Kylma kaunis Luxembrg

Ei tata lampotilaeroa meinaa edes uskoa. Olen juuri palellut kaksi paivaa ja heti kun palaan takaisin Pariisiin, taalla on lahes helteista ja aurinko paistaa! Luxembourgin reissu ei saan osalta kauheasti eronnut viime lokakuisesta reissustani sinne! Aurinko hadin tuskin nayttaytyi, vettakin tuhkutti valilla ja lampotila ei noussut edes 15 asteeseen...

Muutoin matka sujui erinomaisesti. Juna-bussi-matka sujui aikataulujen mukaisesti, ja vaihto Lorrainessa onnistui pienesta epailyksesta huolimatta. Asema kun oli niin pieni, keskella peltoja, eika siella juuri ollut busseja saati asiakkaitakaan. Saavuin Luxiin kuitenkin perjantai-iltapaivasta ja vielapa reilusti etuajassa. Kaverin kamppis lainasi pyoraansa ja kavimme tutustumassa tarkemmin kaupunkia halkovaan rotkoon, laaksoon. Maisemat olivat jo paalipuolin tutut, mutta oli oma kokemuksensa poikkoilla liikenteen seassa, ylos ja alas jyrkkia rinteita pyoralla, jonka jarrut hadin tuskin toimivat! Ilta taas meni yoelamassa, ja kavimme nukkumaan 4n maissa...

Lauantai taas alkoi hieman huonosti, kun kaverin taloon oli iskenyt jonkinlainen sahkovika, ja mina kaadoin viela kahvit sankyyn... Kaikesta tasta ja uskomattomasta vasymyksesta huolimatta saimme vietettya koko iltapaivan kappaillen kaupunkia ristiin rastiin. Iltapaivapatonkien virkistamana jaksoimme jopa taidemuseoon, joka oli mukavan virkistavan erilainen. Eika siella ollut meidan lisaksemme kuin pari hassua muuta asiakasta. Illalla kavimme syomassa hyvin, ja nautimme ilmaisesta ulkoilmaleffanaytoksesta hyytavan kylmasta ilmasta ja kevyesta tihkusateesta huolimatta. Aamulla koitti aikainen heratys ja parin tunnin matka takaisin lampimaan Marne La Valleen...

Aivan lahelta ei loydy Luxembourgin monikielisyytta vastaavaa paikkaa.. Paikalliset puhuvat uskomattoman sujuvasti niin omaa kieltaan, ranskaa ja saksaakin! Taydellinen paikka siis minullle... Eika Lux ole yleisesta mielipiteesta poiketen edes niin kauhean kalliskaan - ainakaan nain suomalaiseen ja nyt myos pariisilaiseen hintatasoon tottuneelle...

On a eu un problem technique...

Suunnitelmissa oli kirjoitella Big thunder mountainia kesatyopaikkana ylistava teksti, mutta viime paivien ja eritoten taman paivaisen jalkeen joudun hieman pyortamaan sanojani. Alan olla aika kurkkuani myoten tuota paikkaa. En tieda, onko kyse enemman kyllastymisesta vai vain levon puutteesta. Valilla tuntuu, etta pari ylimaaraista vapaapaivaa tekisi teraa. Jaljella on kuitenkin huomisen jalkeen viela nelja taytta ja yksi vajaa tyoviikko. Tuntuu loputtomalta tyosaralta, olen aivan poikki jo nyt.

Seuraavat tyopaivat kuitenkin nayttavat tulevaisuuden kulun, silla minut maarattiin suorittamaan kertauskoulutus valvomoon, la touriin, jossa en oikein loistanut tanaan. Luultavasti aion pyytaa, etta voisin vain jattaa valvomon tekemisen valiin; niin tekevat monet pitkaaikaisetkin tyontekijat, joilla ei ole valvomokoulutusta. Muut posititot laitteessa ovat kuitenkin paljon helpompia ja vahemman vastuuta vaativia. Syytan koulutuksen vajavaisuutta siita, etten kyennyt toimimaan tanaan taysin itsenaisesti tiukan paikan tullen. Kyse ei ollut siita, etta olisin unohtanut, miten toimitaan, vaan siita, etten ikina ollut tiennytkaan, mita tarkalleen ottaen pitaa tehda kun tulee 101-tilanne. Kokeneemman tyontekijan piti olla avustamassa/neuvomassa minua, ja niinhan ei tietrnkaan saisi olla. Ei-disneylaisille tiedoksi, 101 tarkoittaa laitteen valiaikaista sulkemista esimerkiksi teknisen, turvallisuutta koskevan tai inhimillisen syyn takia. BTM:ssa 101:a tulee jatkuvasti, viime paivina liian paljon... useimmiten juuri asiakkaiden itsensa takia, he kun eivat aina ihan ymmarra oman turvallisuutensa peraan. Muut asiakkaat eivat luonnollisesti ole tyytyvaisia, kun jaavat tunnin jonotuksen jalkeen vailla kyytia, mutta hiljalleen myos tyontekijoiden pinna alkaa kiristya. Huonoa tekniikkaa, jos suoraan sanotaan.

Jottei taysin menisi tyopaikkani mollaamiseksi, tassa niita positiivisia puolia:

kuten olin toivonut, saan viettaa kesani ulkona (huom. Disneylandissa on myos sisavuoristoratoja)...
meilla on aika coolit ja kaiken lisaksi mukavat tyoasut...
stetson pelastaa auringolta seka sateelta ja vielapa nayttaa hyvalta...
kaikki tykkaa cowboysta, joten paasen vahan valia ikuistetuksi perhealbumeihin...
BTM:lla on ison ja vaikean laitteen maine, joten on kunnia olla toissa siella...
tyoporukka on iso, joten mukaan mahtuu monta mukavaa kaveria...
meilla on turvakengat, joten ei kulu omat kengat...
tyo on erittain fyysista, joten saan syoda vaikka miten paljon herkkuja tana kesana...
tyo vaatii hyvaa ranskan kielen taitoa, joten kielitaitoni kehittymisen kannalta tama on taatusti parempi paikka kuin esim. kassa...
taman laitteen jalkeen tyoskentely missa vain laitteessa missa tahansa huvipuistossa on lasten leikkia (on muka niin vaikea, vaittavat)...

Pariisipaiva nro n

Nukuin aamulla hieman myohempaan kuin mita oli tarkoitus, mutta juoksinkin bussiin jo 11:n maissa. Junailin suoraan keskustan lapi La Defenselle. Oli vaikuttava paikka kaikkine uusine, upeine rakennuksineen. Taitaa olla enemman minun makuuni tuo uudempi arkkitehtuuri... Siksi en juuri viihdy Pariisissa, mutta La Defensen alue oli makuuni. Siella oli lahinna toimistorakennuksia, mutta myos hotelleja, ostoskeskuksia, ravintoloita ja niin edelleen...

Defensella alkoi ripsuttamaan vetta, joten hyppasin metroon ja saavuin kaatosateessa Riemukaarelle. Yhden kuvan sain siita napattua - samalla taiteillen sateenvarjon kanssa. Aamulla viela harkitsin pitkaan sontikan mukaan ottamista, mutta onneksi otin! Se sitten satoikin pitkaan ja kovaa. Kengat kastuivat ja olivat marat viela illallakin, mutta muutoin vain nautiskelin Champs Elyseella kavelysta. Monet muut turistit varjottelivat katoksissa ja kiertelivat paraatikadun monia kauppoja, vain valttymasta sateelta. Mina mussutin ostamaani patonkia ja kavelin aina Tuileriesin puistoon, sen lapi, Arc de Carousellille ja Louvrelle saakka.

Louvren pyramidilla odotteli monisatapainen jono, mutta liityimme kuitenkin heidan joukkoonsa parin kaverin kanssa, jotka juuri parahiksi saapuivat paikalle. Varsinaiset lippujonot alakerrassa eivat olleet juuri mitaan. Aluksi museo vaikutti valtavalta, mutta kahdessa tunnissa ehti melko hyvin kierrtamaan jo lahes puoli museota... Aloitin aivan ylimmaisen kerroksen saleista, joissa oli ranskalaista ja muuta eurooppalaista maalaustaidetta. Sen jalkeen tajusin, ettei koko museossa oikeastaan ole mitaan minua kiinnostavaa. Toki kavin vilkaisemassa Mona Lisan, mutta mitkaan egyptologiat, historia, veistokset... Kuten arkkitehtuurin suhteen, kovin vanhat jutut eivat vaan kiinnosta. Louvre ei siis ole museo minun makuuni, mutta mikali minulla joskus on ylimaaraista aikaa tuhlattavaksi asti, voin hyvin palata sinne viela uudestaan. Alle 26-vuotiaillehan se on ilmainen! Ja rakennus itsessaan on jo nakemisen arvoinen...

Saa oli museokaynnin aikana parantunut jo niin, etta jaimme hetkeksi Tuileriesin puistoon nauttimaan valiapalasta. Sitten tytot halusivat kayda viela Notre Damessa, jonne myos oli piiitka jono. Mina jain ulkopuolelle odottelemaan, ja samalla raapustin kirkon paperille. Voi sita yksityiskohtien maaraa...

RER vei meidat sitten iltasella takaisin Marne la Valleen, ja koska kello oli viela niin vahan, kavimme viela jokusessa laitteessa Disneylandissa. Uutena kokemuksena Star Tours, simulaattori, jossa vaistellaan Star wars -aiheisesti lasereita ja matkataan valonnopeudella avaruudessa. Kaiken kaikkiaan antoisa paiva, joskin myos melko raskas, silla kavelin lahemmas 10 kilometria, ja en ollut ehtinyt viela kunnolla palautua edes tyopaivista... Noh, kerrankos sita.

Koeajossa Crush's coaster ja muuta mukavaa!

Talla hetkella mielessani on useampikin miellyttava seikka elamastani Disneylandissa. Mieliala on kaikin puolin plussan puolella.

Ensinnakin seuraavat kaksi paivaa ovat vihdoin vapaita, olen niin levon tarpeessa. Silmat, hartiat, jalkapohjat, pohkeet, jopa selka ja vatsalihakset kaipaavat palautumista.

Toisekseen on mukava fiilis siksikin, etta tyopaivan paatteeksi tormasin eraaseen kaveriin, jonka kanssa lahdimme kokeilemaan Finding Nemo -teemaista Crush's coasteria. Tunnin jonotusajasta huolimatta laite oli aivan mahtava! Hieman erilainen vuoristorata sikali, etta kaikkien kurvailujen lisaksi istuimet kaantyivat ympari. Siis ei ylosalaisin, mutta horisontaalisesti. Oli kuin olisi todella ollut aallon viemana, ei voinut tietaa miten pain sita seuraavaksi pyorahtaisi.

Kavimme viela sitten vanhassa tutussa Rock n roll coasterissa, johon oli vain 10 min jonotus, silla Studios-puisto oli sulkeutumassa. Rock n roll coaster on edelleen suosikkini! Mutta talla kertaa se ei tuntunut enaa yhtaan niin hurjalta kuin ensimmaisella kerralla. Johtui varmaan siita, etta tiesi jo mita odottaa. Laitteessa ollessa tunsin etken ajan kuitenkin tietynlaista onnen tunnetta siita, etta olen toissa Disneylandissa. Mika mahtava tapa lopettaa tyopaiva!

Sain eilen shekkiini leiman, jonka kanssa voin menna backstagen Cash controliin lunastamaan shekkini rahaksi. Teen sen huomenna. Seuraavan shekin pitaisi sitten olla postishekki, jonka voi lunastaa missa tahansa postitoimistossa. Viimeinen shekki lahetettaneen Suomeen, mutta pitaa viela kysya, olisiko suora verkkotilitys mahdollista. Kuulin huhua, etta saattaisivat nyt tana vuonna jopa tehda niin. Kuinka edistyksellista!

Yksi ilon aihe lisaa: BTM:ssa on aloittanut yksi suomenruotsalainen tytto! Voi kuinka iloinen olinkaan kuullessani asiasta. En ole enaa ainut skandinaavi tiimissamme.

Ja sitten jymy-yllariin: ostin ensi viikoksi junaliput Luxemburgiin. Opiskelijakollega on siella kaantajaharjoittelussa, joten majoitus tapahtuu katevasti hanen luonaan. Lux ei ole kaikkein menevin mesta, mutta olen suunnattoman iloinen paasemaan kaymaan melkein missa vain Pariisin ulkopuolella! Junaliput olivat melko kalliit, vaikka ostin lisaksi alennettuihin hintoihin oikeuttavan nuorisojunalipun. Alennuslippu ei viela aivan maksanut itseaan takaisin, mutta vuoden voimassaoloajan ehtinen tekemaan viela ainakin yhden toisen junareissun Ranskanmaalla. Vaikka ensi kesana sitten...

Epakesainen heinakuu

VAROITUS
Tama paivitys pitaa sisallaan marmatusta saasta.

Tyypilliseen suomalaiseen tapaan koskaan ei ole hyva olla. Luulin joutuvani hikoilemaan koko kesan Pariisin helteissa, mutta mita viela. Lampoa piisaa huimat 13 astetta. Toki taalla on ollut jokunen yli 30 asteen paivakin, joskus silloin alussa, mutta hellelukemat ovat ylittyneet vain satunnaisesti aina paivaksi kerrallaan. Lieko sitten elokuulle odotettavissa lampimampaa, silla ainakin seuraavaksi viikoksi on luvattu epavakaista, kevytta tuulta seka alle 20 asteen paiva- ja 10 asteen yolampotiloja. Taallahan tuntee olonsa lahes vallan kotoisaksi, voisi puhua arktisesta kesasta. Ainoa ero on se, etta yolla on aina kylma, oli paivalampotila mika tahansa. Rakastan aurinkoa ja lampoa, joten hikoileminen liian kuumassa tyoskennellessa ei yleensa ole minulle ongelma. Mieli voi toki muuttua, kunhan ja jos lampo pysyy 40 asteessa useamman viikon. Talla hetkella tuo skenario vain tuntuu kovin etaiselta, silla ulkona sataa ja sisallakaan ei meinaa parjata ilman pitkia vaatteita.

Viilea ja etenkin epavakaa saa on hankala tyoni kannalta. Jos otan toihin lahtiessani cowboy-asuuni kuuluvan takin ja mahdollisesti viela sadeviitankin mukaan, saan kantaa niita koko paivan satoi tai paistoi. Tuolla on hieman huonot tilat jattaa tavaroita paivaksi minnekaan, ja sitten ne pitaa muistaa ottaa lahtiessa mukaan... Kuumalla kelilla tarvitsee vain laittaa mahdollisimman vahan vaatetta, meilla ei paljon ole valinnan varaa, kaaria hihat ja avata yksi ylimmainen nappi. Helteella meilla on lupa ottaa jopa huivi pois kaulasta. Jiihaa.

Ja aijoo, kylmalla saalla asiakkailla on rumia sadeviittoja, markia sateenvarjoja ja junien penkit on marat. Etta kiitos, ottaisin mieluummin sen helteen.

Pieni aamuinen seikkailu naapurustossa

Kuukausi ehti vierahtaa ennen kuin aika, voimat ja mielenkiinto antoivat periksi lahtea katselemaan hieman lahikatujen maisemia. Asuntolani sijatsee pienessa kylanomaisessa omakotitalojen tayteisessa Serris-nimisessa kaupinginosassa. Talot ovat melko pienia, mutta pihat valilla erittain korsteellisia ja kaikesta huokuu, etta taalla ei kovin pienilla vuosituloiloilla elella. Loytyi tuolta hieman vanhempaakin talokantaa, jonkinlainen maatila, joka tosin oli jo pahasti rapautunut. Pienena yllatyksena vastaan tuli pieni Chateau de l'eau, eli vesitornintapainen, joka naytti suorittavan enaa lahinna muistomerkin asemaa. Ja koska sattui olemaan sunnuntai, olin vahalla joutua kirkkoon, jonka edustalla pappispukuun pukeutunut herra saatteli kirkkokansaa sisalle. Kirkoksi en olisi muutoin sita rakennusta arvannut...

Kaiken kaikkiaan taalla on erittain kaunista, ellen sanoisi idyllista. Punatiilikattoja, lukemattomia erilaisia kasveja aina banaanipuusta koivuun, pienia kukkien tayttamia takapihoja, kadun varteen parkkeerattuja autoja... Mutta hiljaista taalla on, enka siksi oikein tunne tata kodikseni.

Pinna kiristyy

Enpa sitten muistanut pyytaa tyontekijaalennusta hatusta...

Ajattelin vain kirjoittaa, etta eilen oli hermoromahdus lahella. Lahdimme selvittamaan shekkien lunastamista, ja huomasimme, etta minulla on vaaleanpunainen shekki. Ei siis sininen, jonka saa lunastettua ihan vaan postissa. Tilanne ei ollut aivan niin toivoton, mutta kenties kaikki stressi, ahdistus ja turhautuneisuus vain purkautuivat kerralla. Kavimme viela pankissa, jossa ystavallinen naishenkilo kertoi, etta vika on Disneyn paassa, kun eivat ole saaneet sielta mitaan papereita. Asia jaa siis hoidettavaksi ensi viikolle. Avaan siis tilin reiluksi kuukaudeksi.

Ahdistusta lisaa pelkka tyon ajattelukin. En ole tottunut oikeisiin tyoviikkoihin, joten viiden paivan putki pelottaa minua. Selvisin siita kuitenkin ihan kunnialla viime viikolla, joten miksi en nytkin? Lisaksi vapaa-ajan vahyys ja sen laatu mietittyvat. Olin kylla paattanyt, etta keskityn taalla lepaamiseen, mutta alan hiljalleen tulla toisiin aatoksiin. Koska tyyopaivat menevat kutakuinkin omalla rutiinillaan, vapaapaiviin haluaisi sentaan jotain uutta. En ehtinyt kaymaan Pariisissa naina kahtena vapaapaivinani, mika harmittaa hieman. Toisaalta ei harmita yhtaan, silla en edes pida Pariisista eika minulla olisi ollut seuraa sinne. Olin kylla suunnitellut lahtevani sinne yksin, mutta masentuneena rahasotkuista en sitten jaksnutkaan lahtea. Seuraava mahdollinen Pariisipaiva on vasta perjantaina...

Kaiken kukkuraksi minulla on ikava. Ikava poikaystavaa, ikava omaan kotiin, tuttuihin ympyroihin ja jopa tuttuihin toihin. Aivan uskomatonta, miten voi kuukaudessa kaivata jo niin nopeasti takaisin. Ehka en vain ole viela asettunut tanne, vaikka aluksi niin luulinkin. Pahinta on varmaan seuran puute, vaikka viihdynkin erinomaisesti yksin - ainakin meluisen tyopaivan jalkeen. Kaikilla muilla tuntuu olevan niin paljon tekemista, sapinaa ja menoa. Sita tuntee itsensa niin vanhaksi, kun ei jaksa lahtea, vaikka joku jonnekin kutsuisi. Hyvin ristiriitaisia tuntemuksia siis...

Koeajossa Indiana Jones ja Space mountain

Vietin iltapaivan jalleen puistossa. Suunnitelmissa oli testata vihdoin remontista vapautunut Indiana Jones Temple of peril -vuoristorata. Monet vieraat sotkevat Btm:n ja Indyn keskenaan, joten kai se on hyva tuntea ja kokea itsekin. Koska he olivat teknisen vian takia saapuessamme kiinni, jonotimme Peter Paniin puolisen tuntia. Peter Panissa istutaan laivoissa ja leijutaan Lontoon kattojen ja Mikamikamaan ylla. Se olikin paivan kolmesta laitteesta kaikkein yllattavin. Ihan ensimmaiseksi pitaakin todeta, etta nama kaksi hurjempaa laitetta olivat vain vanhan toistoa - hieman eri tarinoilla maustettuna. Indiana Jones on aivan kuin tyopaikkani Btm, ainoana erotuksena on radassa oleva yyksi looping, eli silmukka. Kokonaisuudessaan ei siis kovin kummoinen laite, mutta sinne oli sentaan tosi kiva jonottaa puolisen tuntia, silla jono kulki bambumetsan ja viidakon lapi. Kyyti kesti ehka pari minuuttia ja sisalsi tosissaan vain yhden silmukan, joka pyoraytti meidat ympari. Silmukan ja turvavaljaiden vuoksi laitteeseen on huikea 1,40m pituusraja... Vertauksen vuoksi kerrottakoon etta Btm:aan raja on 1,02m!

Peter Panin jalkeen kavimme Space mountainissa, joka on tunnetusti yksi hurjimpia laitteita seka vaikeimpia tyopaikkoja Disneylandissa. Huikea pettymys. Ja kamala paansarky. En uskaltanut pitaa koko kyydin ajan silmia auki, mutta kun valilla uskaltauduin avaamaan silmat, en nahnyt juuri mitaan pimeytta kummempaa. Laskin kuitenkin kaksi kieppia. Paansarky syntyi, aivan kuten Indiana Jonesissa ja Rock n roll coasterissa junan tarinasta ja paan hakkaamisesta paatukeen. Muutoin kyyti oli rock n roll coasterin tapainen, mukavan sulava. Vain musiikki puuttui.

Kokeilematta on enaa vain pari hurjempaa laitetta Disneyland parcissa ja studioiden puolella. Nayttaa vain silta, etta nama on aika akkia nahty. Ainoa laite, mihin voisi menna kerta toisensa jalkeen, on Buzz lightyear jossa ammutaan maalitauluihin ja kerataan pisteita. Pitaa yrittaa parantaa tulosta viela joku kerta!

Juhlapaiva

Fete nationale tai Bastillen paivaa vietetaan aina 14 heinakuuta. Sen historiasta voi lukea tarkemmin vaikka wikipeediasta, mutta lyhyesti sanottuna se on ranskalaisten kansallispaiva. Aamupaivalla Champs Elyseella marssi tuhansittain sotilaita. Paikan paalle ehtimattomat seurasivat paraatia telkkarista, minakin valilla vilkuilin sita tauoilla. Kohtalaisen mahtipontista touhua. Jopa jollain korkeakoululla oli oma paraatiryhmansa... Kansallispaiva on yleinen vapaapaiva, paitsi ettei tietenkaan Disneylla, vaan meilla on tanaan enemman asiakkaita kuin varmaan koko kesana tahan mennessa. pahin ruuhkasesonkin on tietty viela edessa. Celine Dion esiintyy perinteisesti Disneyn kansallispaivan iltaparaatissa, ja koko komeuden kruunaa bleu-blanc-rouge-aiheinen ilotulitus. Kai se hieman eroaa Disneyland jokailtaisesta ilotulituksesta...

Suunnitelmissa oli ollut lahtea seuraamaan juhlintaa ihan Pariisiin asti, mutta kaveripiirin flunssa-aallon takia tyydymme Disneyland ilotulituksiin ja Disney Villagen kantakuppilaan. Kelpaa minulle.

Tama paivitys on itsessaankin myos juhlimisen arvoinen: jo 100. taman blogin paivitys! Seitsemaan kuukauteen mahtuu paivityksia siis lahes joka toiselle paivalle.

Juhlan aihetta on myos tyoputken paattymisessa ja kahdessa vapaapaivassa. Hyva mina. Mutta liikaa ei pida juhlia, etta jaksaa lahtea ratkomaan shekkimysteeria huomenna... Ja sunnuntaina taas iltavuoroon, joka alkaa kivasti vasta 15h50 mutta paattyy puoliltaoin.

La parades des reves

Olin guest flow'ssa tanaan, eli sain tyopaivani lopuksi "kunnian" lahtea vahtimaan paraatia. Luulen, etta koska olin ensikertalainen, minut nakitettiin kadunvarren vahtimisen sijaan vahtimaan yhta nurmialuetta. Piti vain katsoa, etteivat ihmiset hyppineet nurmelle seuraamaan paraatia. Siinapa tonotin sitten lahes pari tuntia. Itse paraatin olin nahnyt jo kerran aiemminL joten tylsaahan se oli. Mutta kylla se aina Btm:ssa tyoskentelyn voittaa...

Flunssa on kutakuinkin taltutettu, hieman on viela karheutta kurkussa. Muutama paiva meni finrexin ja buranan voimalla, nukuin minka ehdin ja tsemppasin kovasti toissa. Nyt ei ole enaa lampoia, mutta vasymys alkaa kasvaa lahes sietamattomaksi. Meinasi hermo menna tanaan asiakkaisiin, kun ei tuntunut loytyvan yhteista kielta ja heilla oli selkeasti eri mielipide sijoittumisestaan junaan kuin minulla. Jotenkin se sitten lutviutui, kun muut castit tulivat auttamaan, mina vain levittelin kasiani ja kiroilin mielessani. Akkia tilanne kuitenkin sitten aina rauhoittuu, voi vetaa taas hymyn naamalle, madaltaa aantaan ja ryhmittaa uuden junallisen asiakkaita.

Huomaa kuitenkin, kuinka jatkuvasti toistuvat kysymykset ja asiakkaiden hitaus alkavat hiljalleen rassaamaan. Voi olla, etta asiakaspalvelu ei ole vahvin alueeni, vaikka hymyilenkin leveasti ja yritan aina auttaa parhaani mukaan. Alan myos jotenkin ymmartaa ranskalaisten kuuluisaa asiakaspalvelualttiutta... Vahemmastakin menee hermo ja into palvella, kun sasiakkaat nyt ovat mita ovat...

Monikielinen tyoymparisto

Olen taalla Ranskassa ja Disneylla ensisijaisesti oppimassa ranskaa, mutta oman henkilokohtaisen, pidemman tahtaimen urakehitykseni kannalta on erittain hyva asia, etta ranska ei suinkaan ole ainut kieli, jota kaytan paivittain taalla. Uskon, etta suullinen ranskan kielen taitonii kehittyy huimasti tana kesana. Olen kuitenkin lahes yhta innoissani siita, etta saan puhua paljon englantia, suomea ja hieman espanjaakin.

Suomi on se kieli, jolla puretaan syvimmat tuntemukset, joita ei osaa selittaa muulla kielella. Ikava kylla Disneylla on tana kesana todella paljon suomalaisia, joihin tormaa lahes joka bussissa, junassa, jonossa ja kaupassa, joten varuillaan saa olla mita suustaan paastaa. Enaa ei jaksa edes kiinnostua jokaisesta suomea solkottavasta, ei yksinkertaisesti ehdi enaa tutustua kaikkiin. Suomalaisten asiakkaiden bongaaminen on kuitenkin viela ihan hauskaa touhua. Oman henkisen jaksamisen kannalta koen myos mukavaksi sen, etta illalla paasee jakamaan paivan fiiliksia omalla aidinkielellaan kamppikselleen.

En ole koskaan puhunut niin paljon englantia kuin viimeisen 3 viikon aikana. Ei mikaan turha reissu siis. Kieli se on englantikin, vaikka minulle se edustaa lahinna viimeista oljenkortta, joka vedetaan esiin sitten kun muuta yhteista kielta ei loydy. Englannin taito on kuitenkin ihan ehdoton vaatimus tyoskentelylle Disneylandissa. Suurin osa asiakkaista osaa edes auttavasti englantia. Hassua on kuitenkin, etta monien paikallisten tyontekioiden englanti ei ole kovin sujuvaa. Mutta ainakin muutama kollegani on osoittanut olevansa innokas oppimaan lisaa - puhumalla sita minun kanssani!

Tyokieli on luonnollisesti ranska. Kaikki alun koulutuksesta, aamun briifingeista hallinnollisiin papereihin on ranskaksi. en ole varma, mutta saattoi olla ensimmainen kerta tana kesana, kun alkupaivien koulutus oli mahdollista kuunnella myos englannin kielella. Monet kuitenkin kertoivat, etta englannin kielisesta koulutuksesta ei tajunnut juuri mitaan kuitenkaan, silla kouluttajat olivat ranskalaisia ja heidan aksenttinsa voimakas.

Mainitsemisen arvoista lienee, kuinka paljon tyohon liittyvista sanoista Disneylla on englantia. Esimerkiksi positiot, eli pisteet joita kierretaan tyopaivan aikana, ovat kaikki englanniksi. Lahes kaikista teknisista vempaimista kaytetaan niiden englanninkielista nimea, Disneylandin osat, kauppojen ja laitteiden nimet on kaikki englantia, meidan pomot on Teamleadereita, taukolista on breaksheet. Ja voitte vaan kuvitella kuinka vaikea oli aluksi ymmartaa, mista on kyse kun joku mainitsi timidorin tai breiksitin.

Tyossaan tarvittavan ammattisanaston oppii muutamassa paivassa. Myos asiakkaiden esittamat ranskankieliset kysymykset ja niiden vastaukset toistuvat paivasta toiseen. Alku oli tietenkin hieman jarkytys, infotulva valtava ja yha edelleenkin illalla nukkumaan mennessa paivan aikana kuullut sanat vain kaikuvat korvissa.

Oma tapauksensa ovat tietenkin asiakkaat, jotka eivat puhu ranskaa eivatka juurikaan englantiakaan. Naita ovat lahinna espanjalaiset, italialaiset ja venalaiset. He kuitenkin liikkuvat yleensa niin isoissa ryhmissa, joissa loytyy aina joku joka ymmartaa hieman englantia. Siina sitten sonkotetaan iloisesti kaikkia kielia sekaisin. Ensimmaiseen pariin viikkoon ei nakynyt juuri venalaisia, mutta nyt heita on ilmestynyt kuin sienia sateella.

Yleensa asiakastilanteet ovat melko kiireettomia, mutta junaa lastatessa pitaa olla nopea. Ensin kysytaan, kuinka monta ihmista ryhmaan kuuluu, lasketaan nopeasti montako rivia tarvitaan, kerrotaan ryhmalle heidan rivinumeronsa ja katsotaan etta he myos menevat sinne. Ja tama kaikki kolmella kielella: ranskaksi, englanniksi ja espanjaksi. Onneksi riveja on vain ykkosesta 15aan. Voisi yrittaa muistella, miten numerot meni venajaksi...

Tu preferes quoi?

Ilmeisesti alcassialaista erikoisuutta, flammenkuchia maistelimma tuossa yksi ilta. Se tulee syoda lampimana, joten pizzaa muistuttava flammenkuch tuotiin poytaan kahdessa erassa. Eika ollut kallis, perinteinen maksoi alle 6 euroa ja taytti hyvin.

Toisin kuin useat asuntoloissa asuvat kollegani, mina olen syonyt taalla ollessani muutakin kuin pastaa ja tonnikalaa ketsupin kera. Jo ensimmaisesta paivasta lahtien mina tai kamppikseni olemme kokkailleet kanaa, jauhelihaa ja kasviksia. Salaattikulhokin on ollut kaytossa. Kokkailua toki rajoittaa moni tekija, kuten ajan, mausteiden ja valineiden puute. Myos tuoreen ruoan ostaminen, kantaminen kotiin ja sailyttaminen on pienoinen haaste asuntolaelajille. Kanawokki syntyy kuitenkin sukkelaan suikaloimalla itse kanafileet, ruskistamalla ne pannulla sipulin ja mahdollisten muiden kasvisten kanssa. Mausteiksi kayvat liemikuutiot tai ruokalasta salakuljetetut suola- ja pippuripussit. Sinappi on myos hyva yleismauste. Lisukkeeksi riisia. Sama toimii jauhelihan kanssa.

Mikaan ei kuitenkaan voita backstagelta loytyvia Eurest-ruokaloita, joista osa on jopa kellon ympari auki, onhan puiston alueella aina joku toissa. Ruokalassa on tarjolla useaa sorttia erittain halpaa paivan annosta, pizzaa, grilliruokaa, upeita jalkkareita, tuoreita hedelmia ja paljon salaattia. Alle viidella eurolla saa valtavan kasan monipuolista ruokaa - jalkkareineen. Monet tyontekijat tuntuvat elattavan itsensa pelkilla ranskalaisilla, ne taitavatkin olla halvin vaihtoehto... Itse olen yleensa ottanut paivan annoksena jotain kalaa. En tunne niiden suomalaisia nimia, mutta hyvaa on ollut joka ikinen kerta. Tanaan soin possufileen, joka maksoi lisukkeineen joku 2,60 euroa, ja ison vesimelonilohkon. En vain oikein meinannut jaksaa kaikkea, kun reissuflunssa paasi iskemaan.

Toinen lounasvaihtoehto backstagella ovat monet Brioche Doree -kahvilat, joista saa patonkeja, pizzapaloja ja leivoksia. Enempi siis pikkunalkaan tai kuuman kelin ruokailulle. Ei huono vaihtoehto tamakaan, ja itsella paljon lahempi paikka menna syomaan, ei tarvitse taivaltaa 10 minuuttia Main Streetin lapi aina puiston toiselle laidalle Eurestiin...

Lyhyita 15 minuutin taukoja varten on joka taukopaikalla kahvi- ja herkkuautomaatit, joista esimerkiksi erikoiskahvi irtoaa vaivaisella 35 sentilla, vesipullo 40 sentilla jne, cokis 55 sentilla... Joskus kannattaa poiketa backstagella ihan vain juomanostossa, kun on esimerkiksi menossa puistoon vieraaksi!

Ranskalainen ruokakulttuuri ei ole viela kovinkaan yllattynyt. Jos huomenna saisi kokeiltua niita kuuluisia simpukoita, kun menemme viettamaan yksia synttareita. Ranskalaiset perunat majoneesin kanssa ei ollut enaa Brysselin reissun jalkeen mikaan uusi tuttavuus, eika luonnonjugurtin runsas syominen sokerin kera ole mikaan ihmeellinen asia minulle, joka syo yleensa juuri vain maustamatonta jugurttia. Vaalean leivan ja leivosten jatkuva syominen hieman hirvittaa, mutta toistaiseksi voinen olla huoleti, silla tyoni on niin kuluttavaa, etta olen luultavasti vain laihtunut taalla. Juomakulttuurista en osaa sanoa viela juuta enka jaata, kun tyooloissa asiaan ei tule tormattya.

Asiakaspalvelua

Italiainen herra eilen, yritti ihan oikeutetusti takaoven kautta sisaan, hanella oli asianmukainen handicap-kortti. Ongelma: han ei suostunut jonottamaan kuten kaikki muut takaoven kautta tulevat. Jonossa oli lapsia, mutta herra valitteli murtunutta jalkaansa ja epaili, johtuiko jonotuttaminen siita, ettei han ollut ranskalainen. Joo, ei johdu, en minakaan en ole ranskalainen, mutta kun ihan tosi pitaa odottaa toista cowboyta, etta voin saattaa teidat asemalle... Ilmoitti soittavansa jollekin johtajalle ja haukkuvansa minut. Ihan miten vain, mutta silti on odotettava..

Amerikkalainen rouva tanaan, yritti saada takaovivarauksen 6 hengelle, vaikka heidan erikoiskorttinsa oikeutti paasyn ainoastaan yhdelle handicapille ja kolmelle saattajalle. No kun Floridan Disneyworldissakin saa menna koko perhe, Pariisin Disneyland on ihan tyhma kaikkine tyhmine saantoineen. Rouva uhkasi hankin tehda jonkinlaisen valituksen jonnekin, ihan miten vaan. Annoimme sitten kuitenkin erivapauden rouvan perheelle menna kuudestaan...

Perhe poistuu junasta, tytolla on punainen Marimekon unikkokuosinen huivi. Heippa, sanon mina suomeksi, he vastaavat, etta, jee, suomalaisia.

Sita sun tata

Kavin viela eilen hyosyntamassa paikallisia kesaalennusmyynteja, enka ollut ainut vaan ostari oli taas taynna ihmisia. Viime kerralla en loytanyt kivoja, mukavia tai edes oikean kokoisia kaupunkisandaaleja, mutta nyt tarppasi. Eivat olleet erityisesti alennuksessa, mutta olivat muuten vain halvat. Eilisen testailun perusteella ovat erittain mukavat, mika on lahes ihme, silla sandaalit saatika korkokengat harvoin ovat niita mukavimpia kenkia. Korkoakin on siis aika mukavasti, joten Pariisin vilinassa naen helposti yli muiden paiden! Variksi valitsin mustan, silla ruskeat eivat ehka sovellu niin hyviun iltakayttoon...

Matkaan tarttui Pimkielta myos laukku, jonka valitsin ja ostin kaytannon syista, eli tarkeimpana kriteerina oli laukun koko. Myohemmin vasta huomasin, etta laukun kankaassa on ananaksia. Mukava pikku kaupunkilaukku, puoleen hintaan.

Laukkua lukuunottamatta ostin kaiken Auchanista, joka vastannee tarjonnaltaan ja hintatasoltaan Suomen Prismaa. Olen pitkaan jo haaveillut ranskalaisen sanakirjan Petit Robertin ostamisesta, mutta se pirulainen maksaa taallakin lahes 100 euroa ja on lisaksi melkoinen tiiliskivi. paadyin siis mini-Larousetteen. Lisaksi ostin omaksi ilokseni yhden sarjakuvakirjan, joka on poikkeuksellisesti suunnattu enimmakseen naisille. Se kertoo n. kolmikymppisista kaveruksista, jotka epatoivoisesti haluavat laihtua ja kiinteytya mahdollisimman nopeasti ennen bikinikelien alkamista. Ihan hauska opus kaikkine oivalluksineen, kun naiset paatyvat kokeilemaan lahes kaikkia mahdollisia laihdutuskeinoja.

Auchanin ruokaosastolta loytyy osasto, jossa on ruokia eri maista. Olin kuullut vihia eraalta irlantilaispojalta, etta brittihyllysta loytyisi puurohiutaleita! Niinpa ostin niita, vaikkei hinta paljoa houkutellut... Ei voi mitaan, kun rakastaa puuroa... Tavalliselta korppuhyllylta loyryi myoa perus ruotsalaisfirman nakkaria. Nakkari on siita hyva tuote, ettei se kuivahtaa tai liioin homehtua. Taydellinen leipatuote asuntolaan siis.

Palkkapaiva

Palkkapaiva on shekkipaiva. Mikali ilmoittaisin Disneyn palkkatoimistoon ranskalaisen tilini tiedot, he ohjaisivat palkan suoraan sinne. En kuitenkaan (ainakaan viela) avannut paikallista tilia. Eri lahteiden mukaan se ei ole edes mahdollista, tooisten mukaan se ei olisi valttamatonta, silla viivyn alle kolme kuukautta... Kaipa tuon voi kayda lunastamassa erillista maksua vastaan melkein missa pankissa vain, en tieda. Saapumispaivana taytimme kylla jonkun lomakkeen Disneyn yhteistyopankkiin. Sielta pitaisi, tai olisi kasittaakseni pitanyt tulla nivaska paperia, joiden kanssa voisi kayda sitten avaamassa tilin. Eipa ole nakynyt eika kuulunut. Taidan siis toistaiseksi vain kuulostella asiaa, tilin avaaminen ei mielestani tassa tilanteessa taida olla vaivan arvoista. Tietty jos ei-asiakkaiden lunastamismaksut alkavat hipoa useita kymmenia euroja, pieni vaiva saattaa saattaa olla tarpeen.

Mikali yhtaan osaan lukea shekin ohessa tullutta bulletin de paie -lappua, shekki kattaa vasta 4 ensimmaista tyopaivaani, joista 3 oli siis yleiskoulutusta. Tanaan oli kuitenkin jo kuudes paivani BTM:lla. Emme saaneet vielakaan checkoutiani suoritettua, vaan kokeen kaytantoosuus jai seuraavaan tyopaivaani, joka on vasta kolmen paivan paasta tiistaina. Hetkeksi saan viela siis taas hengahtaa. Tanaan minua testattiin teorian osaamisesta yhteensa jonkun 4 tunnin verran. Ensimmainen pari sivua oli monivalintakoetta, loput suullista tenttaamista. Tilannetta auttaa kovin tenttaajan mukava luonne, huumorintaju jne. Kaikkeen tarvinnut osata vastata taysin oikein, mutta tuskin vaikutti hyvalta jos vastaa heti, etta ei tieda. Omasta mielestani muistin asioita aivan loistavan hyvin, yllatyin hieman itsekin. Vahan toki sai valilla kaivella muistia, missa tenttaaja auttoi johdattelevilla kysymyksilla. Lopuksi han sanoi, etta teoriaoosuus meni hyvin ja paasin siita lapi. Jaljella on siis viela kaytanto, jossa teen kutakin positiota jonkun 5 minuuttia osoittaakseni hallitsevani ne. Kaytanto on periaatteessa helpompi, mutta ei sitakaan voi olla jannittamatta, silla varsinkin kun kyse on Big thunder Mountainista, mita tahansa voi sattua... Parin paivan kokemuksella voi olla hieman hankala osata reagoida akkitilanteisiin, vaikka miten hyvin tietaisi tieoriassa, mita tehda.

On tarkeaa tulevankin varalta tulla toimeen muiden tyontekijoiden kanssa, silla hehan juuri paattavat, voinko jaada toihin viela koeajan jalkeen, haluavatko he tehda yhteistyota kanssani vai tehda kesastani Disneylandissa yhta helvettia. Uskon saaneeni jo jokusen kannattajan itselleni, tai sitten he vain osaavat tsempata kaikkia uusia yhta hyvin. Joka tapauksessa uusia kesatyolaisia aloittaa meilla nyt lahes paivittain, tanaankin joku irlantilaispoika, joka puhui irlantilaiseksi yllattavn selkeaa ranskaa... Mina olen sitten varmaan joskus heinakuussa se, joka kutakuinkin hallitsee laitteen ja neuvoo myohemmin aloittaneita!

P.s. BTM:n toinen suomalainen tytto, joka siis ei saanut koettaan lapi, oli saanut toita yhdesta puiston ravintoloista. Ihan loistava juttu.