Pinna kiristyy

Enpa sitten muistanut pyytaa tyontekijaalennusta hatusta...

Ajattelin vain kirjoittaa, etta eilen oli hermoromahdus lahella. Lahdimme selvittamaan shekkien lunastamista, ja huomasimme, etta minulla on vaaleanpunainen shekki. Ei siis sininen, jonka saa lunastettua ihan vaan postissa. Tilanne ei ollut aivan niin toivoton, mutta kenties kaikki stressi, ahdistus ja turhautuneisuus vain purkautuivat kerralla. Kavimme viela pankissa, jossa ystavallinen naishenkilo kertoi, etta vika on Disneyn paassa, kun eivat ole saaneet sielta mitaan papereita. Asia jaa siis hoidettavaksi ensi viikolle. Avaan siis tilin reiluksi kuukaudeksi.

Ahdistusta lisaa pelkka tyon ajattelukin. En ole tottunut oikeisiin tyoviikkoihin, joten viiden paivan putki pelottaa minua. Selvisin siita kuitenkin ihan kunnialla viime viikolla, joten miksi en nytkin? Lisaksi vapaa-ajan vahyys ja sen laatu mietittyvat. Olin kylla paattanyt, etta keskityn taalla lepaamiseen, mutta alan hiljalleen tulla toisiin aatoksiin. Koska tyyopaivat menevat kutakuinkin omalla rutiinillaan, vapaapaiviin haluaisi sentaan jotain uutta. En ehtinyt kaymaan Pariisissa naina kahtena vapaapaivinani, mika harmittaa hieman. Toisaalta ei harmita yhtaan, silla en edes pida Pariisista eika minulla olisi ollut seuraa sinne. Olin kylla suunnitellut lahtevani sinne yksin, mutta masentuneena rahasotkuista en sitten jaksnutkaan lahtea. Seuraava mahdollinen Pariisipaiva on vasta perjantaina...

Kaiken kukkuraksi minulla on ikava. Ikava poikaystavaa, ikava omaan kotiin, tuttuihin ympyroihin ja jopa tuttuihin toihin. Aivan uskomatonta, miten voi kuukaudessa kaivata jo niin nopeasti takaisin. Ehka en vain ole viela asettunut tanne, vaikka aluksi niin luulinkin. Pahinta on varmaan seuran puute, vaikka viihdynkin erinomaisesti yksin - ainakin meluisen tyopaivan jalkeen. Kaikilla muilla tuntuu olevan niin paljon tekemista, sapinaa ja menoa. Sita tuntee itsensa niin vanhaksi, kun ei jaksa lahtea, vaikka joku jonnekin kutsuisi. Hyvin ristiriitaisia tuntemuksia siis...