuu kiljumaan. Mukaan luettuna kaikki cowboymaiset kiljahdukset. Aanihuulet on siis kovilla, eika ihme, etta popot tarttuu.

Olo alkaa olla jo paranemaan pain, eilen pystyin taas jo huutamaan. Aamuisin vain pitaa rykia kurkku kayntiin. Huonossa siivossa olevalla huoneellammekin voipi tietenkin olla oma osuutensa aamutukkoisuuteen. Mutta kun ei jaksa siivota kunnolla enaa parin viikon takia.

Taiteiden tayteinen vapaapaiva

Ominaiseen tapaani nousin jo aikaisin aamulla (yhdeksan aikoihin, taalla se on aikaista iltavuorolaiselle!) ja aamupalan jalkeen suuntasin RERiin. Toteutin nyt suunnitelma B:n, jonka kehittelin siis viimeviikkoisen Versailles'n vierailun vaihtoehdoksi. Lisasin siihen viela pari vierailukohdetta, kun alkavat nuo vapaapaivat jo hieman vaheta...

Saavuin Chateau Rougen asemalle, josta oli opasteet Montmarten kukkulalle ja siella kokottavalle Sacre Caeurille. Nousu oli jyrkka, portaita monta, mutta maisemat sen arvoiset. Hetken jonotin kirkkoon sisaan, napsin maisemakuvia satojen muiden turistien tavoin ja siirryin viereiselle Place du Tertrelle. Montmartren kaupunginosa on ollut ja nayttaa yha olevan boheemin elaman, taiteilijoiden koti. Aukiolla oli ravintoloita, mutta mika hienointa, taiteilijoita myymassa JA ttekemassa taidettaan! Oli maisemamaalaria, silhuetinleikkaajaa ja muotokuvanpiirtajaa. Pienen taideteoksen saattoi ostaa itselleen kymmenella eurolla, isoimmista pyydettiin satoja euroja. Tuntuivat monet taitelijat hyvaksyvan luottokortitkin maksuvalineena...

Laskeuduin kukkulalta alas idyllisia pikkukujia pitkin aina maineikkaalle Boulevad de Clichylle asti, jossa minut yllatti eraan tietyn alan liikkeiden runsas tarjonta. Samaisella kadulla seisoo myos Moulin Rouge, josta nappasin vain nopean kuvan ennen kuin painuin viereiseen ruokakauppaan ostamaan lounasta. Salaattini ja kolmioleipani kanssa siirryimme metrolla Eiffel tornin kohdalle Seinen vastakkaiselle rannalle, Palais de Chaillot'lle, josta saa komeimmat kuvat Eiffelista.

Sitten suuntasinkin jo paivan varsinaista vierailukohta kohti eli Centre Pompidoulle. Museokeskuksen pihalla ja lahimaastossa oli monenlaista katutaiteilijaa. Aurinko hieman paistoi, joten jain itsekin hieman paistattelemaan ja ihmettelemaan pihalle. Ja kuin sattumalta, eras koomikko-miimikko-taikuri, mika lie, oli aloittamassa show'taan. Ihmisia kertyi ymparille yha enemman ja ukko todella oli hauska. Heitinpa sitten parieurosen vaivan palkaksi halle, kun tiesin, etten joutuisi kuitenkaan maksamaan sisaanpaasymaksua Pompidouhun.

Itse Pompidou-keskus on rakennuksena jo hieman poikkeava museo, se kun ei ole mikaan vuosisatojen takainen polyttynyt kivikasa, vaan kiiltelevaa lasia. Hauskinta rakennuksessa on se, etta liukuportaat on sijoitettu rakennuksen ulkopinnalle ja niin myos suurin osa putkista. Ideana on pitaa rakennuksen sisatilat mahdollisimman tyhjina itse taiteelle. Ja kyllahan sielta loytyikin ihmeteltavaa... Hieman eri meininki kuin Louvressa! Loytyi Picassoa, Matissea ja monta muuta kuuluisaa modernistia. Pongasimpa pari suomalaista suunnittelijaakin ja heidan tuolinsa.

Erikoistehosteiden Disney

Vapaapaivan aamulla ponkaisin aikaisin ylos ja suuntasin Studios-puistoon. Suunnitelmissa oli kayda katsomassa Moteurs... Actions stunt show spectacular -stunttishow ja ehdinkin paikalle juuri parahiksi. Valtavan kokoinen katettu katsomo oli jo lahes taynna ja silmien eteen kantautui iso lavastettu satamamaisema. Kolmen vartin aikana stunttiohjaajat esittelivat itsensa, tyotaan, lavalla porisi niin moottoripyoraa, rekkaa kuin stunttiautoja. Kaiken pyorittelyn, kuminpolttamisen, kuoleman uhmaamisen, kiihdyttelyn ja kauniin koreografian kruunasivat tietenkin nayttavat ja oikeasti lampoa antavat tuliefektit. Kuinka hieno duuni mahtaakaan olla ajaa kolme kertaa paivassa tulivallin lapi moottoripyoralla, palaa hetki ja odottaa etta palomiehet sammuttavat tulen vaatteiltasi?

Kohtuuttoman pitkasta jonosta huolimatta kavin myos "laitteessa" nimelta Studio tram tour, jossa istutaan junan kyydissa, kuunnellaan selostusta lavastajien yms tyosta ja katsellaan samalla oikeissa elokuvissa kaytettyja lavasteita, koristeita ja autoja. Yhdessa kohtaa rataa paastiin elamaan lavastemaailma oikein lahelta, kun maa alkaa olevinaan tarista ja juna sen mukana, viereiset oljytynnyrit syttyvat leimahtaen tuleen ja hetken paasta vettakin valuu tonnikaupalla aivan paidemme vieresta... Melkoisen vaikuttava kokemus, vaikka naen tasta lavastehassakasta nousevat lieksat paivittain tyomatkallani backstagella...

Eivathan nama mitaan hurjia, perinteisia huvipuistolaitteita ole, mutta Disney Studiosin idea lieneekin enemman esitella Disneyta itseaan ja sen leffoja. Samalla tarjotaan myos hieman elamyksia. Ja viela jotkut jaksavat valittaa paivalippujen hinnoista, kaikesta nakee ettei taalla ihan nappikauppaa pyoriteta...

Sivustaseuraaja

Tiimissamme on todella paljon nuoria, kauniita, komeita, hauskoja, huumorintajuisia, alykkaita ja menevia ihmisia. Menimme eilen illalla eraan yli 10-henkisen porukan kanssa ravintolaan illalla. Osanottajat olivat kaikki suurin piirtein ikaisiani, oli joukossa pari, jonka nimea en edes tiennyt. En voinut kieltaytya kutsusta, kun kerrankin jonnekin pyydetaan. Vasytti aivan kamalasti, ja flunssakin koetteli kovin (kylla, olen toista kertaa sairaana taalla ollessani, eilen ei meinannut tulla aamulla lahes ollenkaan).

Annoin itsestani varmastio hyvin hiljaisen kuvan, silla en pizzanmussuttamisen valissa enka jalkeen juuri puhua pukahtanut. Valilla naureskelin mukana muiden vitseille. Voisin syyttaa hiljaisuudestani vasymysta, kurkkukipua tai vaikka sita, etta istuin poydan paassa parin vahan minulle tuntemattoman tyypin vieressa tai etta en uskalla kayttaa ranskaa keskustelukielena. Mutta ei. Suurin syy siihen, etten juttele ihmisten kanssa vapaa-ajalla on luultavasti se, etta en vain jaksa tutustua uusiin ihmisiin... Niin kylmalta kuin se kuulostaakin, en vain jaksa kiinnostua ymparillani olevista ihmisista. Kuten jo asken luettelin, tyokaverini ovat kaikki erittain mukavia ja taatusti tutustumisen arvoisia, mutta jotenkin en vain jaksa nahda vaivaa... On kivempi vain seurata heita vieresta. Seurata poydassa iloisesti juttelevia, kauniita ihmisia. Onko silla loppujen lopuksi juurikaan valia, vaikka he pitaisivat minua vain hiljaisena ja ujona?

Valintojen Versailles

Viela junassa istuessanikaan en ollut aivan varma, paatyisinko suunnitelmaan A vai B. A-vaihtoehto oli Versailles, jonne taalta matkaa lahes pari tuntia (matkan varrella tiesin olevan RER C:n korjaustyomaa). Huonosta saaennusteesta johtuen B-vaihtoehto taas olisi ollut Sacre Caeur seka Centre Pompidou -kombinaatio. Onneksi menin alkuperaisen suunnitelman mukaan: uhkaavista pilvista huolimatta paiva oli todella kostean kuuma ja aurinkokin porotti. Vasta takaisin keskustaan palattuani roiskautti vetta ja isommalti: vetta satoi vartin sisaan aivan alyttomasti ja katu lainehti, kun vilkuilin Galeries Lafayetten ovilta ulos. Ostin siis aikani kuluksi, ja toki myos oivana matkapuistona, itselleni huivin kaupungin kuuluisimmasta ostoskeskuksesta, jonka katolla olin hetki aiemmin kaynyt ihailemassa kaupungin kattoja ja saapuvaa saderintamaa (ai etta kun vihaan naita isoja liikkeita, joista ei meinaa loytaa ulos!). Mutta takaisin Versailles'hin...

Kyseessa on oma itsenainen kaupunginosa kaupungintaloineen, asemineen, ravintoloineen.. Heti saavuttuani marssin lahimpaan kebab-ravintolaan ja otin donerin evaaksi. Sitten alkoi lahestyminen kohti linnaa ja sen loputonta puistoa altaineen, kukkaistutuksineen, muotoon leikattuine pensaineen ja sokkelokujineen. Aurinko alkoi kuumottaa toden teolla, mutta urheasti kiersin noin puolet puistosta. Puiston toiselle laidalle jaavat Trianonit ja Marie Antoinetten 'kesamokki' jaivat viela ainakin toistaiseksi nakematta, silla ei makeaa mahan taydelta (laiska olin).

En ollut ajatellut kayda linnan sisatiloissa, mutta koska sain tuhlattua vain reilun tunnin samoilemalla puistossa, olisi tuntunut oudolta vain lahtea takaisin. Ja koska tiesin linnan sisaanpaasyn olevan ilmainen alle 26-vuotiaille, kavin sitten kuitenkin kiertamassa linnan komeat salit lapi. Linna tuntui mielestani melko pienelta, tokihan kaikkiin tiloihin ei yleisolla ollut paasya... Huomautettakoon, etta Potsdamissa sijaitseva Park Sanssouci puistoineen ja linnoineen on rakennettu Versailles'ta esikuvana kayttaen. Nainpa Versailles ei sinansa ollut minulle mikaan uusi ja upea elamys. Esikuva on toki kopiotaan suurempi, ja sen historiakin on komeampi... Molemmissa saa kuitenkin mukavasti vietettya paivan, ja olihan tuollakin ihan reilusti vieraita...

Koeajossa Pirates of the Caribbean

Aamu alkoi kauniina ja aurinkoisena joskin hyvin tuulisena. Puistolle paastyamme sateli jo iloisesti. Lampoon luottaen olin lahtenyt liikenteeseen ilman pitkahihaista, joten ensi toikseni ostin Mikki Hiiri -koristellun neuleen backstagen ylijaamamyymalasta... Jee. Suunnitelmissa oli pyorahtaa muutamassa laitteessa vapaapaivan kunniaksi.

Ensimmaiseksi, lounaspatongit nautittuamme, suuntasimme Pirates of the Caribbean -nimiseen laitteeseen, jonka kerrotaan innoittaneen samannimisen leffan tekoon! Ei siis toisinpain, kuten puistossa ja maailmalla on tapana... Olipa laitteessa havaittavissa joitain kertomuksia, jotka todella loytyvat ko. leffoista... En saanut aikaiseksi hyvia kuvia, mutta jokainen voinee sielunsa silmin kuvitella milta pimeassa poikkoileva vesirata kaikkine teemaan liittyvine kulisseineen nayttaa. Sielta loytyi luurankoja, aarrekasoja, juopottelevia piraatteja, palavia taloja, ilotyttoja, palmuja ja satamia... Kyse ei siis ole mistaan vuoristoratameiningista, vaan jalleen Disneylandin tavasta luoda tarinoita, illuusioita, kivoja kuvia koko perheen ihailtavaksi. Olin kuullut laitteesta niin paljon kehuja, etta odotukseni olivat korkealla. En vakuuttunut taysin, vaikka ihan nattihan se oli...

Kaverini suuntasivat jo kotia, mutta minulla ei yhdessa laitteessa kaynti riittanyt. Painelin siis suorinta reittia lempilaitteeseeni, Buzz Lightyeriin ammuskelemaan jalleen laserpyssylla. Pyysin paasta fastpass-jonon kautta, ja Disneyn kulkukorttia nayttamalla valtyin jonottamasta 60 minuuttia... Ja tein kuin teinkin uuden henkkoht ennatyksen! Vain hieman jain enaa 100.000 pisteesta, mutta ehka ensi kerralla mennaan kirkkaasti yli...

Paivan kolmanneksi laitteeksi valitsin Space Mountainin, joka ei tunnu enaa yhtaan missaan, vaikka vierustoverit kiljuvat kuoleman kourissa... Ostelin sitten myos pari tuliaista ja lompsutin asemalle. Olimme suunnitelleet menevamme katsomaan Harry Potteria huomisaamuna originaaliversiona, mutta backstagella myytavat Disney-alennuksella myytavat liput olivat kaikki jo menneet... Lisaksi paivan ohjelmaan kuului postitoimistolla kaynti: lunastimme palkkashekkimme, ja heilta kun naemma loppuivat muut setelit, sain valtavan kasan 10 eurosia...

Asiakkaiden kysymykset TOP 10

Huomautettakoon, etta suurin osa asiakkaista ei kysele mitaan, vaan he osaavat lukea karttaa, opasteita ja tuntevat puiston kaytannot. Mutta sitten on naita, jotka ovat aivan pihalla kaikesta, kyselevat ilmiselvyyksia tai ovat liian laiskoja selvittamaan asian itse. Kaikkiin kysymyksiin on enempi vahempi helpot vastaukset, mutta kun kysymys toistuu 100 kertaa paivassa, voidaan jo miettia, mika on vialla... onko esimerkiksi puiston kartta epaselva, ovatko opasteet epaselvat, puisto epaselva jne?

1 Onko tama Indiana Jones? V: Ei ole, tama on Big Thunder Mountain, Indiana loytyy tuolta suunnalta...

2 Onko tama juna sama kuin tuo vuori tuolla takana? V: Kylla on, juna lahtee tasta ja menee veden ali tuonne vuoreen.

3 Mista saa fastpassin? V: Tuosta parin metrin paasta automaateilta. Ei, ei se maksa mitaan, tulette sitten vain oikeaan aikaan tuonne fastpass-sisaankaynnille.

4 Hablas espanol? V: Vastauksesta riippumatta joutuu vastaamaan espanjaksi esitettyyn kysymykseen.

5 Missa vessa? V: Tuolla ja tuolla.

6 Onko tama laite pelottava? V: No sehan riippuu ihan kavijasta. Aanet ovat kovat, vauhti hurja ja valilla sukelletaan pimeassa...

7 Onko jonotusaika todella XX minuuttia? V: Jos kyltissa niin lukee, niin kylla.

8 Onko tama sisaankaynti tuohon junaan? V: Jos kyltissa niin lukee, niin kylla...

9 Oletteko kiinni? V: Jos portti on kiinni ja jonotusaikaa ei nay, niin kylla, olemme kiinni (teknisen vian takia, vahintaan tunti menee, tulkaa myohemmin uudelleen).

10 Paaseeko lapseni sisaan, han on kolmevuotias, jos otamme hanet syliin? V: Mitataan. Ei, han on sentin liian lyhyt eli han ei paase, turvallisuusasioissa emme tee poikkeuksia.

Kesa on tullut kaupunkiin

Ruohonleikkuri herattaa aamulla. Pienikin ilmanvire virkistaa, kun avaa parvekkeen oven. Bussipysakilla ihmiset odottelevat varjossa. Hiki haisee. Toihin lahtiessa riittaa vaatteiksi hame ja toppi, housut ja takin voi unohtaa kotiin. Posket hehkuvat ja suupielet nousevat ylos. Taivaanrantaan alkaa kertya raskaita pilvia, jotka antavat odottaa pienta helpotusta painostavaan lampoon ja kosteuteen.

Illalla toista tullessa edes pelkassa hameessa ei tule kylma. On hyva olla, on vihdoin kesa.

Kylma kaunis Luxembrg

Ei tata lampotilaeroa meinaa edes uskoa. Olen juuri palellut kaksi paivaa ja heti kun palaan takaisin Pariisiin, taalla on lahes helteista ja aurinko paistaa! Luxembourgin reissu ei saan osalta kauheasti eronnut viime lokakuisesta reissustani sinne! Aurinko hadin tuskin nayttaytyi, vettakin tuhkutti valilla ja lampotila ei noussut edes 15 asteeseen...

Muutoin matka sujui erinomaisesti. Juna-bussi-matka sujui aikataulujen mukaisesti, ja vaihto Lorrainessa onnistui pienesta epailyksesta huolimatta. Asema kun oli niin pieni, keskella peltoja, eika siella juuri ollut busseja saati asiakkaitakaan. Saavuin Luxiin kuitenkin perjantai-iltapaivasta ja vielapa reilusti etuajassa. Kaverin kamppis lainasi pyoraansa ja kavimme tutustumassa tarkemmin kaupunkia halkovaan rotkoon, laaksoon. Maisemat olivat jo paalipuolin tutut, mutta oli oma kokemuksensa poikkoilla liikenteen seassa, ylos ja alas jyrkkia rinteita pyoralla, jonka jarrut hadin tuskin toimivat! Ilta taas meni yoelamassa, ja kavimme nukkumaan 4n maissa...

Lauantai taas alkoi hieman huonosti, kun kaverin taloon oli iskenyt jonkinlainen sahkovika, ja mina kaadoin viela kahvit sankyyn... Kaikesta tasta ja uskomattomasta vasymyksesta huolimatta saimme vietettya koko iltapaivan kappaillen kaupunkia ristiin rastiin. Iltapaivapatonkien virkistamana jaksoimme jopa taidemuseoon, joka oli mukavan virkistavan erilainen. Eika siella ollut meidan lisaksemme kuin pari hassua muuta asiakasta. Illalla kavimme syomassa hyvin, ja nautimme ilmaisesta ulkoilmaleffanaytoksesta hyytavan kylmasta ilmasta ja kevyesta tihkusateesta huolimatta. Aamulla koitti aikainen heratys ja parin tunnin matka takaisin lampimaan Marne La Valleen...

Aivan lahelta ei loydy Luxembourgin monikielisyytta vastaavaa paikkaa.. Paikalliset puhuvat uskomattoman sujuvasti niin omaa kieltaan, ranskaa ja saksaakin! Taydellinen paikka siis minullle... Eika Lux ole yleisesta mielipiteesta poiketen edes niin kauhean kalliskaan - ainakaan nain suomalaiseen ja nyt myos pariisilaiseen hintatasoon tottuneelle...

On a eu un problem technique...

Suunnitelmissa oli kirjoitella Big thunder mountainia kesatyopaikkana ylistava teksti, mutta viime paivien ja eritoten taman paivaisen jalkeen joudun hieman pyortamaan sanojani. Alan olla aika kurkkuani myoten tuota paikkaa. En tieda, onko kyse enemman kyllastymisesta vai vain levon puutteesta. Valilla tuntuu, etta pari ylimaaraista vapaapaivaa tekisi teraa. Jaljella on kuitenkin huomisen jalkeen viela nelja taytta ja yksi vajaa tyoviikko. Tuntuu loputtomalta tyosaralta, olen aivan poikki jo nyt.

Seuraavat tyopaivat kuitenkin nayttavat tulevaisuuden kulun, silla minut maarattiin suorittamaan kertauskoulutus valvomoon, la touriin, jossa en oikein loistanut tanaan. Luultavasti aion pyytaa, etta voisin vain jattaa valvomon tekemisen valiin; niin tekevat monet pitkaaikaisetkin tyontekijat, joilla ei ole valvomokoulutusta. Muut posititot laitteessa ovat kuitenkin paljon helpompia ja vahemman vastuuta vaativia. Syytan koulutuksen vajavaisuutta siita, etten kyennyt toimimaan tanaan taysin itsenaisesti tiukan paikan tullen. Kyse ei ollut siita, etta olisin unohtanut, miten toimitaan, vaan siita, etten ikina ollut tiennytkaan, mita tarkalleen ottaen pitaa tehda kun tulee 101-tilanne. Kokeneemman tyontekijan piti olla avustamassa/neuvomassa minua, ja niinhan ei tietrnkaan saisi olla. Ei-disneylaisille tiedoksi, 101 tarkoittaa laitteen valiaikaista sulkemista esimerkiksi teknisen, turvallisuutta koskevan tai inhimillisen syyn takia. BTM:ssa 101:a tulee jatkuvasti, viime paivina liian paljon... useimmiten juuri asiakkaiden itsensa takia, he kun eivat aina ihan ymmarra oman turvallisuutensa peraan. Muut asiakkaat eivat luonnollisesti ole tyytyvaisia, kun jaavat tunnin jonotuksen jalkeen vailla kyytia, mutta hiljalleen myos tyontekijoiden pinna alkaa kiristya. Huonoa tekniikkaa, jos suoraan sanotaan.

Jottei taysin menisi tyopaikkani mollaamiseksi, tassa niita positiivisia puolia:

kuten olin toivonut, saan viettaa kesani ulkona (huom. Disneylandissa on myos sisavuoristoratoja)...
meilla on aika coolit ja kaiken lisaksi mukavat tyoasut...
stetson pelastaa auringolta seka sateelta ja vielapa nayttaa hyvalta...
kaikki tykkaa cowboysta, joten paasen vahan valia ikuistetuksi perhealbumeihin...
BTM:lla on ison ja vaikean laitteen maine, joten on kunnia olla toissa siella...
tyoporukka on iso, joten mukaan mahtuu monta mukavaa kaveria...
meilla on turvakengat, joten ei kulu omat kengat...
tyo on erittain fyysista, joten saan syoda vaikka miten paljon herkkuja tana kesana...
tyo vaatii hyvaa ranskan kielen taitoa, joten kielitaitoni kehittymisen kannalta tama on taatusti parempi paikka kuin esim. kassa...
taman laitteen jalkeen tyoskentely missa vain laitteessa missa tahansa huvipuistossa on lasten leikkia (on muka niin vaikea, vaittavat)...

Pariisipaiva nro n

Nukuin aamulla hieman myohempaan kuin mita oli tarkoitus, mutta juoksinkin bussiin jo 11:n maissa. Junailin suoraan keskustan lapi La Defenselle. Oli vaikuttava paikka kaikkine uusine, upeine rakennuksineen. Taitaa olla enemman minun makuuni tuo uudempi arkkitehtuuri... Siksi en juuri viihdy Pariisissa, mutta La Defensen alue oli makuuni. Siella oli lahinna toimistorakennuksia, mutta myos hotelleja, ostoskeskuksia, ravintoloita ja niin edelleen...

Defensella alkoi ripsuttamaan vetta, joten hyppasin metroon ja saavuin kaatosateessa Riemukaarelle. Yhden kuvan sain siita napattua - samalla taiteillen sateenvarjon kanssa. Aamulla viela harkitsin pitkaan sontikan mukaan ottamista, mutta onneksi otin! Se sitten satoikin pitkaan ja kovaa. Kengat kastuivat ja olivat marat viela illallakin, mutta muutoin vain nautiskelin Champs Elyseella kavelysta. Monet muut turistit varjottelivat katoksissa ja kiertelivat paraatikadun monia kauppoja, vain valttymasta sateelta. Mina mussutin ostamaani patonkia ja kavelin aina Tuileriesin puistoon, sen lapi, Arc de Carousellille ja Louvrelle saakka.

Louvren pyramidilla odotteli monisatapainen jono, mutta liityimme kuitenkin heidan joukkoonsa parin kaverin kanssa, jotka juuri parahiksi saapuivat paikalle. Varsinaiset lippujonot alakerrassa eivat olleet juuri mitaan. Aluksi museo vaikutti valtavalta, mutta kahdessa tunnissa ehti melko hyvin kierrtamaan jo lahes puoli museota... Aloitin aivan ylimmaisen kerroksen saleista, joissa oli ranskalaista ja muuta eurooppalaista maalaustaidetta. Sen jalkeen tajusin, ettei koko museossa oikeastaan ole mitaan minua kiinnostavaa. Toki kavin vilkaisemassa Mona Lisan, mutta mitkaan egyptologiat, historia, veistokset... Kuten arkkitehtuurin suhteen, kovin vanhat jutut eivat vaan kiinnosta. Louvre ei siis ole museo minun makuuni, mutta mikali minulla joskus on ylimaaraista aikaa tuhlattavaksi asti, voin hyvin palata sinne viela uudestaan. Alle 26-vuotiaillehan se on ilmainen! Ja rakennus itsessaan on jo nakemisen arvoinen...

Saa oli museokaynnin aikana parantunut jo niin, etta jaimme hetkeksi Tuileriesin puistoon nauttimaan valiapalasta. Sitten tytot halusivat kayda viela Notre Damessa, jonne myos oli piiitka jono. Mina jain ulkopuolelle odottelemaan, ja samalla raapustin kirkon paperille. Voi sita yksityiskohtien maaraa...

RER vei meidat sitten iltasella takaisin Marne la Valleen, ja koska kello oli viela niin vahan, kavimme viela jokusessa laitteessa Disneylandissa. Uutena kokemuksena Star Tours, simulaattori, jossa vaistellaan Star wars -aiheisesti lasereita ja matkataan valonnopeudella avaruudessa. Kaiken kaikkiaan antoisa paiva, joskin myos melko raskas, silla kavelin lahemmas 10 kilometria, ja en ollut ehtinyt viela kunnolla palautua edes tyopaivista... Noh, kerrankos sita.

Koeajossa Crush's coaster ja muuta mukavaa!

Talla hetkella mielessani on useampikin miellyttava seikka elamastani Disneylandissa. Mieliala on kaikin puolin plussan puolella.

Ensinnakin seuraavat kaksi paivaa ovat vihdoin vapaita, olen niin levon tarpeessa. Silmat, hartiat, jalkapohjat, pohkeet, jopa selka ja vatsalihakset kaipaavat palautumista.

Toisekseen on mukava fiilis siksikin, etta tyopaivan paatteeksi tormasin eraaseen kaveriin, jonka kanssa lahdimme kokeilemaan Finding Nemo -teemaista Crush's coasteria. Tunnin jonotusajasta huolimatta laite oli aivan mahtava! Hieman erilainen vuoristorata sikali, etta kaikkien kurvailujen lisaksi istuimet kaantyivat ympari. Siis ei ylosalaisin, mutta horisontaalisesti. Oli kuin olisi todella ollut aallon viemana, ei voinut tietaa miten pain sita seuraavaksi pyorahtaisi.

Kavimme viela sitten vanhassa tutussa Rock n roll coasterissa, johon oli vain 10 min jonotus, silla Studios-puisto oli sulkeutumassa. Rock n roll coaster on edelleen suosikkini! Mutta talla kertaa se ei tuntunut enaa yhtaan niin hurjalta kuin ensimmaisella kerralla. Johtui varmaan siita, etta tiesi jo mita odottaa. Laitteessa ollessa tunsin etken ajan kuitenkin tietynlaista onnen tunnetta siita, etta olen toissa Disneylandissa. Mika mahtava tapa lopettaa tyopaiva!

Sain eilen shekkiini leiman, jonka kanssa voin menna backstagen Cash controliin lunastamaan shekkini rahaksi. Teen sen huomenna. Seuraavan shekin pitaisi sitten olla postishekki, jonka voi lunastaa missa tahansa postitoimistossa. Viimeinen shekki lahetettaneen Suomeen, mutta pitaa viela kysya, olisiko suora verkkotilitys mahdollista. Kuulin huhua, etta saattaisivat nyt tana vuonna jopa tehda niin. Kuinka edistyksellista!

Yksi ilon aihe lisaa: BTM:ssa on aloittanut yksi suomenruotsalainen tytto! Voi kuinka iloinen olinkaan kuullessani asiasta. En ole enaa ainut skandinaavi tiimissamme.

Ja sitten jymy-yllariin: ostin ensi viikoksi junaliput Luxemburgiin. Opiskelijakollega on siella kaantajaharjoittelussa, joten majoitus tapahtuu katevasti hanen luonaan. Lux ei ole kaikkein menevin mesta, mutta olen suunnattoman iloinen paasemaan kaymaan melkein missa vain Pariisin ulkopuolella! Junaliput olivat melko kalliit, vaikka ostin lisaksi alennettuihin hintoihin oikeuttavan nuorisojunalipun. Alennuslippu ei viela aivan maksanut itseaan takaisin, mutta vuoden voimassaoloajan ehtinen tekemaan viela ainakin yhden toisen junareissun Ranskanmaalla. Vaikka ensi kesana sitten...

Epakesainen heinakuu

VAROITUS
Tama paivitys pitaa sisallaan marmatusta saasta.

Tyypilliseen suomalaiseen tapaan koskaan ei ole hyva olla. Luulin joutuvani hikoilemaan koko kesan Pariisin helteissa, mutta mita viela. Lampoa piisaa huimat 13 astetta. Toki taalla on ollut jokunen yli 30 asteen paivakin, joskus silloin alussa, mutta hellelukemat ovat ylittyneet vain satunnaisesti aina paivaksi kerrallaan. Lieko sitten elokuulle odotettavissa lampimampaa, silla ainakin seuraavaksi viikoksi on luvattu epavakaista, kevytta tuulta seka alle 20 asteen paiva- ja 10 asteen yolampotiloja. Taallahan tuntee olonsa lahes vallan kotoisaksi, voisi puhua arktisesta kesasta. Ainoa ero on se, etta yolla on aina kylma, oli paivalampotila mika tahansa. Rakastan aurinkoa ja lampoa, joten hikoileminen liian kuumassa tyoskennellessa ei yleensa ole minulle ongelma. Mieli voi toki muuttua, kunhan ja jos lampo pysyy 40 asteessa useamman viikon. Talla hetkella tuo skenario vain tuntuu kovin etaiselta, silla ulkona sataa ja sisallakaan ei meinaa parjata ilman pitkia vaatteita.

Viilea ja etenkin epavakaa saa on hankala tyoni kannalta. Jos otan toihin lahtiessani cowboy-asuuni kuuluvan takin ja mahdollisesti viela sadeviitankin mukaan, saan kantaa niita koko paivan satoi tai paistoi. Tuolla on hieman huonot tilat jattaa tavaroita paivaksi minnekaan, ja sitten ne pitaa muistaa ottaa lahtiessa mukaan... Kuumalla kelilla tarvitsee vain laittaa mahdollisimman vahan vaatetta, meilla ei paljon ole valinnan varaa, kaaria hihat ja avata yksi ylimmainen nappi. Helteella meilla on lupa ottaa jopa huivi pois kaulasta. Jiihaa.

Ja aijoo, kylmalla saalla asiakkailla on rumia sadeviittoja, markia sateenvarjoja ja junien penkit on marat. Etta kiitos, ottaisin mieluummin sen helteen.

Pieni aamuinen seikkailu naapurustossa

Kuukausi ehti vierahtaa ennen kuin aika, voimat ja mielenkiinto antoivat periksi lahtea katselemaan hieman lahikatujen maisemia. Asuntolani sijatsee pienessa kylanomaisessa omakotitalojen tayteisessa Serris-nimisessa kaupinginosassa. Talot ovat melko pienia, mutta pihat valilla erittain korsteellisia ja kaikesta huokuu, etta taalla ei kovin pienilla vuosituloiloilla elella. Loytyi tuolta hieman vanhempaakin talokantaa, jonkinlainen maatila, joka tosin oli jo pahasti rapautunut. Pienena yllatyksena vastaan tuli pieni Chateau de l'eau, eli vesitornintapainen, joka naytti suorittavan enaa lahinna muistomerkin asemaa. Ja koska sattui olemaan sunnuntai, olin vahalla joutua kirkkoon, jonka edustalla pappispukuun pukeutunut herra saatteli kirkkokansaa sisalle. Kirkoksi en olisi muutoin sita rakennusta arvannut...

Kaiken kaikkiaan taalla on erittain kaunista, ellen sanoisi idyllista. Punatiilikattoja, lukemattomia erilaisia kasveja aina banaanipuusta koivuun, pienia kukkien tayttamia takapihoja, kadun varteen parkkeerattuja autoja... Mutta hiljaista taalla on, enka siksi oikein tunne tata kodikseni.

Pinna kiristyy

Enpa sitten muistanut pyytaa tyontekijaalennusta hatusta...

Ajattelin vain kirjoittaa, etta eilen oli hermoromahdus lahella. Lahdimme selvittamaan shekkien lunastamista, ja huomasimme, etta minulla on vaaleanpunainen shekki. Ei siis sininen, jonka saa lunastettua ihan vaan postissa. Tilanne ei ollut aivan niin toivoton, mutta kenties kaikki stressi, ahdistus ja turhautuneisuus vain purkautuivat kerralla. Kavimme viela pankissa, jossa ystavallinen naishenkilo kertoi, etta vika on Disneyn paassa, kun eivat ole saaneet sielta mitaan papereita. Asia jaa siis hoidettavaksi ensi viikolle. Avaan siis tilin reiluksi kuukaudeksi.

Ahdistusta lisaa pelkka tyon ajattelukin. En ole tottunut oikeisiin tyoviikkoihin, joten viiden paivan putki pelottaa minua. Selvisin siita kuitenkin ihan kunnialla viime viikolla, joten miksi en nytkin? Lisaksi vapaa-ajan vahyys ja sen laatu mietittyvat. Olin kylla paattanyt, etta keskityn taalla lepaamiseen, mutta alan hiljalleen tulla toisiin aatoksiin. Koska tyyopaivat menevat kutakuinkin omalla rutiinillaan, vapaapaiviin haluaisi sentaan jotain uutta. En ehtinyt kaymaan Pariisissa naina kahtena vapaapaivinani, mika harmittaa hieman. Toisaalta ei harmita yhtaan, silla en edes pida Pariisista eika minulla olisi ollut seuraa sinne. Olin kylla suunnitellut lahtevani sinne yksin, mutta masentuneena rahasotkuista en sitten jaksnutkaan lahtea. Seuraava mahdollinen Pariisipaiva on vasta perjantaina...

Kaiken kukkuraksi minulla on ikava. Ikava poikaystavaa, ikava omaan kotiin, tuttuihin ympyroihin ja jopa tuttuihin toihin. Aivan uskomatonta, miten voi kuukaudessa kaivata jo niin nopeasti takaisin. Ehka en vain ole viela asettunut tanne, vaikka aluksi niin luulinkin. Pahinta on varmaan seuran puute, vaikka viihdynkin erinomaisesti yksin - ainakin meluisen tyopaivan jalkeen. Kaikilla muilla tuntuu olevan niin paljon tekemista, sapinaa ja menoa. Sita tuntee itsensa niin vanhaksi, kun ei jaksa lahtea, vaikka joku jonnekin kutsuisi. Hyvin ristiriitaisia tuntemuksia siis...

Koeajossa Indiana Jones ja Space mountain

Vietin iltapaivan jalleen puistossa. Suunnitelmissa oli testata vihdoin remontista vapautunut Indiana Jones Temple of peril -vuoristorata. Monet vieraat sotkevat Btm:n ja Indyn keskenaan, joten kai se on hyva tuntea ja kokea itsekin. Koska he olivat teknisen vian takia saapuessamme kiinni, jonotimme Peter Paniin puolisen tuntia. Peter Panissa istutaan laivoissa ja leijutaan Lontoon kattojen ja Mikamikamaan ylla. Se olikin paivan kolmesta laitteesta kaikkein yllattavin. Ihan ensimmaiseksi pitaakin todeta, etta nama kaksi hurjempaa laitetta olivat vain vanhan toistoa - hieman eri tarinoilla maustettuna. Indiana Jones on aivan kuin tyopaikkani Btm, ainoana erotuksena on radassa oleva yyksi looping, eli silmukka. Kokonaisuudessaan ei siis kovin kummoinen laite, mutta sinne oli sentaan tosi kiva jonottaa puolisen tuntia, silla jono kulki bambumetsan ja viidakon lapi. Kyyti kesti ehka pari minuuttia ja sisalsi tosissaan vain yhden silmukan, joka pyoraytti meidat ympari. Silmukan ja turvavaljaiden vuoksi laitteeseen on huikea 1,40m pituusraja... Vertauksen vuoksi kerrottakoon etta Btm:aan raja on 1,02m!

Peter Panin jalkeen kavimme Space mountainissa, joka on tunnetusti yksi hurjimpia laitteita seka vaikeimpia tyopaikkoja Disneylandissa. Huikea pettymys. Ja kamala paansarky. En uskaltanut pitaa koko kyydin ajan silmia auki, mutta kun valilla uskaltauduin avaamaan silmat, en nahnyt juuri mitaan pimeytta kummempaa. Laskin kuitenkin kaksi kieppia. Paansarky syntyi, aivan kuten Indiana Jonesissa ja Rock n roll coasterissa junan tarinasta ja paan hakkaamisesta paatukeen. Muutoin kyyti oli rock n roll coasterin tapainen, mukavan sulava. Vain musiikki puuttui.

Kokeilematta on enaa vain pari hurjempaa laitetta Disneyland parcissa ja studioiden puolella. Nayttaa vain silta, etta nama on aika akkia nahty. Ainoa laite, mihin voisi menna kerta toisensa jalkeen, on Buzz lightyear jossa ammutaan maalitauluihin ja kerataan pisteita. Pitaa yrittaa parantaa tulosta viela joku kerta!

Juhlapaiva

Fete nationale tai Bastillen paivaa vietetaan aina 14 heinakuuta. Sen historiasta voi lukea tarkemmin vaikka wikipeediasta, mutta lyhyesti sanottuna se on ranskalaisten kansallispaiva. Aamupaivalla Champs Elyseella marssi tuhansittain sotilaita. Paikan paalle ehtimattomat seurasivat paraatia telkkarista, minakin valilla vilkuilin sita tauoilla. Kohtalaisen mahtipontista touhua. Jopa jollain korkeakoululla oli oma paraatiryhmansa... Kansallispaiva on yleinen vapaapaiva, paitsi ettei tietenkaan Disneylla, vaan meilla on tanaan enemman asiakkaita kuin varmaan koko kesana tahan mennessa. pahin ruuhkasesonkin on tietty viela edessa. Celine Dion esiintyy perinteisesti Disneyn kansallispaivan iltaparaatissa, ja koko komeuden kruunaa bleu-blanc-rouge-aiheinen ilotulitus. Kai se hieman eroaa Disneyland jokailtaisesta ilotulituksesta...

Suunnitelmissa oli ollut lahtea seuraamaan juhlintaa ihan Pariisiin asti, mutta kaveripiirin flunssa-aallon takia tyydymme Disneyland ilotulituksiin ja Disney Villagen kantakuppilaan. Kelpaa minulle.

Tama paivitys on itsessaankin myos juhlimisen arvoinen: jo 100. taman blogin paivitys! Seitsemaan kuukauteen mahtuu paivityksia siis lahes joka toiselle paivalle.

Juhlan aihetta on myos tyoputken paattymisessa ja kahdessa vapaapaivassa. Hyva mina. Mutta liikaa ei pida juhlia, etta jaksaa lahtea ratkomaan shekkimysteeria huomenna... Ja sunnuntaina taas iltavuoroon, joka alkaa kivasti vasta 15h50 mutta paattyy puoliltaoin.

La parades des reves

Olin guest flow'ssa tanaan, eli sain tyopaivani lopuksi "kunnian" lahtea vahtimaan paraatia. Luulen, etta koska olin ensikertalainen, minut nakitettiin kadunvarren vahtimisen sijaan vahtimaan yhta nurmialuetta. Piti vain katsoa, etteivat ihmiset hyppineet nurmelle seuraamaan paraatia. Siinapa tonotin sitten lahes pari tuntia. Itse paraatin olin nahnyt jo kerran aiemminL joten tylsaahan se oli. Mutta kylla se aina Btm:ssa tyoskentelyn voittaa...

Flunssa on kutakuinkin taltutettu, hieman on viela karheutta kurkussa. Muutama paiva meni finrexin ja buranan voimalla, nukuin minka ehdin ja tsemppasin kovasti toissa. Nyt ei ole enaa lampoia, mutta vasymys alkaa kasvaa lahes sietamattomaksi. Meinasi hermo menna tanaan asiakkaisiin, kun ei tuntunut loytyvan yhteista kielta ja heilla oli selkeasti eri mielipide sijoittumisestaan junaan kuin minulla. Jotenkin se sitten lutviutui, kun muut castit tulivat auttamaan, mina vain levittelin kasiani ja kiroilin mielessani. Akkia tilanne kuitenkin sitten aina rauhoittuu, voi vetaa taas hymyn naamalle, madaltaa aantaan ja ryhmittaa uuden junallisen asiakkaita.

Huomaa kuitenkin, kuinka jatkuvasti toistuvat kysymykset ja asiakkaiden hitaus alkavat hiljalleen rassaamaan. Voi olla, etta asiakaspalvelu ei ole vahvin alueeni, vaikka hymyilenkin leveasti ja yritan aina auttaa parhaani mukaan. Alan myos jotenkin ymmartaa ranskalaisten kuuluisaa asiakaspalvelualttiutta... Vahemmastakin menee hermo ja into palvella, kun sasiakkaat nyt ovat mita ovat...

Monikielinen tyoymparisto

Olen taalla Ranskassa ja Disneylla ensisijaisesti oppimassa ranskaa, mutta oman henkilokohtaisen, pidemman tahtaimen urakehitykseni kannalta on erittain hyva asia, etta ranska ei suinkaan ole ainut kieli, jota kaytan paivittain taalla. Uskon, etta suullinen ranskan kielen taitonii kehittyy huimasti tana kesana. Olen kuitenkin lahes yhta innoissani siita, etta saan puhua paljon englantia, suomea ja hieman espanjaakin.

Suomi on se kieli, jolla puretaan syvimmat tuntemukset, joita ei osaa selittaa muulla kielella. Ikava kylla Disneylla on tana kesana todella paljon suomalaisia, joihin tormaa lahes joka bussissa, junassa, jonossa ja kaupassa, joten varuillaan saa olla mita suustaan paastaa. Enaa ei jaksa edes kiinnostua jokaisesta suomea solkottavasta, ei yksinkertaisesti ehdi enaa tutustua kaikkiin. Suomalaisten asiakkaiden bongaaminen on kuitenkin viela ihan hauskaa touhua. Oman henkisen jaksamisen kannalta koen myos mukavaksi sen, etta illalla paasee jakamaan paivan fiiliksia omalla aidinkielellaan kamppikselleen.

En ole koskaan puhunut niin paljon englantia kuin viimeisen 3 viikon aikana. Ei mikaan turha reissu siis. Kieli se on englantikin, vaikka minulle se edustaa lahinna viimeista oljenkortta, joka vedetaan esiin sitten kun muuta yhteista kielta ei loydy. Englannin taito on kuitenkin ihan ehdoton vaatimus tyoskentelylle Disneylandissa. Suurin osa asiakkaista osaa edes auttavasti englantia. Hassua on kuitenkin, etta monien paikallisten tyontekioiden englanti ei ole kovin sujuvaa. Mutta ainakin muutama kollegani on osoittanut olevansa innokas oppimaan lisaa - puhumalla sita minun kanssani!

Tyokieli on luonnollisesti ranska. Kaikki alun koulutuksesta, aamun briifingeista hallinnollisiin papereihin on ranskaksi. en ole varma, mutta saattoi olla ensimmainen kerta tana kesana, kun alkupaivien koulutus oli mahdollista kuunnella myos englannin kielella. Monet kuitenkin kertoivat, etta englannin kielisesta koulutuksesta ei tajunnut juuri mitaan kuitenkaan, silla kouluttajat olivat ranskalaisia ja heidan aksenttinsa voimakas.

Mainitsemisen arvoista lienee, kuinka paljon tyohon liittyvista sanoista Disneylla on englantia. Esimerkiksi positiot, eli pisteet joita kierretaan tyopaivan aikana, ovat kaikki englanniksi. Lahes kaikista teknisista vempaimista kaytetaan niiden englanninkielista nimea, Disneylandin osat, kauppojen ja laitteiden nimet on kaikki englantia, meidan pomot on Teamleadereita, taukolista on breaksheet. Ja voitte vaan kuvitella kuinka vaikea oli aluksi ymmartaa, mista on kyse kun joku mainitsi timidorin tai breiksitin.

Tyossaan tarvittavan ammattisanaston oppii muutamassa paivassa. Myos asiakkaiden esittamat ranskankieliset kysymykset ja niiden vastaukset toistuvat paivasta toiseen. Alku oli tietenkin hieman jarkytys, infotulva valtava ja yha edelleenkin illalla nukkumaan mennessa paivan aikana kuullut sanat vain kaikuvat korvissa.

Oma tapauksensa ovat tietenkin asiakkaat, jotka eivat puhu ranskaa eivatka juurikaan englantiakaan. Naita ovat lahinna espanjalaiset, italialaiset ja venalaiset. He kuitenkin liikkuvat yleensa niin isoissa ryhmissa, joissa loytyy aina joku joka ymmartaa hieman englantia. Siina sitten sonkotetaan iloisesti kaikkia kielia sekaisin. Ensimmaiseen pariin viikkoon ei nakynyt juuri venalaisia, mutta nyt heita on ilmestynyt kuin sienia sateella.

Yleensa asiakastilanteet ovat melko kiireettomia, mutta junaa lastatessa pitaa olla nopea. Ensin kysytaan, kuinka monta ihmista ryhmaan kuuluu, lasketaan nopeasti montako rivia tarvitaan, kerrotaan ryhmalle heidan rivinumeronsa ja katsotaan etta he myos menevat sinne. Ja tama kaikki kolmella kielella: ranskaksi, englanniksi ja espanjaksi. Onneksi riveja on vain ykkosesta 15aan. Voisi yrittaa muistella, miten numerot meni venajaksi...

Tu preferes quoi?

Ilmeisesti alcassialaista erikoisuutta, flammenkuchia maistelimma tuossa yksi ilta. Se tulee syoda lampimana, joten pizzaa muistuttava flammenkuch tuotiin poytaan kahdessa erassa. Eika ollut kallis, perinteinen maksoi alle 6 euroa ja taytti hyvin.

Toisin kuin useat asuntoloissa asuvat kollegani, mina olen syonyt taalla ollessani muutakin kuin pastaa ja tonnikalaa ketsupin kera. Jo ensimmaisesta paivasta lahtien mina tai kamppikseni olemme kokkailleet kanaa, jauhelihaa ja kasviksia. Salaattikulhokin on ollut kaytossa. Kokkailua toki rajoittaa moni tekija, kuten ajan, mausteiden ja valineiden puute. Myos tuoreen ruoan ostaminen, kantaminen kotiin ja sailyttaminen on pienoinen haaste asuntolaelajille. Kanawokki syntyy kuitenkin sukkelaan suikaloimalla itse kanafileet, ruskistamalla ne pannulla sipulin ja mahdollisten muiden kasvisten kanssa. Mausteiksi kayvat liemikuutiot tai ruokalasta salakuljetetut suola- ja pippuripussit. Sinappi on myos hyva yleismauste. Lisukkeeksi riisia. Sama toimii jauhelihan kanssa.

Mikaan ei kuitenkaan voita backstagelta loytyvia Eurest-ruokaloita, joista osa on jopa kellon ympari auki, onhan puiston alueella aina joku toissa. Ruokalassa on tarjolla useaa sorttia erittain halpaa paivan annosta, pizzaa, grilliruokaa, upeita jalkkareita, tuoreita hedelmia ja paljon salaattia. Alle viidella eurolla saa valtavan kasan monipuolista ruokaa - jalkkareineen. Monet tyontekijat tuntuvat elattavan itsensa pelkilla ranskalaisilla, ne taitavatkin olla halvin vaihtoehto... Itse olen yleensa ottanut paivan annoksena jotain kalaa. En tunne niiden suomalaisia nimia, mutta hyvaa on ollut joka ikinen kerta. Tanaan soin possufileen, joka maksoi lisukkeineen joku 2,60 euroa, ja ison vesimelonilohkon. En vain oikein meinannut jaksaa kaikkea, kun reissuflunssa paasi iskemaan.

Toinen lounasvaihtoehto backstagella ovat monet Brioche Doree -kahvilat, joista saa patonkeja, pizzapaloja ja leivoksia. Enempi siis pikkunalkaan tai kuuman kelin ruokailulle. Ei huono vaihtoehto tamakaan, ja itsella paljon lahempi paikka menna syomaan, ei tarvitse taivaltaa 10 minuuttia Main Streetin lapi aina puiston toiselle laidalle Eurestiin...

Lyhyita 15 minuutin taukoja varten on joka taukopaikalla kahvi- ja herkkuautomaatit, joista esimerkiksi erikoiskahvi irtoaa vaivaisella 35 sentilla, vesipullo 40 sentilla jne, cokis 55 sentilla... Joskus kannattaa poiketa backstagella ihan vain juomanostossa, kun on esimerkiksi menossa puistoon vieraaksi!

Ranskalainen ruokakulttuuri ei ole viela kovinkaan yllattynyt. Jos huomenna saisi kokeiltua niita kuuluisia simpukoita, kun menemme viettamaan yksia synttareita. Ranskalaiset perunat majoneesin kanssa ei ollut enaa Brysselin reissun jalkeen mikaan uusi tuttavuus, eika luonnonjugurtin runsas syominen sokerin kera ole mikaan ihmeellinen asia minulle, joka syo yleensa juuri vain maustamatonta jugurttia. Vaalean leivan ja leivosten jatkuva syominen hieman hirvittaa, mutta toistaiseksi voinen olla huoleti, silla tyoni on niin kuluttavaa, etta olen luultavasti vain laihtunut taalla. Juomakulttuurista en osaa sanoa viela juuta enka jaata, kun tyooloissa asiaan ei tule tormattya.

Asiakaspalvelua

Italiainen herra eilen, yritti ihan oikeutetusti takaoven kautta sisaan, hanella oli asianmukainen handicap-kortti. Ongelma: han ei suostunut jonottamaan kuten kaikki muut takaoven kautta tulevat. Jonossa oli lapsia, mutta herra valitteli murtunutta jalkaansa ja epaili, johtuiko jonotuttaminen siita, ettei han ollut ranskalainen. Joo, ei johdu, en minakaan en ole ranskalainen, mutta kun ihan tosi pitaa odottaa toista cowboyta, etta voin saattaa teidat asemalle... Ilmoitti soittavansa jollekin johtajalle ja haukkuvansa minut. Ihan miten vain, mutta silti on odotettava..

Amerikkalainen rouva tanaan, yritti saada takaovivarauksen 6 hengelle, vaikka heidan erikoiskorttinsa oikeutti paasyn ainoastaan yhdelle handicapille ja kolmelle saattajalle. No kun Floridan Disneyworldissakin saa menna koko perhe, Pariisin Disneyland on ihan tyhma kaikkine tyhmine saantoineen. Rouva uhkasi hankin tehda jonkinlaisen valituksen jonnekin, ihan miten vaan. Annoimme sitten kuitenkin erivapauden rouvan perheelle menna kuudestaan...

Perhe poistuu junasta, tytolla on punainen Marimekon unikkokuosinen huivi. Heippa, sanon mina suomeksi, he vastaavat, etta, jee, suomalaisia.

Sita sun tata

Kavin viela eilen hyosyntamassa paikallisia kesaalennusmyynteja, enka ollut ainut vaan ostari oli taas taynna ihmisia. Viime kerralla en loytanyt kivoja, mukavia tai edes oikean kokoisia kaupunkisandaaleja, mutta nyt tarppasi. Eivat olleet erityisesti alennuksessa, mutta olivat muuten vain halvat. Eilisen testailun perusteella ovat erittain mukavat, mika on lahes ihme, silla sandaalit saatika korkokengat harvoin ovat niita mukavimpia kenkia. Korkoakin on siis aika mukavasti, joten Pariisin vilinassa naen helposti yli muiden paiden! Variksi valitsin mustan, silla ruskeat eivat ehka sovellu niin hyviun iltakayttoon...

Matkaan tarttui Pimkielta myos laukku, jonka valitsin ja ostin kaytannon syista, eli tarkeimpana kriteerina oli laukun koko. Myohemmin vasta huomasin, etta laukun kankaassa on ananaksia. Mukava pikku kaupunkilaukku, puoleen hintaan.

Laukkua lukuunottamatta ostin kaiken Auchanista, joka vastannee tarjonnaltaan ja hintatasoltaan Suomen Prismaa. Olen pitkaan jo haaveillut ranskalaisen sanakirjan Petit Robertin ostamisesta, mutta se pirulainen maksaa taallakin lahes 100 euroa ja on lisaksi melkoinen tiiliskivi. paadyin siis mini-Larousetteen. Lisaksi ostin omaksi ilokseni yhden sarjakuvakirjan, joka on poikkeuksellisesti suunnattu enimmakseen naisille. Se kertoo n. kolmikymppisista kaveruksista, jotka epatoivoisesti haluavat laihtua ja kiinteytya mahdollisimman nopeasti ennen bikinikelien alkamista. Ihan hauska opus kaikkine oivalluksineen, kun naiset paatyvat kokeilemaan lahes kaikkia mahdollisia laihdutuskeinoja.

Auchanin ruokaosastolta loytyy osasto, jossa on ruokia eri maista. Olin kuullut vihia eraalta irlantilaispojalta, etta brittihyllysta loytyisi puurohiutaleita! Niinpa ostin niita, vaikkei hinta paljoa houkutellut... Ei voi mitaan, kun rakastaa puuroa... Tavalliselta korppuhyllylta loyryi myoa perus ruotsalaisfirman nakkaria. Nakkari on siita hyva tuote, ettei se kuivahtaa tai liioin homehtua. Taydellinen leipatuote asuntolaan siis.

Palkkapaiva

Palkkapaiva on shekkipaiva. Mikali ilmoittaisin Disneyn palkkatoimistoon ranskalaisen tilini tiedot, he ohjaisivat palkan suoraan sinne. En kuitenkaan (ainakaan viela) avannut paikallista tilia. Eri lahteiden mukaan se ei ole edes mahdollista, tooisten mukaan se ei olisi valttamatonta, silla viivyn alle kolme kuukautta... Kaipa tuon voi kayda lunastamassa erillista maksua vastaan melkein missa pankissa vain, en tieda. Saapumispaivana taytimme kylla jonkun lomakkeen Disneyn yhteistyopankkiin. Sielta pitaisi, tai olisi kasittaakseni pitanyt tulla nivaska paperia, joiden kanssa voisi kayda sitten avaamassa tilin. Eipa ole nakynyt eika kuulunut. Taidan siis toistaiseksi vain kuulostella asiaa, tilin avaaminen ei mielestani tassa tilanteessa taida olla vaivan arvoista. Tietty jos ei-asiakkaiden lunastamismaksut alkavat hipoa useita kymmenia euroja, pieni vaiva saattaa saattaa olla tarpeen.

Mikali yhtaan osaan lukea shekin ohessa tullutta bulletin de paie -lappua, shekki kattaa vasta 4 ensimmaista tyopaivaani, joista 3 oli siis yleiskoulutusta. Tanaan oli kuitenkin jo kuudes paivani BTM:lla. Emme saaneet vielakaan checkoutiani suoritettua, vaan kokeen kaytantoosuus jai seuraavaan tyopaivaani, joka on vasta kolmen paivan paasta tiistaina. Hetkeksi saan viela siis taas hengahtaa. Tanaan minua testattiin teorian osaamisesta yhteensa jonkun 4 tunnin verran. Ensimmainen pari sivua oli monivalintakoetta, loput suullista tenttaamista. Tilannetta auttaa kovin tenttaajan mukava luonne, huumorintaju jne. Kaikkeen tarvinnut osata vastata taysin oikein, mutta tuskin vaikutti hyvalta jos vastaa heti, etta ei tieda. Omasta mielestani muistin asioita aivan loistavan hyvin, yllatyin hieman itsekin. Vahan toki sai valilla kaivella muistia, missa tenttaaja auttoi johdattelevilla kysymyksilla. Lopuksi han sanoi, etta teoriaoosuus meni hyvin ja paasin siita lapi. Jaljella on siis viela kaytanto, jossa teen kutakin positiota jonkun 5 minuuttia osoittaakseni hallitsevani ne. Kaytanto on periaatteessa helpompi, mutta ei sitakaan voi olla jannittamatta, silla varsinkin kun kyse on Big thunder Mountainista, mita tahansa voi sattua... Parin paivan kokemuksella voi olla hieman hankala osata reagoida akkitilanteisiin, vaikka miten hyvin tietaisi tieoriassa, mita tehda.

On tarkeaa tulevankin varalta tulla toimeen muiden tyontekijoiden kanssa, silla hehan juuri paattavat, voinko jaada toihin viela koeajan jalkeen, haluavatko he tehda yhteistyota kanssani vai tehda kesastani Disneylandissa yhta helvettia. Uskon saaneeni jo jokusen kannattajan itselleni, tai sitten he vain osaavat tsempata kaikkia uusia yhta hyvin. Joka tapauksessa uusia kesatyolaisia aloittaa meilla nyt lahes paivittain, tanaankin joku irlantilaispoika, joka puhui irlantilaiseksi yllattavn selkeaa ranskaa... Mina olen sitten varmaan joskus heinakuussa se, joka kutakuinkin hallitsee laitteen ja neuvoo myohemmin aloittaneita!

P.s. BTM:n toinen suomalainen tytto, joka siis ei saanut koettaan lapi, oli saanut toita yhdesta puiston ravintoloista. Ihan loistava juttu.