Sivustaseuraaja

Tiimissamme on todella paljon nuoria, kauniita, komeita, hauskoja, huumorintajuisia, alykkaita ja menevia ihmisia. Menimme eilen illalla eraan yli 10-henkisen porukan kanssa ravintolaan illalla. Osanottajat olivat kaikki suurin piirtein ikaisiani, oli joukossa pari, jonka nimea en edes tiennyt. En voinut kieltaytya kutsusta, kun kerrankin jonnekin pyydetaan. Vasytti aivan kamalasti, ja flunssakin koetteli kovin (kylla, olen toista kertaa sairaana taalla ollessani, eilen ei meinannut tulla aamulla lahes ollenkaan).

Annoin itsestani varmastio hyvin hiljaisen kuvan, silla en pizzanmussuttamisen valissa enka jalkeen juuri puhua pukahtanut. Valilla naureskelin mukana muiden vitseille. Voisin syyttaa hiljaisuudestani vasymysta, kurkkukipua tai vaikka sita, etta istuin poydan paassa parin vahan minulle tuntemattoman tyypin vieressa tai etta en uskalla kayttaa ranskaa keskustelukielena. Mutta ei. Suurin syy siihen, etten juttele ihmisten kanssa vapaa-ajalla on luultavasti se, etta en vain jaksa tutustua uusiin ihmisiin... Niin kylmalta kuin se kuulostaakin, en vain jaksa kiinnostua ymparillani olevista ihmisista. Kuten jo asken luettelin, tyokaverini ovat kaikki erittain mukavia ja taatusti tutustumisen arvoisia, mutta jotenkin en vain jaksa nahda vaivaa... On kivempi vain seurata heita vieresta. Seurata poydassa iloisesti juttelevia, kauniita ihmisia. Onko silla loppujen lopuksi juurikaan valia, vaikka he pitaisivat minua vain hiljaisena ja ujona?

Henkistä valmentautumista II

Jatketaan itsetutkiskelulinjalla...

Vaikka pitempiaikainen ulkomailla oleskelu ei ole minulle uutta puuhaa, pelottaa Ranskaan lähtö ihan hitsun verran. Itsetuntoani suojellakseni lähden matkaan seuraavanlaisin mantroin:

• Olet ensisijaisesti menossa töihin, et lomalle, joten unohda muu.
• Voit tulla Ranskaan myöhemminkin, älä siis stressaa matkailusta.
• Tutustu kuitenkin Pariisiin vapaapäivinäsi. Nauti myös yksinmatkustelusta.
• Älä tuhlaa arvokkaita vapaapäiviä joutenoloon, paitsi jos tilanne sitä vaatii. Tekemättömyyskin on ihan ok.
• Nuku aina kun ehdit, äläkä stressaa ruoasta. Huolehdi itsestäsi.
• Kaksi kuukautta on oikeasti aika lyhyt aika. Vähän kuin opiskelijan pitkä joululoma. Sen ajan nyt seisoo vaikka seipäännokassa.
• Et osaa kieltä täydellisesti, mutta opit joka päivä jotain uutta. Iloitse siitäkin vähästä, mitä osaat.
• Monet asiat ovat vaikeita ja hankalia, mutta olet luultavasti jo kokeneempi hoitamaan asioitasi kuin monet kollegasi. Auta muita tarvittaessa.
• Työpäivästä selviämiseen auttavat hyvät työkaverit: tule toimeen kaikkien kanssa - myös pomojen.
• Älä epäröi pyytää apua: Ranska on byrokratia isolla B:llä. Selvitä epäselvät asiat.
• Lue ohjeet/sopimukset tarkkaan, mielellään sanakirjan avulla ja kirjaa asiat muistiin.
• Et asu loistohotellissa etkä voi aina syödä, miten itse haluat, mutta mitä sitten? Ei aina tarvitse elää niin leveästi.
• Asiakkaat ovat asiakkaita; älä ota mitään henkilökohtaisesti.
• Ketään ei kiinnosta, oletko Suomesta: ranskalaiselle olet aksentilla heikkoa ranskaa mongertava moukka.
• Älä huolehdi gradusta, se odottaa sinua kyllä syksyllä.
• Keskity olennaiseen, pyri nauttimaan päivistä sellaisina kuin ne ovat. Reissun jälkeen arvostat varmasti jokaista kohtaamaasi kokemusta, niin hyvässä kuin pahassa.
• Kesällä on kuuma, muista juoda tarpeeksi. Turha sitten valittaa, että Suomessa kesällä on kylmä.
• Tämä on vain yksi vaihe elämässäsi, ja pian se onkin jo ohi. Voit onnitella itseästi hyvin tehdystä työstä ja taatusti erilaisesta kokemuksesta.

En ole toistaiseksi kokenut mitään voimakkaampaa tunnetta kuin se, kun palaa ulkomailta takaisin Suomeen. Reissun ei tarvitse olla pitkäkään, kun kotimaa tuntuu yhtäkkiä niin erilaiselta mutta samanaikaisesti juuri niin samalta kuin miltä muistikuvissa. Aivan kuin aika ei olisi kulkenut Suomessa yhtään, mutta toisaalta niin moni asia on muuttunut ja mennyt eteenpäin.

Toivon ja uskon hartaasti, että tulen viihtymään Ranskassa, mutta jostain syystä minun on rohkaistava itseäni lähtöön sillä tiedolla, että kotiinpalaaminen on ihanaa. Mutta ei se sitä ainakaan Saksasta palatessa ollut, mikä vain monimutkaistaa tuntemuksiani...

Erityisesti jään kaipaamaan tänä kesänä Suomesta vesimelonin taimiani, jotka ovat juuri alkaneet kukkia!

Henkistä valmentautumista

Alkuperäisistä suunnitelmista poiketen sovimme ukon kanssa eilen illalla, ettei hän tule katsomaan minua kesän aikana Pariisiin. Ei-niin-innokkaana matkaajana hänellä ei ole sen suurempaa intressiä käydä Ranskassa, ja minäkin koen aina ylimääräisten matkasuunnitelmien teon vain rasitteena, joten päätös on molempien mieleinen. Reilu kaksikuukautinen työkeikka ei kuitenkaan ole kovin pitkä aika olla erossa. Töihinhän sinne ollaan kuitenkin menossa. Jos minulla olisi oma asunto, tilanne olisi ehkä aavistuksen verran eri, mutta asuntolaan ei voi poikaystävää majoittaa. Lisäksi vapaa-ajan järjestäminen on varmasti hankalaa.

Ukolle erossa oleminen on luultavasti isompi pala, sillä minulle se on jo tuttua. Neljän kuukauden opiskelijavaihto Saksassa helpottui, kun puolivälissä sai vieraita Suomesta. Mikäli vain viihdyn Disneyllä, en usko, että kesällä ehtii edes kunnon ikävää syntyä! Tympääntymisen ja koti-ikävän tunteilta tuskin taaskaan vältytään, mutta silloin on paras vain hengittää muutaman kerran syvään ja vetää hymy takaisin korviin.

Henkistä kesätyöhön valmistautumista hidastaa edelleen se, ettei sopimuspapereita ole kuulunut. Viime viikolla lähettämääni sähköpostiinkaan ei ole toistaiseksi tullut vastausta. Kevät alkaa kuitenkin olla hiljalleen niin pitkällä, että huomioni alkaa vähemmästäkin siirtyä vähitellen kesään. Tänään pidimme kevään viimeisen graduseminaari-istunnon, ja keskiviikkona on vielä viimeinen käännöskurssin oppitunti.

Palautettuani tutkimusuunnitelman voin alkaa työstää gradua pidemmälle, sillä ohjaajan mielestä olen hyvillä jäljillä. Eväät on siis koulun osalta annettu, ja ne riittävät varmasti hyvin pitkälle syksyyn. Tällaisia eväitä graduohjaajamme on antanut:

• gradu on vain gradu, ei sen enempää
• 40 op vastaa 2/3 lukuvuoden työmäärää, aikataulutus on hyvä tehdä sen mukaan
• tieteellisessä työssä ei ole häpeä tulkita väärin, jos perustelee hyvin ja julkisesti
• työn määrä on suhteuttava omiin taitoihin ja käytettävässä olevaan aikaan, kyse on edelleen vain gradusta, ei mistään mahdottomuudesta
• pitää tuntea itsensä ja omat työskentelytapansa, ja olla rehellinen itselleen
• omat arvosanatavoitteet kannattaa asettaa realistisiksi - ja niistä kannattaa kertoa myös ohjaajalle
  
• tutkimuskysymys auttaa pysymään ruodussa
• aiheen onnistunut rajaus on tärkeintä
  
• jokaisella on omat tapansa tehdä työtä, se tapa pitää löytää
• kirjoittaminen on prosessi, jossa aloittaminen on kaikkein vaikein vaihe
• varmuuskopionti, varmuuskopiointi, varmuuskopiointi
  
• viitekehys on kuin tikapuut, joiden päältä näkee yhden puun sijaan koko metsän
• suin päin ei kannata hyökätä kirjallisuuden kimppuun, vaan silmäillä ensin, mitä aiheesta ylipäätään on kirjoitettu
• silmäilyvaiheen jälkeen voi keskittyä muutamiin hyviin lähteisiin
• omaan tekstiin ei pidä rakastua liikaa
• joskus on päästettävä irti ja palautettava valmista tekstiä
• gradun takia ei kannata menettää yöuniaan
  

Suomikuvaa

Maanantaina oli Kalevalan päivä ja suomalaisen kulttuurin päivä. Vaikken yleensä kaunokirjallisuutta vapaa-ajallani lue, Kalevalan luin joskus lukiossa ihan omaksi ilokseni. Tykkäsin siitä kovasti ja suosittelen sitä kaikille suomalaisille. Kalevalan kieli on oma lukunsa, mutta jotenkin löysin eepoksesta myös omanlaatuista suomalaista huumoriakin. Siis sellaista huumoria, jota syntyy vain, kun kaikkensa yritettyään kaikki menee kuitenkin päin honkia. Kalevala on täynnä tarinoita epäonnistumisesta. Jotain perin supisuomalaisen melankolista siis. Vaikka Kalevala kuvaa enimmäkseen itäsuomalaisia perinteitä, uskon, että meitä kaikkia suomensukuisia yhdistää samanlainen mentaliteetti. Germaanisista piirteistämme huolimatta meissä virtaa slaavilaista verta, joka tuo luonteeseemme tietynlaista analyyttisyyttä ja hiljentymisen taitoa.

Ulkomaille matkustaessa ei kuitenkaan sovi olla liian hiljainen, ettei jää vain sivusta seuraajaksi. Suomeen lomailemaan saapunut ystäväni kertoi innoissaan uusista kolumbialaisista kavereistaan, jotka hän oli tavannut Ranskan Nantes'ssa. Suomalainen ja kolumbialainen, eri maanosat, täysin eri kielet, yhteisenä tekijänä ranska ja Ranska, ja tulevat niin mukavasti toimeen. Ystäväni tuntuu olevan täysin hullaantunut latinalaisesta elämäntyylistä muutenkin. Suomalaisena hän haluaa kuulla elämästä Etelä-Amerikassa, kolumbialaisille ystäville Suomi on jotain eksoottista. On suomifaneja ranskalaisissakin: ystäväni nantesilainen naapuri on innokas suomalaisen musiikin kuuntelija. Korpiklaani-nimisestä yhtyeestä en ollut minä kuullut ennen Puolassa käyntiäni, eräs toinen ystäväni taas kertoi italiaisesta harpistista, joka kuunteli Korpiklaania, ja nyt tämä nantesilainen nainen, jonka lempiyhtyeisiin kuuluu Korpiklaani. Siis mitä ihmettä? Suomalaista kulttuuria viedään maailmalle ilman, että keskivertohärmäläinen tietää siitä mitään.

Joka tapauksessa oli kahvilla käydessämme erittäin mukava kuulla ystävältäni ranskalaisesta elämisestä ja jo pitkälle edenneestä ranskalaisesta keväästä. Ystäväni, jonka tunnen yhteisiltä ranskan kursseilta, työskenteli jo kerran aiemmin Nantes'ssa ja halusi välttämättä palata sinne takaisin. Nyt hän käy siellä yliopiston kielikursseja. Toivon mukaan hän viihtyy Ranskassa vielä kesän yli, niin voisin käydä moikkaamassa häntä ihanassa rannikkokaupungissa Nantes'ssa. Hänen kertomiensa juttujen perusteella jaksan uskoa, että minäkin vielä ihastun Ranskaan. Suositteli hankkimaan alennuskortin junaliikennettä varten, vielä kun olen alle 25-vuotias.

Soittoniekka Kultaisen teehuoneen koristeena Potsdamissa

Espanjan tunnilla meillä tuli ensimmäistä kertaa vastaan rakenne, joka aiheutti hieman ylimääräistä aivojumppaa. Suurimmalla osalla kurssilaisista ilmiö tuntui menevän täysin yli hilseen. Sama kieliopillinen ilmiö on tuttu minulle ranskasta, joten jotensakin osasin muodostaa ajanmääreellisen lauseen preesensiin, vaikka suomeksi sama lause muodostettaisiin perfektillä. Ongelmia suomalaisille aiheuttaa yksinomaan se, että suomen kielen "perfektille" on itse asiassa annettu väärä nimitys. Tosiasiassa perfekti tarkoittaa jotain täydellistä, loppuun saakka suoritettua. Suomen perfekti taas ei aina ole loppuun asti suoritettua, kuten lauseessa: Olen asunut Espanjassa viisi vuotta. Riippuen siitä, asuuko ko. henkilö yhä Espanjassa vai onko hän kenties jo muuttanut muualle, lause voidaan kääntää espanjaksi (tai ranskaksi) joko preesensiin tai perfektiin. Tässä havainnollistavat esimerkit (ja jos on kirjoitusvirheitä, niin suokaa anteeksi, en ole näiden kielten mestari):

Jos asun edelleen Espanjassa, pitää minun sanoa:
Hace cinco años que vivo en España. / Il fait cinq ans que j'habite en Espagne.

Jos olen asunut Espanjassa, mutta en asu enää, pitää minun sanoa:
He vivido en España durante cinco años. / J'ai habité en Espagne pendant cinq ans mais maintenant j'habite en France, bien sûre.

Jostain syystä suomalaisen on vaikea erottaa näitä kahta mahdollisuutta toisistaan. Eikä siitä voi moittia, sillä kielellä on tapana muokata maailmankatsomustamme ja tajuntaamme. Asioita, joita ei voi kuvailla sanoin, on vaikea myös ymmärtää. Kieli on siis erittäin tärkeä osa kulttuuriamme, eikä sitä pidä väheksyä.

Kulttuurishokista

Pallontallaajien keskustelusta on ollut paljon iloa ja hyötyä. Samaten viimevuotinen tekstiketju on ollut hyödyllinen, kun yrittää miettiä, mihin kaikkeen pitää Disneylle ja Ranskaan lähtiessä varautua.

Saksaan vaihtoon lähtiessäni kävin kuuntelemassa luennon kulttuurishokista. Shokki on kuulemma sitä syvempi mitä erilaisemmat lähtö- ja kohdekulttuuri ovat. Tämä oli jo entuudessaan tiedossa ja ihan ymmärrettävää. Luennon perusteella osasin siis varautua siihen, että jossain vaiheessa vaihtoa tulisi olemaan sellainen olo, että kaikki kaatuu niskaan ja kaikki ärsyttää. Sellaista ei kuitenkaan tullut. Ainakaan kovin vakavana eikä varsinkaan niin, että se olisi jotenkin johtunut siitä, etten ollut kotona. Ärsytti muuten vaan, ihan normaalia siis. Paluukulttuurishokki-käsite oli minulle kuitenkin vieraampi.

Paluukulttuurishokki oli Saksasta palatessani paljon pahempi kuin sinne mennessä. Saksalainen kulttuuri eivätkä ihmiset juurikaan eroa suomalaisista, joten tunsin oloni hyvin kotoisaksi. Kesän aikana tapahtunut ero silloisesta poikaystävästäni aiheutti kuitenkin sen, että takastulo Suomeen oli kaikkea muuta kuin odotettu. Olin alkanut viihtymään Berliinin ilmapiirissä, saanut sieltä kavereita ja kesä oli vielä parhaimmillaan. Suomessa odotti vain koulun alku kandiseminaareineen, pimenevät päivät sekä riitapesäke. Lisäksi suomen kielen kuuleminen ympärillä ärsytti minua suunnattomasti ensimmäisten parin viikon aikana. Se, ettei voinut enää huudella suomeksi mitä sattuu, ärsytti sekä aiheutti jopa pienen tapahtumaketjun, jonka seurauksena olen nyt erittäin onnellisessa parisuhteessa.

Tänä kesänä ei toivottavasti tapahdu mitään noin dramaattista suhderintamalla, mutta kielen kanssa tulee kuitenkin olemaan joka tapauksessa kestämistä. Ensiksi on opittava elämään ympäristössä, jossa ei kaikkea ymmärrä, ja sitten kesän lopuksi pitää taas asennoitua siihen, että ymmärtää sellaistakin mitä ei haluaisi kuulla.

Ranska on muutenkin varmasti erilainen kokemus kuin Saksa. Ainakin minulle, sillä jo heikompi kielitaito asettaa haasteita. Jaksan kuitenkin luottaa siihen, ettei suurempia kulttuurellisia yllätyksiä ole tiedossa. Ja paljonhan jo säästää hermoja, kun pitää ennakkokäsitykset alhaisina, aistit hereillä eikä oleta yhtään mitään, vaan ottaa asioista ihan oikeasti selvää. Ja tyhmiäkin valintoja ja kysymyksiäkin saa tehdä!

Varsovan Kulttuurin ja tieteen palatsi kesällä 2009. Teimme pienen ekskursion kavereiden kesken Puolaan, ja oli pieni shokki törmätä näin korkeaan rakennukseen heti asemalta ulos päästyämme.

Mikki Hiiren alaisena?

En ollut tähän aiemmin kiinnittänyt huomiota tähän, mutta nyt Disneystä kiinnostuneena, tämmöinen Disneylandissa tapahtuneista itsemurhista kertova uutinen löytyi googlettamalla. Aika mielenkiintoista. Kyse on kuitenkin pitkäaikaisella työsopimuksella Disneyllä työskennelleistä - itsemurha-ajatuksia tuskin herää kovin monella kesäduunarilla, joka tietää, että pian pääsee takaisin kotiin. Työ monikansallisella suuryhtiöllä voi kuitenkin olla henkisesti raastavaa, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Tähän on varauduttava.

Hain ensisijaisesti työskentelemään laitteilla tai nähtävyyksillä (mitä attractions nyt sitten Disneyn tapauksessa meinaakaan). Toisena vaihtoehtona pyysin vente eli myyntityötä kaupoissa. Hakemukseen laitoin kolmanneksi vielä accueil eli vastaanotto, mikä pitää sisällään kaikenlaista vastaanottotyötä niin hotelleilla kuin puiston porteillakin tai lipunmyynnissä. Loppujen lopuksi minulle on oikeastaan aika sama, mitä siellä teen, palkka on kuitenkin kaikille kesäduunareille sama ja kaikissa hommissa on niin hyvät kuin huonotkin puolensa. Siivoushommatkin on kuulemma ihan jees, pääsee siinäkin tekemisiin asiakkaiden kanssa ja lisäksi saa olla ulkona...

Siinä vaiheessa, kun tieto työnimikkeestä (joskus) tulee, ei ole väliä mikä se nimike on, sillä pieni paniikki siinä iskenee joka tapauksessa. Ehkä mieluiten työskentelisin ulkotiloissa (kuka muka haluaisi viettää ranskalaisen kesän sisällä, koneellisesti ilmastoiduissa, tasalämpöisissä sisätiloissa kun voi hikoilla ulkona?) Asiakaspalvelutyö on taatusti monen haaveena, mutta itse en tiedä, kuinka siitä selviän. Kielitaidostani on toki paljon hyötyä, mutta kun hermot ovat sitä luokkaa mitä ovat, eikä kokemusta vaativista tilanteista ole, niin en voi vannoa selviytyväni kunnialla espanjalaisten turistien palvelemisesta.

Löysin viime vuonna Disneyllä töissä olleen tamperelaistytön blogin, joka on kuitenkin harmillisen suppeaksi jäänyt. Onneksi, sillä vähäinen tekstimäärä osoittaa vain sen, että kesä Disneyllä menee nopeasti eikä ehdi edes blogia päivittelemään! Tärkeimmät pointit blogista kuitenkin löytyvät, eli että töitä on riittänyt, on tutustunut uusiin ihmisiin ja kaikki on mennyt kaiken kaikkiaan ihan hyvin. Lohdullista luettavaa. Sääkin näemmä vaihteli kesällä 2010. Siihen pitänee varautua tänäkin kesänä: voipi olla viileää mutta sitten loppukesästä saapi hikoilla oikein urakalla.

Vielä yritetään kuitenkin "nauttia" hetki näistä meidän kotimaisista äärisäistä, eli 30 asteen pakkasista...

Patonkia ja byrokratiaa?

Kun asiaa pohtii, niin Ranska aiheuttaa monenlaisia mielikuvia. Ensimmäiseksi monelle tulee varmasti mieleen Pariisi Eiffel-torneineen ja café au laita juovat patonginmussuttajat. Ranska on kuitenkin myös paljon muuta. Hyvän musiikin ja mielenkiintoisten elokuvien kotimaa. Shampanjan ja konjakin kotimaa. Laatusinapin ja huippugastronomian kotimaa. Hovietiketin ja Napoleonin kotimaa.

Kun Ranskaa ja ranskalaisia pohtii vielä hetken pidempään, rupeaa pintaan nousemaan sellaisia ei-niin-iloisia asioita kuin tiukka hiararkia, joustamaton byrokratia ja loputon ylimielisyys.

"Oppilaat jaetaan jo varhain menestyjiin ja epäonnistujiin", kirjoittaa Sara Pietarinen tekstissään ranskalaisen ja suomalaisen koulutussysteemien eroista (Savoir-vivre). Koulutus (onko käynyt "hienoja" kouluja vai jotain ihan tavallisia) määrää jokaiselle oman paikan yhteiskunnan hierarkiassa, ja sen mukaan sitten eletään hautaan asti. Useimmiten perheen varallisuus vaikuttaa siihen, millaiseen kouluun nuoriso laitetaan. Hierarkia näkyy myös teittelysäännöissä: ylempiarvoisempaa teititellään iästä ja sukupuolesta huolimatta. Luin joskus eräästä ylempiarvoisesta ranskalaisherrasta (liekö ollut joku aikaisempi presidentti), jonka mielestä teitittely oli niin tärkeää, että hän teititteli jopa omaa vaimoaansa. Suomalaisen mielestä teitittelysäännöt voivat olla turhankin monimutkaisia, mutta tärkein ohjenuora on teititellä aina ylempiarvoisempaa JA jos ei tiedä, pitäisikö sinutella vai teititellä, niin jälkimmäinen on aina varmempi vaihtoehto...

"Koulujärjestelmää leimaa kurinalaisuus", jatkaa Pietarinen. Suomessa taas ollaan ranskalaisiin verrattuna yllättävänkin luovia, mitä tulee opiskeluun. Ranskalainen yhteiskunta perustuukin sille periaatteelle, että "näin tämä on ennenkin hoidettu". Asiat eivät siis nopeasti muutu, ja muutoksia suorastaan pelätään. Byrokratian hitaus johtuu osittain juuri siitä, ettei järjestelmiä ole haluttu lähteä uudistamaan nykyaikaisiksi. Lisäksi byrokratiaan aiheuttaa kitkaa yhteiskunnan hierarkisuus: tavallinen tiskivirkailija ei voi hoitaa vähäisintäkään toimitusta, vaan kaikkeen pitää pyytää lupa pomolta. Siksi virkailijat usein jättävät tehtävät mieluummin tekemättä, ilmoittavat vain suoraan että No can do, kuin jaksaisivat lähteä hoitamaan asiaa pomon kanssa. Eivät ilmeisesti ole kuulleet sellaisesta sanasta kuin delegointi...

Virkailjoiden nuiva asiakaspalvelu selittyy siis osittain heidän ankeilla pomo-alainen-suhteillaan, mutta on taustalla ihan oikeaa ylimielisyyttäkin. Ranskalainen uskoo ihan oikeasti, että mitä ilkeämmin johonkin vastaa, sitä parempi. Kiltteys on ranskalaisten mielestä naiivia. Vasta paremman tutustumisen jälkeen on mahdollista saada kilttejä vastauksia ja jopa hymyä. Onneksi täällä Suomessa on tottunut jonkinlaiseen kanssaihmisten viileyteen ja siihen, ettei kaikkien tuntemattomien kanssa tarvitse ylintä ystävää ollakaan.

Fakta tuntuu kuitenkin olevan, että ranskalaiset osaavat halutessaan olla maailman kohteliaimpia ja huomaavaisempia ihmisiä. Emmehän turhaan opettele kaikenmaailman koukeroisia korulauseita ranskan tunneilla. Aloite lähtee kuitenkin heiltä, eikä tällaisella ulkomaan non-francophone-pellellä ole paljon mahdollisuutta vaikuttaa asiaan muuten kuin yrittämällä ymmärtää. Ehkä ajan kanssa sitten.

Miksi hain ja mitä sitten tapahtui?

Harkitsin Disneylle töihin hakeutumista jo viime vuonna (kesäksi 2010), mutta syystä tai toisesta en sitten hakenutkaan. Liekö mennyt pupu pöksyyn, tai odottelinko jotain parempaa työtarjousta. Ranskan kieli harjoittelun suorittaakseni harkitsin nähkääs myös Eu-komission 5 kuukauden kääntäjäharjoittelua Brysselissä, mutta se ei olisi ollut mahdollista ennen kuin sain kandin paperit käteen joulukuussa. Kääntäjäharjoittelu on siis edelleen harkinnan alla, mutta ehkä joskus myöhemmin sitten...

Merkittävin syy lähteä Ranskaan tänä kesänä on siis ehdottomasti ranskan opintoihini kuuluva pakollinen kieliharjoittelu. Toisin kuin monet muut opiskelijakollegani, minä en harjoittelua vielä ole suorittanut, vaikka muutoin ranskan opinnot alkavat olla pulkassa. Kaiken järjen mukaan, ja myös opettajien mielestä, kielitaidon kannalta opettavaisinta olisi käydä kieliharjoittelussa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Minulta se on kuitenkin jäänyt pyörimään jalkoihin - osittain uskalluksen puutteesta.

Eniten Ranskassa pelottaa kieli, byrokratia ja ihmiset. Nyt on kuitenkin korkea aika ottaa loikka tyhjyyteen ja katsoa, lämähdänkö päistikkää pärställeni vai lähteekö ranskainnostukseni nousukiitoon. Olen kuitenkin hyvin kiinnostunut kielestä, erilaisista kulttuureista ja täten myös kulttuurien eroavaisuuksista. Eikä Ranska nyt oikeasti ole niin koviin kummoinen paikka, etteikö siellä uskaltaisi hetken aikaa asua. Kunhan vain kaikki on valmiiksi järjestetty!

Ja järjestelyjen helppous minut oikeastaan Disneylle ajavatkin. Työhaastattelut olivat Suomessa, matkakustannuksia tuetaan ja duunarit saavat asuntolapaikan työpaikan läheltä. Maahan asettautumistakin tuetaan; työläiset käytetään pankissa tiliä avaamassa ym. Toisaalta Disneyssä houkuttaa myös kansainvälinen ilmapiiri. Ei niin, etteikö ranskalaisissa piireissä olisi tarpeeksi säpinää, mutta ajatus siitä, että pääsen käyttämään saksaani (englantiani, espanjaani jne) on lohduttava. Huono juttu ei myöskään ole se, että Disneyllä pääsee melko helposti tällainen ei-koskaan-kunnon-duunia-tehnyt oikeisiin asiakaspalvelutöihin toisin kuin rakkaassa Suomenmaassa. Kansainvälisen tason asiakaspalvelu on mukava lisä CV:hen, eikö totta?!

Haastattelu Turussa perjantaina 28. tammikuuta oli oma reissunsa ja kokemuksensa sinällään. Junalla matkustettiin ensin 8 tuntia Turkuun, haastattelua odottelin seuraavana päivänä rauhassa semmoiset 5 tuntia, ja sitten taas takaisin kotiin junalla 7 tuntia. Matka-aikojen ja pöhnäisen olotilan perusteella tuntui, kuin olisimme käyneet ulkomaanreissulla. Matka oli pitkä, ja perillä puhuttiin vieraita kieliä (turkua ja ruotsia!) Turun reissu olikin meille lomareissu: yövyimme A:n kanssa hotellissa ja söimme hyvin. Harmikseni en ehtinyt tutustumaan kulttuuripääkaupunkiin sen tarkemmin, sillä päivät venyivät pitkiksi.

Paikalla oli myös mediaa: Iltalehden juttu rekrytapahtumasta. Haastattelu itsessään kesti ehkä 10 minuuttia. Ei voi välttyä ajattelemasta, oliko monen tunnin jonottamisella tarkoitus testata hakijoita tulevaa varten: huvipuistossa kun jonottaa niin vähemmästäkin hermo kiristyy. Disney kaipaakin riveihinsä juuri iloisia, hymyileväisiä, asiakaspalveluhenkisiä nuoria. Minä olin vanhimmasta päästä, sillä suurin osa hakijoista oli juuri valkolakkia tavoittelevia abiturientteja. Hiljaa mielessäni hieman säälin nuorempiani, kun eivät tiedä, mihin ovat ryhtymässä, mutta toisaalta tiedän, että rankka työkokemus vieraassa maassa, vieraalla kielellä tulee olemaan varmasti yksi ikimuistoisimmista kesistä.

En lähtenyt rynnimään haastateltavaksi. Ja kun lopulta pitkien kahvittelujen, parin sudokun ja lähes-torkkujen jälkeen pääsin mieshaastattelijan puheille erään turkulaisen espanjan opiskelijan kanssa, haastattelu meni nopeasti ja kivuttomasti. Puhuimme ranskaa toisin kuin kuulemma monet muut. Englanti on yksi vaatimuksista, mutta sen kuittasimme muutamalla lauseella. Saksaa väitin osaavani jopa paremmin kuin englantia, mikä pitääkin osittain paikkansa.

Vain hetken verran ehdin ajatella, ettei minua hyväksyttäisi Cast memberiksi. Tajusin nimittäin kotiin palattuani, etten ollut allekirjoittanut Dossier de candidature-hakemusta. Muutoin olin erittäin luottavaisin mielin, ja pianhan tuolta sitten tulikin mailia hyväksymisestä.

Odottaminen on osa viehätystä

Alustava myönteinen vastaus kesätöistä Disneylandillä tuli torstaina 3. helmikuuta. Ilmoitin olevani Disneyn käytettävissä kesäkuun vaihteesta elokuun loppuun saakka. Siihen on siis vielä runsas 3 kuukautta aikaa! Mutta niin kuin Saksaan vaihtoon lähtiessäni, haluan keräillä ajatuksiani blogin muodossa jo hyvissä ajoin ennen ulkomaille "muuttoa".

Vaikka Disney vaikuttaa hoitavan ulkomaisen työvoiman kotouttamisen ja hoitamisen hyvin, niin siitä ei pääse mihinkään, että myös työntekijälle jää hoidettavia asioita paljon. Niin ennen matkustamista kuin maassa olon aikana. Ja kun kyseessä on jälleen yksi byrokratian ihmemaista (vrt. Saksa, jossa asiat kyllä hoituvat, vaikka paperia saikin pyöritellä), en voine välttyä paperisodalta nytkään. Kaikkeen lähdetään kuitenkin avoimin mielin ja odottavaisena! Sen verran hyviä muistoja ja kokemuksia Saksasta jäi, että odotukset Ranskan suhteen ovat melkoisen korkealla.

Sen verran ankeita kokemuksia ja ajatuksia ranskalaisista ja Ranskasta olen kuitenkin lukenut ja kuullut, että osaan hieman varauksella suhtautua tulevaan työrupeamaan à la française. Mutta kuten mainittua, haluan pitää mieleni avoimena ja ottaa vastaan kaiken - myös niitä huonoja kokemuksia. Tarkemmista työajankohdista tai työnimikkeistä minulla ei ole vielä tietoakaan. Sivuseikkojahan ne on... Tämä on nyt siis tällainen odotteluvaihe. Mutta onneksi on muutakin tekemistä, yllinkyllin, niin ei jouda pahemmin vielä panikoimaan.