Uusi leikkikalu

Ensimmäisen kännykän joskus 14-vuotiaana saatuani en ole pahemmin hinkunut puhelimien perään. Puhelin on minulla vaihtunut ehkä verkkaammin kuin keskiverto nokiasuomalaisella. Ensimmäinen nokialaiseni vaihtui hienompaan simpukkamalliin hurjan 5 vuoden käytön jälkeen, ja vain koska puhelin oli alkanut käydä liian isoksi käsilaukkuun, ja oli sen näppäimetkin kai jo alkaneet jumiutua. Toimiva kapistus edelleen, varapuhelimena pölyttyy tuolla hyllyssä.

Simpukkapuhelin ei ollut pitkään käytössä, vaan vajaa vuosi oston jälkeen se päätyi palasiksi, sillä sen näytössä oli häikkää, ja eräästä muusta syystä kimmastuneena heitin sen päin seinää. Sen jälkeen käytin noin vuoden lainapuhelinta, joka oli erityisen kätevä Saksassa, sillä siinä oli vanhojen hyvien aikojen malliin vielä saksankielinen tekstinsyöttö. Saksasta palattuani ostin uuden kolmannen oman puhelimeni puhtaasti ulkonäöllisin perustein: tykkäsin sen limenvihreistä kuorista. Erittäin hyvä puhelin, mikäli ei tarvitse muita ominaisuuksia (kamera siitä kyllä löytyy, mutta on niin surkea, ettei voi kamerakännykäksi edes sanoa).

Mahdollisen elämäntilanteen muutoksen (pidempiaikainen oleskelu kaukana mukavuusalueeltani eli tietokoneen ääreltä) vuoksi päätin nyt sitten hankkia "älypuhelimen". Käytetty, vanhempikin malli kelpasi mainiosti, sillä en ole yhtään varma, miten kauan ja ahkerasti aion tätä käyttää.


Pitkällisen huutokauppasodankäynnin jälkeen, postimies toi N97:n lisähärpäkkeineen kotiovelle. Käytettynä ostin huuto.netin välityksellä, joskin kuulemma lähes kaikki osat on äskeisen huollon myötä uusittu (myös akku). Myyjä toimitti huoltotoimista asianmukaiset kuitit.

Toimivan oloinen vehjes, joskin välillä hitaampi kuin käyttäjänsä aivot ja sormet, mikä ei sinänsä ole mitään uutta. Tottumiskysymys. Peruspuhelintoimintojen ohella siis kaipailin laitetta, jossa yhdistyisi nettimahdollisuus, hyvä kamera ja vieraskielinen tekstitys. Nämä ominaisuudet täyttyvät tässä kapistuksessa. Oli iloinen yllätys huomata, että puhelimen ohjelmistoa on englannin lisäksi mahdollista käyttää saksaksi ja ranskaksi! Suomea taas ei löydy ollenkaan, mikä ei kyllä haittaa pätkääkään. Lisäksi plussaa qwerty-näppäimistöstä, joka helpottanee pidempien tekstien kirjoittamista! Kosketusnäyttökin on ihan hauska, mutta pelkään, että kynnet raapivat näytön ajan myötä pahasti lommolle...


Tämä kulkee matkassa jo pelkkänä kameranakin. On ainakin huomattavasti pienempi laite kuin oma kamerani, jota en jaksa kanniskella ikinä mukana. Kameran ja netin käyttö onnistuu ilman, että laittaa sim-korttia sisään. Langattoman kotimodeemin puhelin löysi ja hyödynsi vaivattomasti, pitänee käydä testaamassa kaupungin muutkin langattomat verkot. Ja aijoo, ehkä voisi testata puhelimen puheominaisuudetkin?


Kaiken kaikkiaan hyvin pidetyn oloinen kapula. Puhelimen hyvinvoinnin nimissä tein tänään uudelle leikkikalulle myös pienen farkkukankaisen pussukan. Sulkumekanismi on taas luokassamme askartelua-kankaan-paloista-kun-ei-jaksa-viritellä-hienompia-juttuja. Sisällä on vuorikangas vanhasta kauluspaidasta.

Prinsessa petti ja Kick-Ass yllätti

Vuokrasimme viimein suomalaisen mielenterveyspotilaasta kertovan Prinsessa-leffan, josta jo aikaisemmin mainitsin. Ihan ok ajanviete perjantaiselle vapaapäivälle, mutta ei mitenkään maailmaa järisyttävä. Odotukset olivat korkealla, mutta elokuva ei missään vaiheessa lähtenyt lentoon ja vienyt mukanaan. Kaiken kukkuraksi keskittymistä häiritsi se, että postinjakaja toi minulle kesken elokuvan paketin.

Paketti sisälsi puhelimen, jonka huusin huuto.netistä. Leffan jälkeen muutama tunti menikin sitten mukavasti puhelinta pyöritellessä, mutta enempää en siihen ole vielä ehtinyt tutustua. Ei sitä oikein innostu enää uusista härveleistä. Wlan-yhteyden sain toimimaan, ja kamerakin vaikutti oikein laadukkaalta. Eli loisto matkakumppani Ranskaan! Puhelimesta lisää myöhemmin...

Eilisillaksi vuokrasimme vielä toisen leffan. Kick-Ass yllätti erilaisuudellaan ja raakuudellaan. Oli syystäkin K-15. Vaikka idea oli periaatteessa hatusta vedetty, hahmot ja juonikuviot olivat täysin uskottavia: sarjakuvista innostunut nörttipoika päättää ruveta tosielämän supersankariksi. Ainoa vaan, ettei hän oikein osaa tapella kunnolla ja päätyy ensimmäisellä rikoksenestoyrityksellä sairaalaan. Tästä lannistumatta hän jatkaa supersankareilua ja leffa päättyy lopulta päähenkilöiden kannalta onnellisesti. Sivujuonessa kulkenut isä-tytär-pari toi elokuvaan ripauksen aitoa supersankariactionia. Erityisesti sisukas Mindy, "Hit girl", oli mahtava vetäessään isojakin korstoja kuonoon tai räiskiessään kaksin käsin aseilla! Leffa tarjosi suuria elämyksiä: nuorta lempeä, elämän ihmettelyä, rehevää naurua kuin verisiä kohtauksia, jolloin piti oikein sulkea silmät.

Epäonninen huutajatar

En ole aikaisemmin ostanut nettihuutokaupasta mitään. Uutta puhelinta metsästelen, joten päädyin rekisteröitymään huuto.netiin parisen viikkoa sitten. Olen näin lyhyen huuto.net-kokemukseni aikana kohdannut varmaankin jo kaikki mahdolliset tilanteet, joista kauppoja ei synny. Olen voittanut jo neljä huutokauppaa samanmerkkisestä nokialaisesta, eri myyjiltä, mutta yhtään kauppaa ei ole syntynyt.

Ensimmäinen voittoni: hintavarauksen vuoksi kauppoja ei syntynyt kuitenkaan, vaikka olin korkein tarjoaja! Olin hetken ajan todella tyrmistynyt, sillä mitä järkeä on laittaa aloitushinta niin alas ja toivoa sitten, että ihmiset maksavat mitä tahansa?

Toinen voittoni: myyjän antama yhteyspuhelinnumero ei ole toiminnassa, ja sähköpostiin hän ei vastaannut. Luovutin viikon jälkeen.

Kolmas kerta: myyjä ilmoittaa huutokauppasivullaan kaksi tuntia ennen huutokaupan päättymistä, ettei enää myykään puhelintaan, koska tarvitsee sitä itse!!

Neljäs kerta toden sanoo. Sitä odotellessa... Vaikuttaa tähän mennessä kaikkein asiallisimmalta kaverilta, mutta ei voi tietää vielä. Kaiken kukkuraksi kaveri on saanut ko. puhelimen itse ilmaiseksi, mutta myy sitä nyt melko kalliilla. Olen kuitenkin jo epätoivoistunut, joten maksan kohtuullisen hinnan ihan vaikka vain avittaakseni köyhää opiskelijaa.

Mikäli tämäkään ei onnaa, niin suuntaan kaiketi suoraan puhelinkauppaan. En kuitenkaan tarvitse uudenuutukaista kapulaa, eikä pieni vaivannäkö haittaa. Hinta olisi kiva kuitenkin saada poljettua mahdollisimman alas, joten ehkä jatkan vielä huutokauppauraani.

Teknologian merkitys

Saksassa jouduin elämään huikeat kolme viikkoa ilman henkilökohtaista verkkopäätettä aka läppäriäni, sillä siitä hajosi kovalevy, ei emolevy, kuten paikallisessa tietokoneliikkeessa epäilivät. Kuten Saksan blogistani voi nyt jälkikäteen lukea, se olikin yllättävän mukavaa aika se koneettomuus. Päivisin riitti paljon tekemistä, ja illatkin sain joten kuten kituutettua yksin kämpälläni. Koulujutut, sähköpostit yms. hoidin joko koulun atk-luokassa tai kavereiden koneita hyödyntäen. Yhteydenpito Suomeen onnistui tekstareiden ja sähköpostein - siis ilman Facebookia...

Koko kesää en kuitenkaan ilman nettiä suostuisi olemaan. Eikä se mikään vaihtoehto olekaan. Aina voi käydä nettikahviloissa yms. Oma kone on kuitenkin aina oma kone. Olen siksi yrittänytkin pohtia, otanko läppärin mukaan Ranskaan vai en. Olin jo päätymässä siihen, että kone saisi jäädä Suomeen, sillä luin jostain, että netin saaminen Disney-asuntolaan on aika lailla työn takana ellei jopa mahdotonta. Pelkällä koneella en tee mitään ilman nettiä. Ja 3 kuukautta on kuitenkin aika lyhyt aika. Toivoa sopii, että tekemistä riittää nytkin niin paljon, ettei konetta ehdi koko ajan kaivata. Mutta jos netin saaminen olisi hyvin tai edes melko helppoa, niin ottaisin enemmän kuin mielläni koneen mukaan. Blogin päivittäminen, kuvien jakaminen ja yhteydenpito poikaystävään helpottuisivat siten huomattavasti.

Mutta ennen kaikkea nettiä kaipaisin itseäni varten. Olen tottunut ottamaan kaikesta selvää ensin netin kautta ja sitten vasta menemään paikan päälle. Niin karttojen tutkiminen, yökerhon valinta kuin matkojen osto on mielestäni niin paljon kätevämpää etukäteen netistä kuin tuhlata kallista aikaa siihen, että paikan päällä pähkäilee, että mihinkäs päin tältä metroasemalta pitikään lähteä. Kai sitä kuitenkin pärjää tarpeen tullen ihan perinteisten karttojen avulla ja tyhmien turistikysymysten avulla.

Uuden kameran voisin kuitenkin ostaa. Entinen on rippilahjaksi saatu, edelleen ihan hyvä Olympus, mutta siinä on aivan liian pieni muistikapasiteetti. Uuden muistikortin osto ei poista kapasiteettiongelmaa, sillä kamera on jo niin vanha, ettei se tunnista uusia, yhä tilavampia kortteja. Lisäksi vanha kamerani on iso ja kömpelö, enkä jaksa kantaa sitä ihan joka paikkaan mukanani. Käytän sitä vain, kun tiedän, että on jotain kuvaamisen arvoista tiedossa. Ranskassa sitä taatusti olisi.

Kännykkää tuskin lähden ostamaan uusiksi, sillä nykyinen on kivan kokoinen ja värinen. Ei mikään teknologian huippu, eikä siinä tietenkään ole ranskan- eikä saksankielistä tekstinsyöttöä. Oli nimittäin äärimmäisen kätevää Saksassa ollessa, että (kaikesta rumuudestaan ja vanhanaikaisuudestaan huolimatta) vanha Nokialaiseni osasi kirjoittaa saksaa. Ehkäpä sama kapula (3510i) saa toimia apupuhelimena tänäkin kesänä? Ranskalaisen kännykkäliittymän (prepaidinkin) hankkiminen kuulostaa ennakkopuheiden mukaan aika haastavalta, mutta mikäpä siellä nyt olisikaan liian helppoa.

Tämä ei ole mitään huipputeknologiaa, vaan Berliinin Sony Centerin lasikatto sisältä päin kuvattuna.