Monikielinen tyoymparisto

Olen taalla Ranskassa ja Disneylla ensisijaisesti oppimassa ranskaa, mutta oman henkilokohtaisen, pidemman tahtaimen urakehitykseni kannalta on erittain hyva asia, etta ranska ei suinkaan ole ainut kieli, jota kaytan paivittain taalla. Uskon, etta suullinen ranskan kielen taitonii kehittyy huimasti tana kesana. Olen kuitenkin lahes yhta innoissani siita, etta saan puhua paljon englantia, suomea ja hieman espanjaakin.

Suomi on se kieli, jolla puretaan syvimmat tuntemukset, joita ei osaa selittaa muulla kielella. Ikava kylla Disneylla on tana kesana todella paljon suomalaisia, joihin tormaa lahes joka bussissa, junassa, jonossa ja kaupassa, joten varuillaan saa olla mita suustaan paastaa. Enaa ei jaksa edes kiinnostua jokaisesta suomea solkottavasta, ei yksinkertaisesti ehdi enaa tutustua kaikkiin. Suomalaisten asiakkaiden bongaaminen on kuitenkin viela ihan hauskaa touhua. Oman henkisen jaksamisen kannalta koen myos mukavaksi sen, etta illalla paasee jakamaan paivan fiiliksia omalla aidinkielellaan kamppikselleen.

En ole koskaan puhunut niin paljon englantia kuin viimeisen 3 viikon aikana. Ei mikaan turha reissu siis. Kieli se on englantikin, vaikka minulle se edustaa lahinna viimeista oljenkortta, joka vedetaan esiin sitten kun muuta yhteista kielta ei loydy. Englannin taito on kuitenkin ihan ehdoton vaatimus tyoskentelylle Disneylandissa. Suurin osa asiakkaista osaa edes auttavasti englantia. Hassua on kuitenkin, etta monien paikallisten tyontekioiden englanti ei ole kovin sujuvaa. Mutta ainakin muutama kollegani on osoittanut olevansa innokas oppimaan lisaa - puhumalla sita minun kanssani!

Tyokieli on luonnollisesti ranska. Kaikki alun koulutuksesta, aamun briifingeista hallinnollisiin papereihin on ranskaksi. en ole varma, mutta saattoi olla ensimmainen kerta tana kesana, kun alkupaivien koulutus oli mahdollista kuunnella myos englannin kielella. Monet kuitenkin kertoivat, etta englannin kielisesta koulutuksesta ei tajunnut juuri mitaan kuitenkaan, silla kouluttajat olivat ranskalaisia ja heidan aksenttinsa voimakas.

Mainitsemisen arvoista lienee, kuinka paljon tyohon liittyvista sanoista Disneylla on englantia. Esimerkiksi positiot, eli pisteet joita kierretaan tyopaivan aikana, ovat kaikki englanniksi. Lahes kaikista teknisista vempaimista kaytetaan niiden englanninkielista nimea, Disneylandin osat, kauppojen ja laitteiden nimet on kaikki englantia, meidan pomot on Teamleadereita, taukolista on breaksheet. Ja voitte vaan kuvitella kuinka vaikea oli aluksi ymmartaa, mista on kyse kun joku mainitsi timidorin tai breiksitin.

Tyossaan tarvittavan ammattisanaston oppii muutamassa paivassa. Myos asiakkaiden esittamat ranskankieliset kysymykset ja niiden vastaukset toistuvat paivasta toiseen. Alku oli tietenkin hieman jarkytys, infotulva valtava ja yha edelleenkin illalla nukkumaan mennessa paivan aikana kuullut sanat vain kaikuvat korvissa.

Oma tapauksensa ovat tietenkin asiakkaat, jotka eivat puhu ranskaa eivatka juurikaan englantiakaan. Naita ovat lahinna espanjalaiset, italialaiset ja venalaiset. He kuitenkin liikkuvat yleensa niin isoissa ryhmissa, joissa loytyy aina joku joka ymmartaa hieman englantia. Siina sitten sonkotetaan iloisesti kaikkia kielia sekaisin. Ensimmaiseen pariin viikkoon ei nakynyt juuri venalaisia, mutta nyt heita on ilmestynyt kuin sienia sateella.

Yleensa asiakastilanteet ovat melko kiireettomia, mutta junaa lastatessa pitaa olla nopea. Ensin kysytaan, kuinka monta ihmista ryhmaan kuuluu, lasketaan nopeasti montako rivia tarvitaan, kerrotaan ryhmalle heidan rivinumeronsa ja katsotaan etta he myos menevat sinne. Ja tama kaikki kolmella kielella: ranskaksi, englanniksi ja espanjaksi. Onneksi riveja on vain ykkosesta 15aan. Voisi yrittaa muistella, miten numerot meni venajaksi...

Suomikuvaa

Maanantaina oli Kalevalan päivä ja suomalaisen kulttuurin päivä. Vaikken yleensä kaunokirjallisuutta vapaa-ajallani lue, Kalevalan luin joskus lukiossa ihan omaksi ilokseni. Tykkäsin siitä kovasti ja suosittelen sitä kaikille suomalaisille. Kalevalan kieli on oma lukunsa, mutta jotenkin löysin eepoksesta myös omanlaatuista suomalaista huumoriakin. Siis sellaista huumoria, jota syntyy vain, kun kaikkensa yritettyään kaikki menee kuitenkin päin honkia. Kalevala on täynnä tarinoita epäonnistumisesta. Jotain perin supisuomalaisen melankolista siis. Vaikka Kalevala kuvaa enimmäkseen itäsuomalaisia perinteitä, uskon, että meitä kaikkia suomensukuisia yhdistää samanlainen mentaliteetti. Germaanisista piirteistämme huolimatta meissä virtaa slaavilaista verta, joka tuo luonteeseemme tietynlaista analyyttisyyttä ja hiljentymisen taitoa.

Ulkomaille matkustaessa ei kuitenkaan sovi olla liian hiljainen, ettei jää vain sivusta seuraajaksi. Suomeen lomailemaan saapunut ystäväni kertoi innoissaan uusista kolumbialaisista kavereistaan, jotka hän oli tavannut Ranskan Nantes'ssa. Suomalainen ja kolumbialainen, eri maanosat, täysin eri kielet, yhteisenä tekijänä ranska ja Ranska, ja tulevat niin mukavasti toimeen. Ystäväni tuntuu olevan täysin hullaantunut latinalaisesta elämäntyylistä muutenkin. Suomalaisena hän haluaa kuulla elämästä Etelä-Amerikassa, kolumbialaisille ystäville Suomi on jotain eksoottista. On suomifaneja ranskalaisissakin: ystäväni nantesilainen naapuri on innokas suomalaisen musiikin kuuntelija. Korpiklaani-nimisestä yhtyeestä en ollut minä kuullut ennen Puolassa käyntiäni, eräs toinen ystäväni taas kertoi italiaisesta harpistista, joka kuunteli Korpiklaania, ja nyt tämä nantesilainen nainen, jonka lempiyhtyeisiin kuuluu Korpiklaani. Siis mitä ihmettä? Suomalaista kulttuuria viedään maailmalle ilman, että keskivertohärmäläinen tietää siitä mitään.

Joka tapauksessa oli kahvilla käydessämme erittäin mukava kuulla ystävältäni ranskalaisesta elämisestä ja jo pitkälle edenneestä ranskalaisesta keväästä. Ystäväni, jonka tunnen yhteisiltä ranskan kursseilta, työskenteli jo kerran aiemmin Nantes'ssa ja halusi välttämättä palata sinne takaisin. Nyt hän käy siellä yliopiston kielikursseja. Toivon mukaan hän viihtyy Ranskassa vielä kesän yli, niin voisin käydä moikkaamassa häntä ihanassa rannikkokaupungissa Nantes'ssa. Hänen kertomiensa juttujen perusteella jaksan uskoa, että minäkin vielä ihastun Ranskaan. Suositteli hankkimaan alennuskortin junaliikennettä varten, vielä kun olen alle 25-vuotias.

Soittoniekka Kultaisen teehuoneen koristeena Potsdamissa

Espanjan tunnilla meillä tuli ensimmäistä kertaa vastaan rakenne, joka aiheutti hieman ylimääräistä aivojumppaa. Suurimmalla osalla kurssilaisista ilmiö tuntui menevän täysin yli hilseen. Sama kieliopillinen ilmiö on tuttu minulle ranskasta, joten jotensakin osasin muodostaa ajanmääreellisen lauseen preesensiin, vaikka suomeksi sama lause muodostettaisiin perfektillä. Ongelmia suomalaisille aiheuttaa yksinomaan se, että suomen kielen "perfektille" on itse asiassa annettu väärä nimitys. Tosiasiassa perfekti tarkoittaa jotain täydellistä, loppuun saakka suoritettua. Suomen perfekti taas ei aina ole loppuun asti suoritettua, kuten lauseessa: Olen asunut Espanjassa viisi vuotta. Riippuen siitä, asuuko ko. henkilö yhä Espanjassa vai onko hän kenties jo muuttanut muualle, lause voidaan kääntää espanjaksi (tai ranskaksi) joko preesensiin tai perfektiin. Tässä havainnollistavat esimerkit (ja jos on kirjoitusvirheitä, niin suokaa anteeksi, en ole näiden kielten mestari):

Jos asun edelleen Espanjassa, pitää minun sanoa:
Hace cinco años que vivo en España. / Il fait cinq ans que j'habite en Espagne.

Jos olen asunut Espanjassa, mutta en asu enää, pitää minun sanoa:
He vivido en España durante cinco años. / J'ai habité en Espagne pendant cinq ans mais maintenant j'habite en France, bien sûre.

Jostain syystä suomalaisen on vaikea erottaa näitä kahta mahdollisuutta toisistaan. Eikä siitä voi moittia, sillä kielellä on tapana muokata maailmankatsomustamme ja tajuntaamme. Asioita, joita ei voi kuvailla sanoin, on vaikea myös ymmärtää. Kieli on siis erittäin tärkeä osa kulttuuriamme, eikä sitä pidä väheksyä.

Kulttuurishokista

Pallontallaajien keskustelusta on ollut paljon iloa ja hyötyä. Samaten viimevuotinen tekstiketju on ollut hyödyllinen, kun yrittää miettiä, mihin kaikkeen pitää Disneylle ja Ranskaan lähtiessä varautua.

Saksaan vaihtoon lähtiessäni kävin kuuntelemassa luennon kulttuurishokista. Shokki on kuulemma sitä syvempi mitä erilaisemmat lähtö- ja kohdekulttuuri ovat. Tämä oli jo entuudessaan tiedossa ja ihan ymmärrettävää. Luennon perusteella osasin siis varautua siihen, että jossain vaiheessa vaihtoa tulisi olemaan sellainen olo, että kaikki kaatuu niskaan ja kaikki ärsyttää. Sellaista ei kuitenkaan tullut. Ainakaan kovin vakavana eikä varsinkaan niin, että se olisi jotenkin johtunut siitä, etten ollut kotona. Ärsytti muuten vaan, ihan normaalia siis. Paluukulttuurishokki-käsite oli minulle kuitenkin vieraampi.

Paluukulttuurishokki oli Saksasta palatessani paljon pahempi kuin sinne mennessä. Saksalainen kulttuuri eivätkä ihmiset juurikaan eroa suomalaisista, joten tunsin oloni hyvin kotoisaksi. Kesän aikana tapahtunut ero silloisesta poikaystävästäni aiheutti kuitenkin sen, että takastulo Suomeen oli kaikkea muuta kuin odotettu. Olin alkanut viihtymään Berliinin ilmapiirissä, saanut sieltä kavereita ja kesä oli vielä parhaimmillaan. Suomessa odotti vain koulun alku kandiseminaareineen, pimenevät päivät sekä riitapesäke. Lisäksi suomen kielen kuuleminen ympärillä ärsytti minua suunnattomasti ensimmäisten parin viikon aikana. Se, ettei voinut enää huudella suomeksi mitä sattuu, ärsytti sekä aiheutti jopa pienen tapahtumaketjun, jonka seurauksena olen nyt erittäin onnellisessa parisuhteessa.

Tänä kesänä ei toivottavasti tapahdu mitään noin dramaattista suhderintamalla, mutta kielen kanssa tulee kuitenkin olemaan joka tapauksessa kestämistä. Ensiksi on opittava elämään ympäristössä, jossa ei kaikkea ymmärrä, ja sitten kesän lopuksi pitää taas asennoitua siihen, että ymmärtää sellaistakin mitä ei haluaisi kuulla.

Ranska on muutenkin varmasti erilainen kokemus kuin Saksa. Ainakin minulle, sillä jo heikompi kielitaito asettaa haasteita. Jaksan kuitenkin luottaa siihen, ettei suurempia kulttuurellisia yllätyksiä ole tiedossa. Ja paljonhan jo säästää hermoja, kun pitää ennakkokäsitykset alhaisina, aistit hereillä eikä oleta yhtään mitään, vaan ottaa asioista ihan oikeasti selvää. Ja tyhmiäkin valintoja ja kysymyksiäkin saa tehdä!

Varsovan Kulttuurin ja tieteen palatsi kesällä 2009. Teimme pienen ekskursion kavereiden kesken Puolaan, ja oli pieni shokki törmätä näin korkeaan rakennukseen heti asemalta ulos päästyämme.

Reissu EU:n ytimeen

Kun elo-syyskuussa sain kuulla mahdollisuudesta matkata Brysseliin ja Luxemburgiin syyslomaviikolla lokakuussa, en heti innostunut ideasta. Kaverien pyynnöstä ilmoittauduin kuitenkin mukaan yliopiston oikeustietelijöiden ja eurooppanuorten yhteiselle matkalle. Onneksi ilmoittauduin. Hyvänä houkuttimena oli parlamentin myöntämä vierailutuki, jonka turvin kunkin matkalaisen matkakulut puolittuivat! 300 euroa 5 päivän reissusta kahdessa maassa huipputason hotelleissa yöpyen ei ollut mikään huono diili. Lisäksi kirjoitin reissusta matkaraportin ja sain ranskan opintoihini 3 op:n suorituksen. Paras lisä reissuun oli kuitenkin live-kokemus ranskan kielestä.


Vierailukohteet oli etukäteen sovitut, mutta myös vapaa-ajalle oli varattuna oma aikansa. Kaikille pienoisena yllätyksenä tullut väsymys kuitenkin esti perinpohjaisen tutustumisen Brysseliin ja Luxembourgiin. Päivät kaikkine vierailuineen ja matkoineen olivat pitkiä mutta sitäkin antoisampia. Onneksi hotellit olivat kuitenkin mukavat. Pientä epäystävällistä, (ranskalaistyyppistä?), asiakaspalvelua oli paikoin havattavissa. Meitä ei esimerkiksi jaksettu palvella hotellin baarissa. Lisäksi Luxembourgissa kassaneiti oli menettää hermonsa, kun ei tarpeeksi nopeasti hoitanut kassa-asioimistaan. Ranskan kuuleminen ja näkeminen kylteissä ilahdutti kovasti - ensimmäinen kertani ranskankielisessä kaupungissa!


Päävierailukohteemme oli Euroopan parlamentti. Sieltä jo samana iltapäivänä bussilla kiiruhdimme kuuntelemaan luentoa Naton päämajalle. Kahden brysseliläisen hotelliyön jälkeen matkasimme sitten aamujunalla Luxembourgiin. Matkalla oli enimmäkseen maaseutua, mitä olinkin odottanut näkeväni. Harmaa keli ei kuitenkaan ollut seudulle eduksi. Luxembourgissa meitä odotti luxustasoinen hotelli, jonne ehdimme hätäisesti jättää vain tavarat, sillä meitä odotettiin jo Euroopan tuomioistuimella.


Luxembourgissa vietimme kaksi päivää tuomioistuimen vieraana (suurin osa matkalaisista oli juuri oikeustieteiden opiskelijoita, ja heitä paikka kiinnosti varmasti enemmän kuin minua). Tutustuimme kuitenkin myös talon kääntäjiin sekä kuuntelimme erään istunnon, jossa oli suomenkielinen tulkkaus. Tulkkauksen kuuntelu oli omasta ammatillisesta näkökulmastani katsoen erittäin tervetullut kokemus. Tuomioistuimessa on, yhtenä viimeisistä isoista organisaatioista, työkielenä ranska. Sinne ei pääse siis edes harjoitteluun, jos ei osaa ranskaa välttävästi. Kielivaatimus karsii siis aika ison joukon suomalaista oikeustieteen osaajia...


Luxembourg oli kaupunkina mielenkiintoinen tuttavuus. Se ei omasta valtion statuksestaan huolimatta ainakaan arkielämässä pahemmin erottunut saksalaisesta, ranskalaisesta tai belgialaisesta kulttuurista. Valtakielenä sielläkin oli, kuten Brysselissä, ranska ja sillä pärjäsi hyvin. Englantia taisimme kuitenkin enimmäkseen käyttää, sitäkin kun niin harvoin pääsen harjoittamaan koti-Suomessa. Vain ravintoloissa minäkin taisin solkottaa enimmäkseen ranskaa, sillä jo ranskankielisten ruokalistojen takia se tuntui tilanteessa luontevammalta.

Niin Belgian kuin Luxembourgin puolella puhuttiin myös maiden omia kieliä, flaamia ja Lëtzebuergeschia. Ne muistuttivat kuitenkin niin erehdyttävästi saksaa, etteivät juurikaan päätäni vaivanneet. Yhden illan taisimme piruuttamme katsoa flaaminkielistä leffaakin hotellihuoneessa. Luxembourgin kieli tosin kuulosti melko vängältä. Kaikki kuitenkin puhuivat hyvin sujuvasti ranskaa ja englantiakin - varsinaisia kieli-ihmisiä nuo luxembourgilaiset! Tilastojen mukaan lähes puolet Luxembourgissa asuvista onkin maahanmuuttajia... Suunnitelmissa oli kavereiden kanssa käydä ranskankielisessä teatteriesityksessä Luxembourgissa, mutta pitkä päivä rasitteenamme oli suunnitelmasta pakko luopua. Olisihan haaskausta mennä saliin vain torkkumaan...


Aikanaan tuli myös lähdön aika. Aamuviideltä hyppäsimme tilausbussiin ja huristimme kolmisen tuntia motaria Saksan puolelle Frankfurtin lentokentälle. Olin ajatellut, että pieni "etelän" matka Keski-Eurooppaan piristäisi pimeää ja sateista syksyä, mutta eivät ne säät kovin kummoiset olleet reissullamme. Vasta Frankfurtiin saapuessamme aurinko alkoi helottaa niin, että teki mieli jäädä koneesta pois. Kentällä oli muutenkin niin kotoisa olo, sillä saksaa kuuli joka paikassa ja kioskissa oli myynnissä tuttua Life-omenalimpparia...

Kielikysymys

Ranskaan lähden ensisijaisesti oppimaan ranskaa. Siis sen suullista käyttöä.

Väitän ymmärtäväni ranskaa sujuvasti, ja luenkin sitä melko näppärästi. Vain (formaalisemman) tekstin tuottaminen sekä sujuva puhe tuottavat hankaluuksia. Suurin heikkoukseni lienee sanaston puute; parin vuoden lukio-opinnoissa ei sanasto ehtinyt kovin hyvin imeytyä, joten yliopisto-opintojen alkaessa olin aika lailla hukassa. En osannut yksinkertaisiakaan, konkreettisia sanoja kuten "puu" l'arbre. Yliopistossa on kuitenkin joutunut istumaan tuntikausia ranskankielisillä luennoilla, pitämään pari esitelmääkin ja toistamaan äänteitä, sanoja, lauseita, joten kaikenlaista sanastoa on alkanut kertyä. Erityisen kiitollinen olen siitä, että toinen ranskan opettajistamme on natiivi, jonka intonaatiota on ilo kuunnella. Myös ranskalle niin ominaiset interjektiot ja täytesanat (alors que, ben oui, tiens) ovat tulleet tutuiksi, joten suullinen itseilmaisu on periaatteessa hallussa.

Kesällä koittava tulikoe ranskan kielen taidoistani on kieltämättä antanut hieman uutta potkua opiskeluun. Yritän tosissani painaa niitä viimeisiäkin sanoja päähäni, mitä en vielä aktiivisesti osaa. En vielä syksyllä ollut varma, otanko ranskan aineopintojen kursseja tälle vuodelle (niitä ei tosin montaa enää ole tarjollakaan), mutta onneksi meille järjestettiin ranskan mediakurssi juuri sopivasti tässä keväällä. Käsittelemme kurssilla relity-tv:tä ja sitä, miten eri mediat Ranskassa siitä tiedottavat. Kurssin aihe on ihanan leppoisa ja arkikielinen, mutta erityisen hyvää kielisparrausta se on minulle, jolla tuo ranskan puhuminen on jäänyt vähän vähemmälle. Mikäli olisin päättänyt lähteä Disneylle jo viime kesänä, viime keväänä järjestetty ranskan sosiolingvistisen kurssin ei olisi ollut yhtä hyödyllinen ranskan kielen herättelyksi kuin tämäkeväinen mediakurssi.

Täytyy vielä sanoa, että espanjan opiskelukin sai aivan uuden ulottuvuuden. Luin nimittäin jostain, että puistossa käy paljon italiaisia ja espanjalaisia turisteja, jotka eivät oman äidinkielensä lisäksi juuri muuta puhu. Heidän kanssaan kommunikointi onkin oiva motivaattori opetella espanjan sanoja ja sanontoja. Käyn nyt toista kurssia espanjaa, eikä siinä ole ilmennyt (ainakaan vielä) mitään ylitsepääsemättömän vaikeaa. Espanja ei kielenä taida muutenkaan olla mistään vaikeimmasta päästä. Lisäksi ranskan osaaminen on huomattava etu, kun opetellaan esimerkiksi uusia verbejä (ovat aika samannäköisiä näissä kielissä). Kielioppiasiat omaksun myös nopeasti, monet kielioppiin liittyvät termit kun ovat tuttuja muista kielistä ja kielitieteen opinnoista.

Venäjän kurssitkin olen yliopiston kielikeskuksella suorittanut, mutta niillä ei ole pahemmin kehumista. Rehellisesti voin sanoa, että en muista juuri yhtään mitään. Kirjaimet ehkä joten kuten ja ääntämisen. Ja jotain ihan pieniä juttuja, kuten verbien etuliitteitä... Jo venäjän kurssien loppuvaiheessa huomasin, että kaikki sanat alkoivat kuulostaa ja näyttää silmissäni aivan samoilta. Ei siis ihmekään, etteivät ne kovin hyvin ole jääneet mieleen. Uskon (ja toivon) kuitenkin, että tarvittaessa voin palautella huomattavastikin asioita mieleeni, jos vain tahdon. Tahtominen onkin sitten toinen juttu. Esimerkiksi Pariisissa venäjään tuskin törmää yhtä tiheästi kuin täällä Itä-Suomessa, joten parempi jättää se niille, jotka sitä oikeasti osaavat.

Haitaksi ei liene kuitenkaan, että voisin muutaman venäjän sanan tahi fraasin ulkoa opetella. Voisi vaikkapa raapustaa jonkinlaisen muistilistan, mihin kerätä eri kielillä yleisimpiä asiakaspalvelussa tarvittavia lauseita. Sanalistat ovatkin tulleet tässä tämän talven aikana tutuksi, kun lähes joka tulkkaustunnille pitää jonkinmoinen lista pykätä. Ja hyvä niin. Kun on valmistautunut, ja jotain on paperillakin, itse (suorittamis)tilanne jännittää paljon vähemmän ja kaikki sujuu omalla painollaan. Tämän lähestymistavan voisi ottaa mukaan Disneylandiinkiin.

Miksi hain ja mitä sitten tapahtui?

Harkitsin Disneylle töihin hakeutumista jo viime vuonna (kesäksi 2010), mutta syystä tai toisesta en sitten hakenutkaan. Liekö mennyt pupu pöksyyn, tai odottelinko jotain parempaa työtarjousta. Ranskan kieli harjoittelun suorittaakseni harkitsin nähkääs myös Eu-komission 5 kuukauden kääntäjäharjoittelua Brysselissä, mutta se ei olisi ollut mahdollista ennen kuin sain kandin paperit käteen joulukuussa. Kääntäjäharjoittelu on siis edelleen harkinnan alla, mutta ehkä joskus myöhemmin sitten...

Merkittävin syy lähteä Ranskaan tänä kesänä on siis ehdottomasti ranskan opintoihini kuuluva pakollinen kieliharjoittelu. Toisin kuin monet muut opiskelijakollegani, minä en harjoittelua vielä ole suorittanut, vaikka muutoin ranskan opinnot alkavat olla pulkassa. Kaiken järjen mukaan, ja myös opettajien mielestä, kielitaidon kannalta opettavaisinta olisi käydä kieliharjoittelussa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Minulta se on kuitenkin jäänyt pyörimään jalkoihin - osittain uskalluksen puutteesta.

Eniten Ranskassa pelottaa kieli, byrokratia ja ihmiset. Nyt on kuitenkin korkea aika ottaa loikka tyhjyyteen ja katsoa, lämähdänkö päistikkää pärställeni vai lähteekö ranskainnostukseni nousukiitoon. Olen kuitenkin hyvin kiinnostunut kielestä, erilaisista kulttuureista ja täten myös kulttuurien eroavaisuuksista. Eikä Ranska nyt oikeasti ole niin koviin kummoinen paikka, etteikö siellä uskaltaisi hetken aikaa asua. Kunhan vain kaikki on valmiiksi järjestetty!

Ja järjestelyjen helppous minut oikeastaan Disneylle ajavatkin. Työhaastattelut olivat Suomessa, matkakustannuksia tuetaan ja duunarit saavat asuntolapaikan työpaikan läheltä. Maahan asettautumistakin tuetaan; työläiset käytetään pankissa tiliä avaamassa ym. Toisaalta Disneyssä houkuttaa myös kansainvälinen ilmapiiri. Ei niin, etteikö ranskalaisissa piireissä olisi tarpeeksi säpinää, mutta ajatus siitä, että pääsen käyttämään saksaani (englantiani, espanjaani jne) on lohduttava. Huono juttu ei myöskään ole se, että Disneyllä pääsee melko helposti tällainen ei-koskaan-kunnon-duunia-tehnyt oikeisiin asiakaspalvelutöihin toisin kuin rakkaassa Suomenmaassa. Kansainvälisen tason asiakaspalvelu on mukava lisä CV:hen, eikö totta?!

Haastattelu Turussa perjantaina 28. tammikuuta oli oma reissunsa ja kokemuksensa sinällään. Junalla matkustettiin ensin 8 tuntia Turkuun, haastattelua odottelin seuraavana päivänä rauhassa semmoiset 5 tuntia, ja sitten taas takaisin kotiin junalla 7 tuntia. Matka-aikojen ja pöhnäisen olotilan perusteella tuntui, kuin olisimme käyneet ulkomaanreissulla. Matka oli pitkä, ja perillä puhuttiin vieraita kieliä (turkua ja ruotsia!) Turun reissu olikin meille lomareissu: yövyimme A:n kanssa hotellissa ja söimme hyvin. Harmikseni en ehtinyt tutustumaan kulttuuripääkaupunkiin sen tarkemmin, sillä päivät venyivät pitkiksi.

Paikalla oli myös mediaa: Iltalehden juttu rekrytapahtumasta. Haastattelu itsessään kesti ehkä 10 minuuttia. Ei voi välttyä ajattelemasta, oliko monen tunnin jonottamisella tarkoitus testata hakijoita tulevaa varten: huvipuistossa kun jonottaa niin vähemmästäkin hermo kiristyy. Disney kaipaakin riveihinsä juuri iloisia, hymyileväisiä, asiakaspalveluhenkisiä nuoria. Minä olin vanhimmasta päästä, sillä suurin osa hakijoista oli juuri valkolakkia tavoittelevia abiturientteja. Hiljaa mielessäni hieman säälin nuorempiani, kun eivät tiedä, mihin ovat ryhtymässä, mutta toisaalta tiedän, että rankka työkokemus vieraassa maassa, vieraalla kielellä tulee olemaan varmasti yksi ikimuistoisimmista kesistä.

En lähtenyt rynnimään haastateltavaksi. Ja kun lopulta pitkien kahvittelujen, parin sudokun ja lähes-torkkujen jälkeen pääsin mieshaastattelijan puheille erään turkulaisen espanjan opiskelijan kanssa, haastattelu meni nopeasti ja kivuttomasti. Puhuimme ranskaa toisin kuin kuulemma monet muut. Englanti on yksi vaatimuksista, mutta sen kuittasimme muutamalla lauseella. Saksaa väitin osaavani jopa paremmin kuin englantia, mikä pitääkin osittain paikkansa.

Vain hetken verran ehdin ajatella, ettei minua hyväksyttäisi Cast memberiksi. Tajusin nimittäin kotiin palattuani, etten ollut allekirjoittanut Dossier de candidature-hakemusta. Muutoin olin erittäin luottavaisin mielin, ja pianhan tuolta sitten tulikin mailia hyväksymisestä.