perjantai 26. elokuuta 2011

Levottomat viimeiset vapaapaivat



Aivan kaamea olo. Viime yona nukuin varmaan huonoiten koko taalla olon aikana. Ensinnakaan en saanut illalla unta, parin tunnin paasta herasin naapurien elamointiin ja sitten aamuyosta iski hurja ukkosmyrsky. Ja nyt aamulla ei paista edes aurinko. Joka paikkaa on sarkenyt jo monta paivaa, ja vasymys tuntuu lihaksissa. Tanaan on viimeinen vapaapaiva ennen ennen lahtoa koittavaa viimeista paivaa taalla, jota en osaa mieltaa vapaapaivaksi, silla joudun luultavasti juoksemaan silloin viela asioilla... Saa nahda saanko kasattua itseni viela lahtemaan puistoon iltapaivaksi. Hieman outo ajatus maata vain koko paiva sangyssakaan, vaikka vasyttaisi miten. Pariisiinkin voisi lahtea, mutta outoa kylla, alkaa tuntua, ettei siella ole enaa yhtaan mitaan nakemisen arvoista minulle... Aina ei jaksa talsia samoja katuja, ainakaan yksin.

Eilinen oli kaikesta vasymyksesta ja hetkittaisista nalantunteista huolimatta ihan onnistunut paiva Pariisissa. Paivan paakohteena oli Musee d'Orsey ja siinapa se sitten olikin. Museossa sai vietettya parisen tuntia ja sitten istukselin Jardin des Tuileriesilla lueskellen, lammosta nauttien ja ihmisia katsellen. Orsey oli mielestani tahan astisista museoista kaunein seka mielenkiintoisin. Siis jopa modernia Centre Pompidouta parempi! Museo on vanha asemahalli, ja erittain kuvauksellinen. Ikava kylla siella ei saa valokuvata laisinkaan, joten sielta ei nyt sitten ole kuvia. Kaikkien kuuluisien taulujen ja veistosten lisaksi Orseyssa oli myos huonekaluja, art nouveau -tyyliin. Nalka vain alkoi hieman sumentaa jo nakoa loppuvaiheessa, joten kiirehdin ostamaan patonkia museon ulkopuolelta.

Minun vierailuni Pariisissa taisivat olla siina. Hyvin riitti nakemista pariksi kuukaudeksi. Kaupungit tuhannet ravintolat ja kaupat jaivat viela suurimmaksi osaksi testaamatta, mutta ehka joskus toiste, paremmassa seurassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti