Arjenaloitusfiiliksiä

Kesä on totisesti ohi. Alkusyksyn aurinko paistaa silmiäpolttavan kirkkaasti, mutta päivälämpötila ei paljoa yli 10 asteen nouse. Sen sijaan elämän täyttää nyt lisääntyvä stressi koulutöistä. Hädin tuskin on ehtinyt kotiutua, kun pitäisi jo alkaa taas puurtaa gradua, väkertää käännöksiä (niin kouluun kuin rahaakin vastaan) ja tulkata.

Mutta oi että kotiinpalaaminen oli ihanaa - flunssasta huolimatta. Poikaystävä oli löytänyt kentälle omatoimisesti, ja yhdessä sitten matkasimme Tikkurilaan hotelliin. Söimme itsemme ähkyksi alakerran vasta-avatussa Amarillossa ja katsoimme illan BB-lähetyksen. Seuraavana aamuna hotelliaamiaisen jälkeen istuimme mukavat 4 tuntia junassa ja saavuimme juuri parahiksi todistamaan äärimmäisen rankan kaatosateeseen.

Kotona minua odottivat ihanasti remontoitu kylpyhuone ja marjoista täpötäysi pakastin. Jääkaappi ei puolestaan toiminut, remonttimiesten jäljiltä oli hieman tahroja hellassa ja kaapinovissa, ja ikkunalautaviljelmäni olivat kuihtuneet. Ostimme uuden jääkaappipakastimen, hain Suomen sosiaaliturvaa, hain opiskelijakorttiini uuden vuositarran. Vielä pitäisi käydä tallettamassa palkkarahat tilille. Viikonloppuna kävimme moikkaamassa vanhempiani ja poikaystävän perhettä. Tuntuu kuin aika ei olisi kulunut täällä lainkaan, ja eihän se olekaan. Ei kesällä tapahdu mitään muuta kuin että lapset kasvavat.

En ole koskaan tykännyt koulunpenkkiin palaamisesta. Ja vaikeaa se oli nytkin. Onneksi kuitenkin tuli tuttuja kasvoja vastaan eikä kalenterikaan ole aivan täpötäynnä. Mutta nihkeähksi aluksi tätä voi kuitenkin kutsua. Tilanne normalisoitunee parissa päivässä...