Toinen flunssa-aalto

Viimeisen viikon olen puhua morissyt hadin tuskin kuuluvalla aanella, rykinyt limaa kurkustani, turistanut nenaani ja tuntenut oloni epatodelliseksi. Mikaan paikka ei varsinaisesti ole ollut kipea, ei edes kurkku, eika ruumiinlampokaan ole noussut kummemmin. Hassuinta on, etta joka toinen tyontekija Disneylla ja melkein muutkin kanssaihmiset busseissa, kaupoissa, kadulla rykii. Eilen yksi tytto meni aivan kalpeaksi lounaan jalkeen, yskahteli, meni First Aidiin, sai laaketta ja jaksoi loppupaivan toissa.

Eras teamleaderi kertoi, etta tallainen kurkkukipuilu on ihan tyypillista nain vaihtelevalle saatyypille. Valilla on kuuma, valilla syksyisen viileaa ja koko ajan tosi kosteaa. Etta ihan saasta muka johtuisi... Itsellani oireet vain alkoivat juuri sattumalta silloin, kun jouduin korottamaan aantani tavallista enemman, asiakkaille tietenkin. Toimenkuvaani kun kuuluu asiakkaille puhuminen, heidan opastaminen, mutta kun valilla sana ei kuulu ja asemalla on kova melu, joutuu ihan oikeasti huutamaan. Kaikki erikoistapaukset, kuten tottelemattomat asiakkaat ja vaaratilanteet ovat sitten erikseen, silloin joutuu kiljumaan. Mukaan luettuna kaikki cowboymaiset kiljahdukset. Aanihuulet on siis kovilla, eika ihme, etta popot tarttuu.

Olo alkaa olla jo paranemaan pain, eilen pystyin taas jo huutamaan. Aamuisin vain pitaa rykia kurkku kayntiin. Huonossa siivossa olevalla huoneellammekin voipi tietenkin olla oma osuutensa aamutukkoisuuteen. Mutta kun ei jaksa siivota kunnolla enaa parin viikon takia.

Pikkuflunssa

Pikkuflunssa on inhottavaa laatua. Se ei estä kevyttä työntekoa, mutta se rajoittaa normaalista elämästä kaiken, mikä on hauskaa. Tokihan Pikkuflunssasta huolimatta voisi yrittää käydä vaikka aerobicissa, mutta se luultavasti vain aiheuttaisi sen, ettei Pikkuflunssa olisi enää niin pieni, vaan siitä tulisi Iso Paha Flunssa.

Pikkuflunssa aiheuttaa parhaimmillaan vain uneliaisuutta, äänen madaltumista ja aivojumia. Ei sen pahempaa, kyllä sen kanssa voi elää. Isoflunssa taas aiheuttaisi hengenahdistusta, runsasta unentarvetta ja toimintakyvyttömyyttä.

Pikkuflunssa kestää ja kestää. Se alkaa salakavalasti kevyenä kutinana kurkussa, nenän tukkoisuutena ja voimattomuuden tunteena. Kaksi viikkoa nenää turisteltuasi se on vieläkin olemassa ja pilaamassa arkirytmiäsi. Olet ehkä jo kadottanut arkirytmisi, etkä enää muista, miten ihanaa oli hikoilla lenkkipolulla.

Toisin kuin Iso Paha Flunssa, Pikkuflunssa ei vie ruokahalua. Se päinvastoin saa sinut hakemaan energiaa helpoista lähteistä. Onneksi on keksitty sokerittomat kurkkupastillit: ne auttavat kaikissa Pikkuflunssa oireissa. Kurkkupastillit avaavat hengitystä, nenää ja nukut paremmin, eikä nälkäkään ole niin kamala, kun suussa pyörii pieni sininen pastilli.

Pikkuflunssan aikana kehon lämpötila vaihtelee 37:n molemmin puolin. Se ei laske normaaliin 36,5:ään, mutta ei myöskään juuri paljon yli 37,1:n. Kunnon kuumeesta ei siis voi puhua. Välillä kuitenkin paleltaa ja välillä hikoiluttaa. Palellusvaiheessa päälle haetaan villapaitaa ja keitetään kuumaa teetä. Sitten alkaa hikoiluvaihe, jolle ei tunnu tulevan loppua ennen kuin vasta raikkaassa kevätsäässä happea haukatessa.

Pikkuflunssan aikana raitis ilma on parasta mitä on. Paitsi ettei siellä voi tehdä mitään, kun jalat eivät kanna ja pää on niin tukossa, että hyvä kun ei jää auton alle. Kaupassa käyntikin on melkoinen urakka ja tuskien taistelu.

Teen juonti on terveellistä, mutta ennen kaikkea tee on kuumaa. Ja kuuma auttaa peittämään yhden Pikkuflunssan oireen, eli kurkkukarheuden. Pelkän teen litkimisestä vain jää inhottava maku suuhun, eikä olo ole yhteen sen freesimpi.

Pikkuflunssa ei ole syy jäädä kotiin, jos on jotain pakollisia menoja. Mutta Pikkuflunssa on hyvä tekosyy, kun on jotain vähemmän pakollisia menoja. "Olin kipeä, en päässyt." Jokainen määrittelee itse menojensa pakollisuusasteen. Itse taidan olla enemmän suorittajatyyppiä, ja pusken vaikka läpi harmaan kiven. "Tulin, vaikka oon kipeä." Kotisohvalla saa sitten sairastaa rauhassa peiton alla ja teemuki kädessä.

Unen merkitys

Illan virkku, aamun torkku.

Prinsessa Ruusunenkin nukkui yhteen menoon 100 vuotta. Välillä tuntuu, että itsekin voisi kyetä siihen. Täysin riippumatta siitä, kuinka kauan on jo nukkunut, joinain aamuina silmien auki saaminen on tuskallista. Ja jos hetkenkin antaa itselleen periksi, nukahtaa saman tien uudelleen ja alkaa nähdä mitä oudoimpia unia. Näin ainakin minulla.

Seuraavat väittämät eivät pohjaudu mihinkään tiettyyn tieteelliseen tutkimukseen, vaan omat omien kokemuksieni ja sekalaisten lukemisieni yhteispäätelmiä.

Rytmi
Ihmisen uni koostuu syvän ja kevyen unen vaiheista. Kevyen unen vaiheita tulee säännöllisesti parin kolmen tunnin välein, jolloin ihminen näkee unia ja herääminen on todennäköisintä. Aamuherätykset helpottuvat sitä mukaa, mitä säännöllisemmin joutuu heräämään samoihin aikoihin. Usein herään juuri ennen herätyskelloa, sillä oma "biologinen kello" on lähes yhtä tarkka. Aivan kuten ruokailujen kanssa, ihmiskeho nauttii säännöllisyydestä. Jokaiselle on olemassa oma ihanteellinen unenmäärä, ja siihen on syytä pyrkiä päivästä toiseen.

Niin lapselliselta kuin se mahtaakin tuntua, niin joskus on syytä asettaa itselleen nukkumaanmenoaika. Itsellä ainakin on iltaisin, varsinkin pitkien päivien jälkeen, niin yliaktiivinen olo, että rauhoittumisesta ei meinaa tulla mitään. Silloin on vain pakko yrittää rauhoittua ja saada unen päästä kiinni. Pitää vain muistaa mennä ajoissa nukkumaan, että ehtii nukkua sen oikean määrän. Iltaisin alkaa väsyttääkin ihan eri tavalla, kun siihen tottuu.


Määrä
Olen elämäni aikana jättänyt ehkä tasan kerran (tai kaksi) nukkumisen kokonaan väliin. Eli mennyt nukkumaan vasta seuraavana iltana. Univajeisia öitä on ollut sitäkin enemmän, liikaakin. Nuorempana minulla oli tapana istua koneen ääressä siihen saakka, kunnes aurinko nousi ja/tai muu perhe nousi ylös. Nykyään en siihen enää pystyisi - enkä haluakaan, jos ei ole aivan pakko.

Vanhemmalla iällä tulee yhä sellaisia pitkittyneitä iltoja, että nukuttua tulee vain 2-4 tuntia. Yksi tai kaksi univajeista yötä menee vielä, mutta ne alkavat äkkiä painaa tekemisessä. Joskus pitkittyneen univajeen jälkeen havaitsen itsessäni toivottomuutta, alisuoriutumista ja lopulta fyysisiä oireita, kuten hartioiden jäykkyyttä ja sitä myötä myös päänsärkyä. Keskittyminen on nollassa. Ja tämä kaikki joskus vain siksi, että halusi nähdä telkkarista jonkun typerän leffan tai muuta yhtä tärkeää. Juhliminen on erikseen, sillä sitä ei muutenkaan tule tehtyä montaa iltaa peräkkäin.

Laatu
Huonosti nukkuneena ihminen on muita tyytymättömämpi elämäänsä, sopeutumaton muutoksiin sekä lihoo herkemmin. Kuinka paljon parempi paikka maailma olisikaan, jos me kaikki nukkuisimme aina hyvin? Aika mahdoton vaatimus, mutta tietäähän sen omastakin kokemuksesta, miten inhottava on suoriutua jokapäiväisistä tekemisistä, jos väsyttää niin, ettei muuta voi ajatella kuin nukkumista.

Unien näkemistä voi jossain mielessä pitää unen laadun mittarina. Itse näen paljon unia, ja ne ovat välillä niin hurjia ja sekavia, että itseäkin hirvittää. Kaikki eivät kuitenkaan näe tai muista nähneensä unia. Joskus on viikkoja, jolloin näen joka yö mitä hurjempia unia, ja joskus taas pitkiäkin aikoja, kun yöt ovat rauhallisempia. Luullakseni unien määrä lisääntyy sitä mukaa mitä enemmän aikaa minulla on nukkua. Aamun tunnin ovat kaikkein häröimpiä unien suhteen. Pitkät aamu-unet ovat minulle taattu aika nähdä seikkailu-unia, joiden matkakohteena on viime aikoina usein ollut Pariisi (jossa en ole vielä ikinä oikeasti edes käynyt).

Otolliset olosuhteet
Unen edellytyksenä on väsymys. Väsymystä kerääntyy päivän mittaan ahkeroinnista, tarpeellisesta määrästä ulkoilmaa sekä iltatoimien tuomasta rauhoittumisesta. Monesti painotetaan, että esimerkiksi makuuhuoneen tulisi olla rauhallinen, viileä ja hämärä tila, jossa on levollista nukkua. Iltarutiinit ovat tärkeitä myös aikuisille. Liikuntaa, raskasta syömistä ja asioiden pohtimista tulisi välttää muutamaan tuntiin ennen nukkumaan menoa. Tämä kaikki on kuitenkin yksilökohtaista.

Itsehän nukun ihan missä vaan ja milloin vaan, jos tarpeeksi väsyttää. Kerran nukahdin oppitunnille, lukiossa vietin hyppytunnit koisimalla koulun sohvilla, junamatkat menee leppoisasti torkkuen, ja ulkoa kantautuva liikenteen melu vain rauhoittaa. Saksassa ollessani nukutin itseni kuuntelemalla teknoa soittimelta. Lisäksi olen onnellinen siitä, että voin tarvittaessa nukkua korvatulpat korvilla. Esimerkiksi matkoilla äärimmäisen hyödylliset kapineet, nukkuminen kun muutenkin on aina vähän vaikeaa. Kaikki eivät kuitenkaan pysty käyttämään tulppia, sillä ne painavat korvia. Ainoa mikä untani joskus häiritsee, on alakerran naapurit. Keksivät nähkääs välillä, ihan satunnaisiin aikoihin viikosta, ruveta soittamaan musiikkia ja huutamaan niin, ettei nukahtamisesta tule mitään tai sitten uni katkeaa.

Virtahepovauvat unilla Berliinin Zoologischer Gartenilla 2009

Hyvän ruoan merkitys

Tarte de pomme Luxembourgissa lokakuussa 2010

Olen aina ollut hyvin kaikkiruokainen. Voisi myös sanoa, että "olen ollut ruoka-aikoina kotona". Voisin kirjoittaa ruoasta vaikka kuinka paljon, sillä se on erittäin tärkeä asia elämässäni. Kaikki kuitenkin muuttui abikeväänä, kun ensimmäistä kertaa 12 vuoteen ei enää tarvinnut syödä säännöllisesti koululla. Laihduin 15 kiloa. Sen jälkeen suhteeni ruokaan ollut, sanotaanko, mutkikkaampi.

Kotona ruoanlaitosta huolehti aina äitini, isäni tai siskoni. Ruokaa oli aina runsaasti, niin kuin 7-henkisessä perheessä olettaa sopii. Omasta osuudestaan sai kuitenkin välillä suorastaan taistella. Kuka ottaa viimeisen pihvin tai kuka saa nuolla jäätelöpaketin kuoret? Minä en tehnyt ruokaa koskaan, vaan tulin vain suoraan valmiiseen pöytään. Toinen dramaattinen muutos ruokapolitiikkaani tuli, kun muutin omaan asuntoon pois äidin ruokataloudesta. Minusta ilmeni asioita, joita kukaan ei olisi osannut odottaa: osasin laittaa ruokaa. Vain itsenäisen asumisen alussa vilkuilin hieman ruokareseptejä, mutta hyvin pian aloin soveltaa, ja nykyään laitan ruokaa vain oman mieleni mukaan ja ulkoaopeteltujen kikkojen avulla. Rakastan ruoanlaittoa, ja siihen kuuluu tuntikausia joka viikko. Saksassa ollessani kaipasin Suomesta eniten omaa keittiötäni, ja jälleennäkemisen riemu oli suunnaton.

En voi sille mitään, mutta jopa matkoilla ollessani mietin koko ajan, missä syön seuraavaksi ja mitä. Ruoka-ajat ovat minulle tärkeitä, sillä verensokerin laskeminen tekee minusta väsyneen ja kärttyisän. Ruokailujen välinen tauko ei saa venyä hirveän paljon yli 3 tuntia.

Kanavartaita Potsdamissa kesällä 2010

Itse tehdyssä ruoassa on kaksi hyvää puolta: voi itse päättää sen sisältämästä kalorimäärästä, sekä siitä, millaisia aineksia siihen käyttää. Pyrin tekemään ruoastani mahdollisimman täyttävää, terveellistä ja maistuvaa. Nämä ovat mielestäni hyvän ruoan kriteerit. Ulkona syödessä kriteerit eivät kuitenkaan useinkaan täyty, ellei sitten ole valmis maksamaan tyyriisti. En kuitenkaan hetkeäkään epäile, ettenkö voisi pitää rotia ruoan suhteen myös Ranskassa. Se on loppujen lopuksi aika pitkälle itsestä kiinni, miten itsensä ruokkii. Disney-ruokalassakin voi varmasti tehdä valintoja.

MadCook on kirja, jota suosittelen kaikille terveellisestä ja luonnollisesta ruoasta kiinnostuneille. Ja niillekin, jotka eivät siitä ole kiinnostuneet, sillä olisi syytä alkaa kiinnostaa. Kirja ei koostu vain ällöttävän oloisista resepteistä, vaan sisältää ihan oikeaa asiaa modernista ruokakulttuurista. On aivan käsittämätöntä, millaista moskaa nykyihmiset suostuvat kurkuistaan alas työntämään. Eikä syy yksin ole ihmisessä itsessään: joskus on mahdoton tietää, mitä (valmis)ruoka sisältää. Useimmat valmisruoat eivät ole oikeaa ruokaa nähneetkään. Madventuresin pojat syyttävätkin etunenässä ruokateollisuutta, lääketeollisuutta ja ylipäätään kaikkea teollista, joiden tärkeimpänä motiivina on raha.

Ruoka on kuitenkin veden ohella tärkein ihmisen tarvitsema asia, joten ei suinkaan ole ihan sama, millä itsensä ravitsee. Niin sanotusta huonosta ruoasta saa kyllä pahimpaan hätää tarvittavan energian, mutta entä muuta? Mielestäni nykyaikaisen ruokakulttuurin pitkäaikaiset jäljet eivät vielä näy kunnolla yhteiskunnassamme. Diabeteksen, ylipainoisten ja korkea kolesterolin lisääntyminen ovat vain pientä esimakua siitä, mitä tuleman pitää. Hyvä ruoka tekee ihmisestä parhaimmillaan terveen, elinvoimaisen ja pitkäikäisen.

En osta luomutuotteita, enkä suosi suomalaista sesongin ulkopuolella, ihan jo taloudellisista syistä. Olen kuitenkin siinä onnellisessa asemassa, että minun on mahdollista käyttää alkuperäisessä muodossaan olevia ruokia: saamme vihannekset, marjat, omenat, kalaa, jopa lihaa, ternimaitoa ja kananmunia itse kasvattamalla, keräämällä tai lähipiiristä. Välillä poikaystävän äiti lähettää meille itse tekemiään suolakurkkuja, lanttukukkoa, ruisleipää, piirakoita, mitä milloinkin. Poikaystäväni kalastaa mielellään. Joskus kaupasta tarvitsee ostaa vain jogurttia ja maitoa. Itse en leivo usein, sillä kahden hengen taloudessa se ei ole kovin järkevää. Ja aina voi mennä sukulaisten luo herkuttelemaan.

Isänpäiväkakku à la Sanna

Liikunnan merkitys

Nykyään liikkumiseni muodostuu lähinnä pyöräilymatkoista kouluun, 2-4 kertaa viikossa aerobicista/zumbasta/lihaskuntojumpista sekä satunnaisista uintireissuista, sulkapallovuoroista tai keilaussessioista. Näiden lisäksi pyrin käymään lenkkeilemässä, kävellen tai sauvakävellen, niin, että liikuntaa tulee kuutena päivänä viikossa. Aiemmin en pitänyt edes yhtä päivää lepoa, mutta sen kyllä huomasikin siitä, että olin koko ajan väsynyt. Nyt osaan jo relata.

Uiminen on tänä talvena jäänyt vähemmälle, vaikka joskus oli aikoja, kun saatoin käydä uimassa kaksikin kertaa viikossa. Syy harvempiin kertoihin on yksinkertaisesti ajan- ja energianpuute. Uin aina vähintään tunnin kerrallaan (huonoina päivinä n. 1800 m, parempina jopa 3 km), joten uintireissuun menee saunomisineen parisen tuntia. Lisäksi tykkään käydä uimassa aamupäivisin, jolloin hallillamme on halvempi taksa sekä vähemmän ruuhkaa. Tämä rajoittaa uintimahdollisuuksia entisestään, sillä vapaita aamupäiviä on kalenterissani vain harvakseltaan. Enkä myöskään käy uimassa samana päivänä, jolloin olen illalla menossa aerobiciin. Ei kroppa kestä. Kaikesta huolimatta rakastan uimista yli kaiken, sillä siinä ei hikoa eikä oikein hengästykään, ja silti se on ihan hirveän tehokasta. Vesijuoksuakin tulee tehtyä aina silloin, kun pelkkä uinti ei hotsita.

Yliopistolle on pyöräilymatkaa vajaa kilometri. Tätä väliä tulee kuitenkin veivattua pahimpina pomppupäivinä jopa neljä kertaa edes takaisin. Yläasteelle ja lukioon pyöräilin päivittäin yli neljä kilometriä, ja monesti oli mennä hermot, kun ei väsyneenä olisi yhtään huvittanut polkea. Pyöräily on minulle ensisijaisesti siis tapa liikkua paikasta toiseen, ei niinkään urheilumuoto. Kotikaupunkini onkin siitä syystä loistava, että täällä voi ihan oikeasti pyöräillä ihan joka paikkaan. Sen verran pieni ja tasamaastoinen paikka siis. Kesällä teimme poikakaverin kanssa myös pyöräilyretkiä lähiympäristöön.

Kuten jo aikaisemmin olen maininnut tulkkaukseen liittyen, liikunta on hyvä keino saada aivotkin toimimaan paremmin. Vielä yläasteikäisenä en olisi voinut kuvitellakaan itseäni tilanteeseen, jossa olisin riippuvainen liikkumisesta. Mutta liikunnasta on todellakin tullut erittäin tärkeä jokapäiväinen asia elämääni. Välillä on kausia, jolloin tulen hulluksi, jos en pääse edes hetkeksi jaloittelemaan ulos. Pää tuntuu hajoavan, jos istun koko päivän sisällä käymättä ulkona. Pitkien liikkumattomuuskausien jälkeen lihakset tuntuvat huutavan liikuntaa. Viime aikoina ulkoliikunnasta on tosin joutunut joustamaan koulutöiden takia. Ja pakkasen. Olen ihan oikeasti istunut vain sisällä, koneen ääressä. Hartiat ja selkä eivät tykkää.

Mikään ei ole niin ärsyttävää, että kun olisikin aikaa liikkua, niin sairastuu inhottavaan pikkunuhaan eikä uskalla lähteä aerobiciin peläten, että pöpö vaan pahenisi. Jumppien väliin jättäminen tuntuu pistona sydämessä, vaikka enhän minä oikeasti siinä mitään menetä. Paikallisen voimisteluliiton jumppakalenteri sisältää monta jumppaa päivässä ja niihin kaikkiin on oikeutettu hankittuaan erittäin kohtuuhintaisen kausikortin. Minulla taitaa olla kortissani jo viides tai kuudes vuositarra...

Saksassa koin yhden hienoimmista liikuntakokemuksista, kun osallistuin elämäni ensimmäiselle joogakurssille. Kurssi oli osa paikallisen yliopiston liikuntatarjontaa, älyttömän halpa (20 e) ja ohjaajakin erittäin pätevä. Ensimmäiset kerrat olivat toki tuskaa, varsinkin reisille, mutta hiljalleen huomasin, että jooga on erittäin hyvä laji minulle. Ohjaajakin kehui monesti notkeuttani, ja joka kerralla tuli hiki. Lisäksi ruumiinosat tulivat tutuiksi auf deutsch. Muuta ohjattua liikuntaa en Saksassa harrastanutkaan, mutta kävin säännöllisesti lenkkeilemässä (keisarillisessa) lähimaastossa. Vaihdon aikana paino putosi varmasti osittain tehokkaan joogailun, osittain menevän elämäntavan vuoksi.

Disneyn alaisena on tuskin turha toivoa mitään ohjattuja liikuntatunteja. Toisaalta en niitä kaipaakaan. Pitkien työpäivien päätteeksi ei varmasti paljon huvita itseään enää rasittaa. Vapaapäivät voi viettää kävellen ja ihaillen maisemia. Mikäs sen parempaa. Esimerkiksi Pariisissa on taatusti ihan tarpeeksi katukilometrejä yhdeksi kesäksi! Pitää vaan pakata, tai ostaa paikan päältä, kestävät ja mukavat kävelykengät. Ja kamera mukaan.

Tällaiset olivat ulkoilumaisemat kesällä 2009 Potsdamissa.