Paivan numero on kaksi, silla tanaan on takana tasan kaksi kuukautta reissuun lahdosta ja edessa viela tasan kaksi viikkoa taalla oloa. Voin kertoa, etta odotan lahtea aivan valtavasti. En osannut aavistaa, etta ikava poikaystavaa kohtaa voi kasvaa nain suureksi. Lasken mielessani paivia lahtoon, naen unta paluumatkasta, suunnittelen jo hieman matkalaukun pakkaamista ja huoneen loppusiivousta. Kaipaan kotoa lahes kaikkea arkista, kauppareissuja ja telkkari-iltoja myoten, mutta eniten kuitenkin laheisyytta ja tuttua juttuseuraa.
Muutoin en ikavoi Suomea tai perhettani, viimeiseksi opintojen aloittamista. Viihdyn taalla ihan mukavasti, mutta jotain tuntuu puuttuvan. Ja se jokin on laheiset ihmissuhteet, tai edes yksi kaveri, jonka kanssa voisi jakaa ajatuksia ja ajanviettonsa edes silloin talloin enempi vahempi saannollisesti. Kuten jo aikaisemmin olen kirjoittanut, en jaksa solmia taalla uusia kaverisuhteita, lieko laiskuutta vai vanhoihin uomiin kalkkiutumista.
Tyopaivat ja -viikot alkavat jo sujua melko sukkelaan ja omalla painollaan, ilman tuskien taistoja tai jatkuvaa kellon vilkuilua. Tokikaan tyo ei vielakaan ole mitaan helppoa: asiakkaat ovat edelleen hitaita, tyhmia ja jotkut myos vihaisia. Tyoporukan nimet alkavat hiljalleen olla hallussa, ja heidan kanssaan on mukava tyoskennella.
Ranskan kielesta, jonka kehittaminen on reissun paatarkoitus, en voi sanoa viela oikein mitaan. Tuntuu kuin ei olisi oppinut viela juuri mitaan, silla edelleen on vaikea ymmartaa tyokavereiden taukokeskusteluja... Oma puheeni ei vielakaan ole kovin sujuvaa (lukuunottamatta tuhat kertaa toistettuja kaskyja ja selityksia, joita asiakkaille kerrotaan). Myoskaan uskallus puhua ei ole erityisemmin kasvanut, vaan kynnys aloittaa keskustelu tai sanoa jotain vapaaehtoisesti on edelleen melko korkea.
Tyopaivia on jaljella 8 tai 9, mutta sitakin tarkeampi tieto on, etta vapaapaivien maara on 5 tai 6. Pitaa jo oikeasti vahan miettia, mita haluaa viela kayda katsomassa Pariisissa tai tehda puistossa... Ehka vain chillaan, hoidan hieman ostoksia ja yritan nauttia vihdoin ja viimein lammenneesta kelista! Taman kesan saasta en voikaan sanoa kuin yhden, ja se on painokelvoton...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti