Juhlapaiva

Fete nationale tai Bastillen paivaa vietetaan aina 14 heinakuuta. Sen historiasta voi lukea tarkemmin vaikka wikipeediasta, mutta lyhyesti sanottuna se on ranskalaisten kansallispaiva. Aamupaivalla Champs Elyseella marssi tuhansittain sotilaita. Paikan paalle ehtimattomat seurasivat paraatia telkkarista, minakin valilla vilkuilin sita tauoilla. Kohtalaisen mahtipontista touhua. Jopa jollain korkeakoululla oli oma paraatiryhmansa... Kansallispaiva on yleinen vapaapaiva, paitsi ettei tietenkaan Disneylla, vaan meilla on tanaan enemman asiakkaita kuin varmaan koko kesana tahan mennessa. pahin ruuhkasesonkin on tietty viela edessa. Celine Dion esiintyy perinteisesti Disneyn kansallispaivan iltaparaatissa, ja koko komeuden kruunaa bleu-blanc-rouge-aiheinen ilotulitus. Kai se hieman eroaa Disneyland jokailtaisesta ilotulituksesta...

Suunnitelmissa oli ollut lahtea seuraamaan juhlintaa ihan Pariisiin asti, mutta kaveripiirin flunssa-aallon takia tyydymme Disneyland ilotulituksiin ja Disney Villagen kantakuppilaan. Kelpaa minulle.

Tama paivitys on itsessaankin myos juhlimisen arvoinen: jo 100. taman blogin paivitys! Seitsemaan kuukauteen mahtuu paivityksia siis lahes joka toiselle paivalle.

Juhlan aihetta on myos tyoputken paattymisessa ja kahdessa vapaapaivassa. Hyva mina. Mutta liikaa ei pida juhlia, etta jaksaa lahtea ratkomaan shekkimysteeria huomenna... Ja sunnuntaina taas iltavuoroon, joka alkaa kivasti vasta 15h50 mutta paattyy puoliltaoin.

Ranskalainen poskisuudelma...

... Ja muita huomioita ja ensivaikutelmia ranskalaisista.

Sain ensimmaiset ranskalaiset poskisuudelmat eilen. Puolituntemattomilta ja viela silloin tuntemattomilta ihmisilta. Poskisuudelmat eivat sinansa ole minulle mitaan uutta, silla Saksassakin niita muistaakseni jokunen vaihdettiin. Hauskoja tilanteita syntyy, kun lasnaolijat suukottelevat jonossa toisensa riippumatta siita, iketa jonon jatkeeksi loytyy. On outoa, jos samassa tilassa oleva yksi henkilo jatetaan huomioimatta. Ja siinahan sita tutustuu.

Kovasti ovat kiinnostuneita uusista naamoista. Ja suomalaisista. Onneksi meilla tuntuu olevan taalla ihan hyva maine, kuten Saksassakin. Olen saanut kertoa nimeni, kansallisuuteni, opiskeluni, asuntolani ja ikanikin moneen kertaa. Eras tumma herra uteli poikaystavastakin ensimmaisena paivana.

Paiva aloitetaan poskisuudelmin ja iloisin Bonjourein. Pitkin paivaa tervehditaan jo kertaalleen tervehdittyja iloisella Salut'lla. Paiva lopetetaan milloin millakin, mutta Bonne soiree tuntuu olevan suosittu, kun ei oikein ole varma, sattuuko milloin seuraavan kerran sama tyovuoro.

Lounaalla on aika levottomia puheita. Kai se on-stage nayttely sen verran kasaa paineita, jotka sitten purkaantuvat iloisina ja outoinakin lounaskeskusteluina. Mina olen toistaiseksi tyytynyt keskittymaan syomaan (rakastan noita ruokaloita, eika maksa paljon!), hymyilemaan ja hymisemaan mukana. Ruokalassa moikataan kaikki tutut, ja niita tuntuu nailla pidempaan Disneylla olevilla loytyvan.

Ensimmaisen vapaapaivan kunniaksi aion maata sangyn pohjalla kunnes paansarky loppuu. Sitten suuntaan Val d'Europissa sijaitsevaan jattimaiseen tavarataloon, silla sielta saa tanaan 10 % alennusta Disneyn kayntikorttia vilauttamalla!

Huomenna jos jaksaisi Eiffelia katsomaan... Tosin matkalippujen osto on aika hamaran peitossa. Parempi kai suunnata lippuluukulle automaattien sijaan.

Patonkia ja byrokratiaa?

Kun asiaa pohtii, niin Ranska aiheuttaa monenlaisia mielikuvia. Ensimmäiseksi monelle tulee varmasti mieleen Pariisi Eiffel-torneineen ja café au laita juovat patonginmussuttajat. Ranska on kuitenkin myös paljon muuta. Hyvän musiikin ja mielenkiintoisten elokuvien kotimaa. Shampanjan ja konjakin kotimaa. Laatusinapin ja huippugastronomian kotimaa. Hovietiketin ja Napoleonin kotimaa.

Kun Ranskaa ja ranskalaisia pohtii vielä hetken pidempään, rupeaa pintaan nousemaan sellaisia ei-niin-iloisia asioita kuin tiukka hiararkia, joustamaton byrokratia ja loputon ylimielisyys.

"Oppilaat jaetaan jo varhain menestyjiin ja epäonnistujiin", kirjoittaa Sara Pietarinen tekstissään ranskalaisen ja suomalaisen koulutussysteemien eroista (Savoir-vivre). Koulutus (onko käynyt "hienoja" kouluja vai jotain ihan tavallisia) määrää jokaiselle oman paikan yhteiskunnan hierarkiassa, ja sen mukaan sitten eletään hautaan asti. Useimmiten perheen varallisuus vaikuttaa siihen, millaiseen kouluun nuoriso laitetaan. Hierarkia näkyy myös teittelysäännöissä: ylempiarvoisempaa teititellään iästä ja sukupuolesta huolimatta. Luin joskus eräästä ylempiarvoisesta ranskalaisherrasta (liekö ollut joku aikaisempi presidentti), jonka mielestä teitittely oli niin tärkeää, että hän teititteli jopa omaa vaimoaansa. Suomalaisen mielestä teitittelysäännöt voivat olla turhankin monimutkaisia, mutta tärkein ohjenuora on teititellä aina ylempiarvoisempaa JA jos ei tiedä, pitäisikö sinutella vai teititellä, niin jälkimmäinen on aina varmempi vaihtoehto...

"Koulujärjestelmää leimaa kurinalaisuus", jatkaa Pietarinen. Suomessa taas ollaan ranskalaisiin verrattuna yllättävänkin luovia, mitä tulee opiskeluun. Ranskalainen yhteiskunta perustuukin sille periaatteelle, että "näin tämä on ennenkin hoidettu". Asiat eivät siis nopeasti muutu, ja muutoksia suorastaan pelätään. Byrokratian hitaus johtuu osittain juuri siitä, ettei järjestelmiä ole haluttu lähteä uudistamaan nykyaikaisiksi. Lisäksi byrokratiaan aiheuttaa kitkaa yhteiskunnan hierarkisuus: tavallinen tiskivirkailija ei voi hoitaa vähäisintäkään toimitusta, vaan kaikkeen pitää pyytää lupa pomolta. Siksi virkailijat usein jättävät tehtävät mieluummin tekemättä, ilmoittavat vain suoraan että No can do, kuin jaksaisivat lähteä hoitamaan asiaa pomon kanssa. Eivät ilmeisesti ole kuulleet sellaisesta sanasta kuin delegointi...

Virkailjoiden nuiva asiakaspalvelu selittyy siis osittain heidän ankeilla pomo-alainen-suhteillaan, mutta on taustalla ihan oikeaa ylimielisyyttäkin. Ranskalainen uskoo ihan oikeasti, että mitä ilkeämmin johonkin vastaa, sitä parempi. Kiltteys on ranskalaisten mielestä naiivia. Vasta paremman tutustumisen jälkeen on mahdollista saada kilttejä vastauksia ja jopa hymyä. Onneksi täällä Suomessa on tottunut jonkinlaiseen kanssaihmisten viileyteen ja siihen, ettei kaikkien tuntemattomien kanssa tarvitse ylintä ystävää ollakaan.

Fakta tuntuu kuitenkin olevan, että ranskalaiset osaavat halutessaan olla maailman kohteliaimpia ja huomaavaisempia ihmisiä. Emmehän turhaan opettele kaikenmaailman koukeroisia korulauseita ranskan tunneilla. Aloite lähtee kuitenkin heiltä, eikä tällaisella ulkomaan non-francophone-pellellä ole paljon mahdollisuutta vaikuttaa asiaan muuten kuin yrittämällä ymmärtää. Ehkä ajan kanssa sitten.

Miksi hain ja mitä sitten tapahtui?

Harkitsin Disneylle töihin hakeutumista jo viime vuonna (kesäksi 2010), mutta syystä tai toisesta en sitten hakenutkaan. Liekö mennyt pupu pöksyyn, tai odottelinko jotain parempaa työtarjousta. Ranskan kieli harjoittelun suorittaakseni harkitsin nähkääs myös Eu-komission 5 kuukauden kääntäjäharjoittelua Brysselissä, mutta se ei olisi ollut mahdollista ennen kuin sain kandin paperit käteen joulukuussa. Kääntäjäharjoittelu on siis edelleen harkinnan alla, mutta ehkä joskus myöhemmin sitten...

Merkittävin syy lähteä Ranskaan tänä kesänä on siis ehdottomasti ranskan opintoihini kuuluva pakollinen kieliharjoittelu. Toisin kuin monet muut opiskelijakollegani, minä en harjoittelua vielä ole suorittanut, vaikka muutoin ranskan opinnot alkavat olla pulkassa. Kaiken järjen mukaan, ja myös opettajien mielestä, kielitaidon kannalta opettavaisinta olisi käydä kieliharjoittelussa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Minulta se on kuitenkin jäänyt pyörimään jalkoihin - osittain uskalluksen puutteesta.

Eniten Ranskassa pelottaa kieli, byrokratia ja ihmiset. Nyt on kuitenkin korkea aika ottaa loikka tyhjyyteen ja katsoa, lämähdänkö päistikkää pärställeni vai lähteekö ranskainnostukseni nousukiitoon. Olen kuitenkin hyvin kiinnostunut kielestä, erilaisista kulttuureista ja täten myös kulttuurien eroavaisuuksista. Eikä Ranska nyt oikeasti ole niin koviin kummoinen paikka, etteikö siellä uskaltaisi hetken aikaa asua. Kunhan vain kaikki on valmiiksi järjestetty!

Ja järjestelyjen helppous minut oikeastaan Disneylle ajavatkin. Työhaastattelut olivat Suomessa, matkakustannuksia tuetaan ja duunarit saavat asuntolapaikan työpaikan läheltä. Maahan asettautumistakin tuetaan; työläiset käytetään pankissa tiliä avaamassa ym. Toisaalta Disneyssä houkuttaa myös kansainvälinen ilmapiiri. Ei niin, etteikö ranskalaisissa piireissä olisi tarpeeksi säpinää, mutta ajatus siitä, että pääsen käyttämään saksaani (englantiani, espanjaani jne) on lohduttava. Huono juttu ei myöskään ole se, että Disneyllä pääsee melko helposti tällainen ei-koskaan-kunnon-duunia-tehnyt oikeisiin asiakaspalvelutöihin toisin kuin rakkaassa Suomenmaassa. Kansainvälisen tason asiakaspalvelu on mukava lisä CV:hen, eikö totta?!

Haastattelu Turussa perjantaina 28. tammikuuta oli oma reissunsa ja kokemuksensa sinällään. Junalla matkustettiin ensin 8 tuntia Turkuun, haastattelua odottelin seuraavana päivänä rauhassa semmoiset 5 tuntia, ja sitten taas takaisin kotiin junalla 7 tuntia. Matka-aikojen ja pöhnäisen olotilan perusteella tuntui, kuin olisimme käyneet ulkomaanreissulla. Matka oli pitkä, ja perillä puhuttiin vieraita kieliä (turkua ja ruotsia!) Turun reissu olikin meille lomareissu: yövyimme A:n kanssa hotellissa ja söimme hyvin. Harmikseni en ehtinyt tutustumaan kulttuuripääkaupunkiin sen tarkemmin, sillä päivät venyivät pitkiksi.

Paikalla oli myös mediaa: Iltalehden juttu rekrytapahtumasta. Haastattelu itsessään kesti ehkä 10 minuuttia. Ei voi välttyä ajattelemasta, oliko monen tunnin jonottamisella tarkoitus testata hakijoita tulevaa varten: huvipuistossa kun jonottaa niin vähemmästäkin hermo kiristyy. Disney kaipaakin riveihinsä juuri iloisia, hymyileväisiä, asiakaspalveluhenkisiä nuoria. Minä olin vanhimmasta päästä, sillä suurin osa hakijoista oli juuri valkolakkia tavoittelevia abiturientteja. Hiljaa mielessäni hieman säälin nuorempiani, kun eivät tiedä, mihin ovat ryhtymässä, mutta toisaalta tiedän, että rankka työkokemus vieraassa maassa, vieraalla kielellä tulee olemaan varmasti yksi ikimuistoisimmista kesistä.

En lähtenyt rynnimään haastateltavaksi. Ja kun lopulta pitkien kahvittelujen, parin sudokun ja lähes-torkkujen jälkeen pääsin mieshaastattelijan puheille erään turkulaisen espanjan opiskelijan kanssa, haastattelu meni nopeasti ja kivuttomasti. Puhuimme ranskaa toisin kuin kuulemma monet muut. Englanti on yksi vaatimuksista, mutta sen kuittasimme muutamalla lauseella. Saksaa väitin osaavani jopa paremmin kuin englantia, mikä pitääkin osittain paikkansa.

Vain hetken verran ehdin ajatella, ettei minua hyväksyttäisi Cast memberiksi. Tajusin nimittäin kotiin palattuani, etten ollut allekirjoittanut Dossier de candidature-hakemusta. Muutoin olin erittäin luottavaisin mielin, ja pianhan tuolta sitten tulikin mailia hyväksymisestä.