Aamu alkoi kauniina ja aurinkoisena joskin hyvin tuulisena. Puistolle paastyamme sateli jo iloisesti. Lampoon luottaen olin lahtenyt liikenteeseen ilman pitkahihaista, joten ensi toikseni ostin Mikki Hiiri -koristellun neuleen backstagen ylijaamamyymalasta... Jee. Suunnitelmissa oli pyorahtaa muutamassa laitteessa vapaapaivan kunniaksi.
Ensimmaiseksi, lounaspatongit nautittuamme, suuntasimme Pirates of the Caribbean -nimiseen laitteeseen, jonka kerrotaan innoittaneen samannimisen leffan tekoon! Ei siis toisinpain, kuten puistossa ja maailmalla on tapana... Olipa laitteessa havaittavissa joitain kertomuksia, jotka todella loytyvat ko. leffoista... En saanut aikaiseksi hyvia kuvia, mutta jokainen voinee sielunsa silmin kuvitella milta pimeassa poikkoileva vesirata kaikkine teemaan liittyvine kulisseineen nayttaa. Sielta loytyi luurankoja, aarrekasoja, juopottelevia piraatteja, palavia taloja, ilotyttoja, palmuja ja satamia... Kyse ei siis ole mistaan vuoristoratameiningista, vaan jalleen Disneylandin tavasta luoda tarinoita, illuusioita, kivoja kuvia koko perheen ihailtavaksi. Olin kuullut laitteesta niin paljon kehuja, etta odotukseni olivat korkealla. En vakuuttunut taysin, vaikka ihan nattihan se oli...
Kaverini suuntasivat jo kotia, mutta minulla ei yhdessa laitteessa kaynti riittanyt. Painelin siis suorinta reittia lempilaitteeseeni, Buzz Lightyeriin ammuskelemaan jalleen laserpyssylla. Pyysin paasta fastpass-jonon kautta, ja Disneyn kulkukorttia nayttamalla valtyin jonottamasta 60 minuuttia... Ja tein kuin teinkin uuden henkkoht ennatyksen! Vain hieman jain enaa 100.000 pisteesta, mutta ehka ensi kerralla mennaan kirkkaasti yli...
Paivan kolmanneksi laitteeksi valitsin Space Mountainin, joka ei tunnu enaa yhtaan missaan, vaikka vierustoverit kiljuvat kuoleman kourissa... Ostelin sitten myos pari tuliaista ja lompsutin asemalle. Olimme suunnitelleet menevamme katsomaan Harry Potteria huomisaamuna originaaliversiona, mutta backstagella myytavat Disney-alennuksella myytavat liput olivat kaikki jo menneet... Lisaksi paivan ohjelmaan kuului postitoimistolla kaynti: lunastimme palkkashekkimme, ja heilta kun naemma loppuivat muut setelit, sain valtavan kasan 10 eurosia...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti