Palkkapaiva

Palkkapaiva on shekkipaiva. Mikali ilmoittaisin Disneyn palkkatoimistoon ranskalaisen tilini tiedot, he ohjaisivat palkan suoraan sinne. En kuitenkaan (ainakaan viela) avannut paikallista tilia. Eri lahteiden mukaan se ei ole edes mahdollista, tooisten mukaan se ei olisi valttamatonta, silla viivyn alle kolme kuukautta... Kaipa tuon voi kayda lunastamassa erillista maksua vastaan melkein missa pankissa vain, en tieda. Saapumispaivana taytimme kylla jonkun lomakkeen Disneyn yhteistyopankkiin. Sielta pitaisi, tai olisi kasittaakseni pitanyt tulla nivaska paperia, joiden kanssa voisi kayda sitten avaamassa tilin. Eipa ole nakynyt eika kuulunut. Taidan siis toistaiseksi vain kuulostella asiaa, tilin avaaminen ei mielestani tassa tilanteessa taida olla vaivan arvoista. Tietty jos ei-asiakkaiden lunastamismaksut alkavat hipoa useita kymmenia euroja, pieni vaiva saattaa saattaa olla tarpeen.

Mikali yhtaan osaan lukea shekin ohessa tullutta bulletin de paie -lappua, shekki kattaa vasta 4 ensimmaista tyopaivaani, joista 3 oli siis yleiskoulutusta. Tanaan oli kuitenkin jo kuudes paivani BTM:lla. Emme saaneet vielakaan checkoutiani suoritettua, vaan kokeen kaytantoosuus jai seuraavaan tyopaivaani, joka on vasta kolmen paivan paasta tiistaina. Hetkeksi saan viela siis taas hengahtaa. Tanaan minua testattiin teorian osaamisesta yhteensa jonkun 4 tunnin verran. Ensimmainen pari sivua oli monivalintakoetta, loput suullista tenttaamista. Tilannetta auttaa kovin tenttaajan mukava luonne, huumorintaju jne. Kaikkeen tarvinnut osata vastata taysin oikein, mutta tuskin vaikutti hyvalta jos vastaa heti, etta ei tieda. Omasta mielestani muistin asioita aivan loistavan hyvin, yllatyin hieman itsekin. Vahan toki sai valilla kaivella muistia, missa tenttaaja auttoi johdattelevilla kysymyksilla. Lopuksi han sanoi, etta teoriaoosuus meni hyvin ja paasin siita lapi. Jaljella on siis viela kaytanto, jossa teen kutakin positiota jonkun 5 minuuttia osoittaakseni hallitsevani ne. Kaytanto on periaatteessa helpompi, mutta ei sitakaan voi olla jannittamatta, silla varsinkin kun kyse on Big thunder Mountainista, mita tahansa voi sattua... Parin paivan kokemuksella voi olla hieman hankala osata reagoida akkitilanteisiin, vaikka miten hyvin tietaisi tieoriassa, mita tehda.

On tarkeaa tulevankin varalta tulla toimeen muiden tyontekijoiden kanssa, silla hehan juuri paattavat, voinko jaada toihin viela koeajan jalkeen, haluavatko he tehda yhteistyota kanssani vai tehda kesastani Disneylandissa yhta helvettia. Uskon saaneeni jo jokusen kannattajan itselleni, tai sitten he vain osaavat tsempata kaikkia uusia yhta hyvin. Joka tapauksessa uusia kesatyolaisia aloittaa meilla nyt lahes paivittain, tanaankin joku irlantilaispoika, joka puhui irlantilaiseksi yllattavn selkeaa ranskaa... Mina olen sitten varmaan joskus heinakuussa se, joka kutakuinkin hallitsee laitteen ja neuvoo myohemmin aloittaneita!

P.s. BTM:n toinen suomalainen tytto, joka siis ei saanut koettaan lapi, oli saanut toita yhdesta puiston ravintoloista. Ihan loistava juttu.

Lainsuojaton

Kela ilahdutti eilistä päivää kirjeellä. Päätös sisälsi tiedon siitä, että Ranskaan muuttoni vuoksi en ole 18.6. alkaen enää oikeutettu Suomen sosiaaliturvaan ja minun on palautettava Kela-korttini sekä eurooppalainen sairaanhoitokorttini.

Päätös tuli minulle järkytyksenä, sillä luulin tilapäisestä muutosta ilmoittamisen olevan vain muodollisuus. Saksaan lähtiessänikään ilmoitus ei aiheuttanut mitään jatkotoimenpiteitä. Näin ei työnteon merkeissä näemmä sitten ole. Opiskelemaan tai au-paireilemaan lähtö ei sulje pois oikeutta oman maan sosiaaliturvaan, mutta työlakien mukaan EU-työntekijään sovelletaan työnantajan maan sosiaaliturvaa. Eli Ranskassa ollessani (=työskennellessäni) minun tulisi hakea paikallista sosiaaliturvaa.

Joudunkin tässä nyt mielenkiintoiseen tilanteeseen, sillä minua ei huvittaisi hakea ranskalaista sosiaaliturvaa. Asiasta tuli Disneyn infopaketin mukana selkeät ohjeet tarvittavine liitteineen, mutta mietitäänpä tarkemmin. Onko tässä mitään järkeä: palautan suomalaiset sosiaaliturvakorttini, haen Ranskassa carte vitalea (paikallinen sosiaaliturvatunnus...), jonka hakemuskäsittelyyn ja kortin saapumiseen mennee parisen kuukautta, muutan parin kuukauden päästä takaisin ja ilmoitan taas Kelalle olevani oikeutettu suomalaiseen turvaan ja haluavani korttini takaisin.

Systeemin ideanahan on tietenkin päällekkäisten sosiaaliturvien omistamisen estäminen. Mutta mielestäni muutaman kuukauden työskentelyn takia tästä aiheutuu enemmän työtä kuin hyötyä. Onko minun siis pakko kuulua mihinkään järjestelmään? Pidänkö vain sormet ristissä ja toivon etten tarvitse lääkäri- tai lääkepalveluja kesän aikana? Voi olla että henkivakuutukseeni kuuluva matkustajavakuutuskaan ei korvaa työmatkalla tapahtuvia terveyskuluja, vai korvaako? Onko Disney vakuuttanut työntekijänsä työajalla sattuvien onnettomuuksien varalle vai olemmeko todella vain valtion sosiaaliturvan varassa?

Mikäli tulkitsen Disneyn lähettämää sosiaaliturvainfoa oikein, työntekijät ovat oikeutettuja paikalliseen sosiaaliturvaan, ja tuo carte vitale on vain väline, joka nopeuttaa kulujen takaisinmaksua. Haa, tämä ratkaissee tilanteeni. Olen tähänkin asti selvinnyt melko terveenä, ilman kallita lääkärireissuja, miksi tämä kesä olisi erilainen?

Keskikesän aurinko eilisiltana

Mökillä päärynäpuu oli täydessä kukassa

Patonkia ja byrokratiaa?

Kun asiaa pohtii, niin Ranska aiheuttaa monenlaisia mielikuvia. Ensimmäiseksi monelle tulee varmasti mieleen Pariisi Eiffel-torneineen ja café au laita juovat patonginmussuttajat. Ranska on kuitenkin myös paljon muuta. Hyvän musiikin ja mielenkiintoisten elokuvien kotimaa. Shampanjan ja konjakin kotimaa. Laatusinapin ja huippugastronomian kotimaa. Hovietiketin ja Napoleonin kotimaa.

Kun Ranskaa ja ranskalaisia pohtii vielä hetken pidempään, rupeaa pintaan nousemaan sellaisia ei-niin-iloisia asioita kuin tiukka hiararkia, joustamaton byrokratia ja loputon ylimielisyys.

"Oppilaat jaetaan jo varhain menestyjiin ja epäonnistujiin", kirjoittaa Sara Pietarinen tekstissään ranskalaisen ja suomalaisen koulutussysteemien eroista (Savoir-vivre). Koulutus (onko käynyt "hienoja" kouluja vai jotain ihan tavallisia) määrää jokaiselle oman paikan yhteiskunnan hierarkiassa, ja sen mukaan sitten eletään hautaan asti. Useimmiten perheen varallisuus vaikuttaa siihen, millaiseen kouluun nuoriso laitetaan. Hierarkia näkyy myös teittelysäännöissä: ylempiarvoisempaa teititellään iästä ja sukupuolesta huolimatta. Luin joskus eräästä ylempiarvoisesta ranskalaisherrasta (liekö ollut joku aikaisempi presidentti), jonka mielestä teitittely oli niin tärkeää, että hän teititteli jopa omaa vaimoaansa. Suomalaisen mielestä teitittelysäännöt voivat olla turhankin monimutkaisia, mutta tärkein ohjenuora on teititellä aina ylempiarvoisempaa JA jos ei tiedä, pitäisikö sinutella vai teititellä, niin jälkimmäinen on aina varmempi vaihtoehto...

"Koulujärjestelmää leimaa kurinalaisuus", jatkaa Pietarinen. Suomessa taas ollaan ranskalaisiin verrattuna yllättävänkin luovia, mitä tulee opiskeluun. Ranskalainen yhteiskunta perustuukin sille periaatteelle, että "näin tämä on ennenkin hoidettu". Asiat eivät siis nopeasti muutu, ja muutoksia suorastaan pelätään. Byrokratian hitaus johtuu osittain juuri siitä, ettei järjestelmiä ole haluttu lähteä uudistamaan nykyaikaisiksi. Lisäksi byrokratiaan aiheuttaa kitkaa yhteiskunnan hierarkisuus: tavallinen tiskivirkailija ei voi hoitaa vähäisintäkään toimitusta, vaan kaikkeen pitää pyytää lupa pomolta. Siksi virkailijat usein jättävät tehtävät mieluummin tekemättä, ilmoittavat vain suoraan että No can do, kuin jaksaisivat lähteä hoitamaan asiaa pomon kanssa. Eivät ilmeisesti ole kuulleet sellaisesta sanasta kuin delegointi...

Virkailjoiden nuiva asiakaspalvelu selittyy siis osittain heidän ankeilla pomo-alainen-suhteillaan, mutta on taustalla ihan oikeaa ylimielisyyttäkin. Ranskalainen uskoo ihan oikeasti, että mitä ilkeämmin johonkin vastaa, sitä parempi. Kiltteys on ranskalaisten mielestä naiivia. Vasta paremman tutustumisen jälkeen on mahdollista saada kilttejä vastauksia ja jopa hymyä. Onneksi täällä Suomessa on tottunut jonkinlaiseen kanssaihmisten viileyteen ja siihen, ettei kaikkien tuntemattomien kanssa tarvitse ylintä ystävää ollakaan.

Fakta tuntuu kuitenkin olevan, että ranskalaiset osaavat halutessaan olla maailman kohteliaimpia ja huomaavaisempia ihmisiä. Emmehän turhaan opettele kaikenmaailman koukeroisia korulauseita ranskan tunneilla. Aloite lähtee kuitenkin heiltä, eikä tällaisella ulkomaan non-francophone-pellellä ole paljon mahdollisuutta vaikuttaa asiaan muuten kuin yrittämällä ymmärtää. Ehkä ajan kanssa sitten.

Miksi hain ja mitä sitten tapahtui?

Harkitsin Disneylle töihin hakeutumista jo viime vuonna (kesäksi 2010), mutta syystä tai toisesta en sitten hakenutkaan. Liekö mennyt pupu pöksyyn, tai odottelinko jotain parempaa työtarjousta. Ranskan kieli harjoittelun suorittaakseni harkitsin nähkääs myös Eu-komission 5 kuukauden kääntäjäharjoittelua Brysselissä, mutta se ei olisi ollut mahdollista ennen kuin sain kandin paperit käteen joulukuussa. Kääntäjäharjoittelu on siis edelleen harkinnan alla, mutta ehkä joskus myöhemmin sitten...

Merkittävin syy lähteä Ranskaan tänä kesänä on siis ehdottomasti ranskan opintoihini kuuluva pakollinen kieliharjoittelu. Toisin kuin monet muut opiskelijakollegani, minä en harjoittelua vielä ole suorittanut, vaikka muutoin ranskan opinnot alkavat olla pulkassa. Kaiken järjen mukaan, ja myös opettajien mielestä, kielitaidon kannalta opettavaisinta olisi käydä kieliharjoittelussa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Minulta se on kuitenkin jäänyt pyörimään jalkoihin - osittain uskalluksen puutteesta.

Eniten Ranskassa pelottaa kieli, byrokratia ja ihmiset. Nyt on kuitenkin korkea aika ottaa loikka tyhjyyteen ja katsoa, lämähdänkö päistikkää pärställeni vai lähteekö ranskainnostukseni nousukiitoon. Olen kuitenkin hyvin kiinnostunut kielestä, erilaisista kulttuureista ja täten myös kulttuurien eroavaisuuksista. Eikä Ranska nyt oikeasti ole niin koviin kummoinen paikka, etteikö siellä uskaltaisi hetken aikaa asua. Kunhan vain kaikki on valmiiksi järjestetty!

Ja järjestelyjen helppous minut oikeastaan Disneylle ajavatkin. Työhaastattelut olivat Suomessa, matkakustannuksia tuetaan ja duunarit saavat asuntolapaikan työpaikan läheltä. Maahan asettautumistakin tuetaan; työläiset käytetään pankissa tiliä avaamassa ym. Toisaalta Disneyssä houkuttaa myös kansainvälinen ilmapiiri. Ei niin, etteikö ranskalaisissa piireissä olisi tarpeeksi säpinää, mutta ajatus siitä, että pääsen käyttämään saksaani (englantiani, espanjaani jne) on lohduttava. Huono juttu ei myöskään ole se, että Disneyllä pääsee melko helposti tällainen ei-koskaan-kunnon-duunia-tehnyt oikeisiin asiakaspalvelutöihin toisin kuin rakkaassa Suomenmaassa. Kansainvälisen tason asiakaspalvelu on mukava lisä CV:hen, eikö totta?!

Haastattelu Turussa perjantaina 28. tammikuuta oli oma reissunsa ja kokemuksensa sinällään. Junalla matkustettiin ensin 8 tuntia Turkuun, haastattelua odottelin seuraavana päivänä rauhassa semmoiset 5 tuntia, ja sitten taas takaisin kotiin junalla 7 tuntia. Matka-aikojen ja pöhnäisen olotilan perusteella tuntui, kuin olisimme käyneet ulkomaanreissulla. Matka oli pitkä, ja perillä puhuttiin vieraita kieliä (turkua ja ruotsia!) Turun reissu olikin meille lomareissu: yövyimme A:n kanssa hotellissa ja söimme hyvin. Harmikseni en ehtinyt tutustumaan kulttuuripääkaupunkiin sen tarkemmin, sillä päivät venyivät pitkiksi.

Paikalla oli myös mediaa: Iltalehden juttu rekrytapahtumasta. Haastattelu itsessään kesti ehkä 10 minuuttia. Ei voi välttyä ajattelemasta, oliko monen tunnin jonottamisella tarkoitus testata hakijoita tulevaa varten: huvipuistossa kun jonottaa niin vähemmästäkin hermo kiristyy. Disney kaipaakin riveihinsä juuri iloisia, hymyileväisiä, asiakaspalveluhenkisiä nuoria. Minä olin vanhimmasta päästä, sillä suurin osa hakijoista oli juuri valkolakkia tavoittelevia abiturientteja. Hiljaa mielessäni hieman säälin nuorempiani, kun eivät tiedä, mihin ovat ryhtymässä, mutta toisaalta tiedän, että rankka työkokemus vieraassa maassa, vieraalla kielellä tulee olemaan varmasti yksi ikimuistoisimmista kesistä.

En lähtenyt rynnimään haastateltavaksi. Ja kun lopulta pitkien kahvittelujen, parin sudokun ja lähes-torkkujen jälkeen pääsin mieshaastattelijan puheille erään turkulaisen espanjan opiskelijan kanssa, haastattelu meni nopeasti ja kivuttomasti. Puhuimme ranskaa toisin kuin kuulemma monet muut. Englanti on yksi vaatimuksista, mutta sen kuittasimme muutamalla lauseella. Saksaa väitin osaavani jopa paremmin kuin englantia, mikä pitääkin osittain paikkansa.

Vain hetken verran ehdin ajatella, ettei minua hyväksyttäisi Cast memberiksi. Tajusin nimittäin kotiin palattuani, etten ollut allekirjoittanut Dossier de candidature-hakemusta. Muutoin olin erittäin luottavaisin mielin, ja pianhan tuolta sitten tulikin mailia hyväksymisestä.