Vähemmän merkityksellisiä asioita jotka kuitenkin ansaitsevat tulla mainituksi

Olen tähän mennessä kertonut asioista, jotka ovat erityisen tärkeitä minulle: liikunta, ruoka, teknologia ja hän. Nämä asiat minun otettava huomioon myös ulkomaille lähtiessäni. On kuitenkin olemassa myös asioita, jotka eivät saa minun elämässäni kovinkaan suurta sijaa, mutta ovat monille muille huikean paljon tärkeämpiä. Näiden kahden ääripään välille jää sitten vielä myös paljon asioita, jotka kyllä kuuluvat elämääni, mutta eivät minusta ole erityisen mielenkiintoisia. Tässä näitä ei-niin-tärkeitä-juttuja:
Musiikki

Olen kuullut useita kertoja kavereideni sanovan, etteivät he voisi elää ilman musiikkia. Tällaisia ihmisiä on taatusti valtavasti. Monilla musiikki kuuluu joka päiväiseen elämään yhtä lailla kuin television katselu, hampaiden pesu tai koulussa käyminen. Minulla ei.

Pidän musiikista, mutta se ei määritä elämääni. Musiikki vain on minulle hyvin henkilökohtainen asia. Toiset maksavat satoja euroja päästäkseen katsomaan ja kuuntelemaan lempibändiänsä, minä kuuntelen musiikkia mieluiten yksin kotona. Erityisesti tykkään tanssimusiikista, jota soitetaan yökerhoissa viimeisen tunnin aikana. Eli sellaisesta, joista muut saavat päänsärkyä. Radiota kuuntelemme autolla liikkuessa, ja joskus pistän KLF:n tai NRJ:n soimaan netistä. Välillä on päiviä, jolloin musiikkia kuulee vain television taustanauhalta.

Kaupungilla kun kulkee, niin vastaan tulee (nuoria) ihmisiä, joilla on kuulokkeet korvilla. Itsekin kyllä tykkään kuunnella esimerkiksi junassa tai kotona yksin touhuillessa musiikkia, mutta en voisi kuvitellakaan irrottautuvani ympäröivästä maailmasta jossain julkisessa paikassa. Musiikin kuunteleminen kuulokkeilla sulkee yhden aistin kaikilta ympäröiviltä ääniltä. Joskus lenkillä kuulokkeiden kanssa käyminen on jopa vaarallista tai ainakin sydäntä sykäyttävää, kun ei kuule tietä ylittäessä lähestyviä autoja tai lenkkipolulla ohitse kiitäviä muita lenkkeilijöitä...

Eläkeläiset kävi Berliinissä keikalla huhtikuussa 2009, niin mekin

(Penkki)urheilu

Urheilijoiden nimet ovat minulle vain nimiä, enkä aina osaa yhdistää oikeaa nimeä oikeaan lajiin. Välillä esitän tietämättömämpää kuin mitä olen, sillä mielestäni toisten hikoilemisen seuraaminen telkkarista ei ole kovinkaan hyödyllistä touhua. Liikunnan ilon ymmärrän, mutta penkkiurheilua en: mieluummin käyn itse hiihtämässä kuin katson muiden tekevän sitä. Jääkiekko-ottelussakin on paljon hauskempaa katsella muita katsojia kuin niitä 12 ukkoa kentällä ja sitä pientä mustaa mötikkää, jota ei edes näe kunnolla. Ja jalkapallo se vasta turhauttavaa onkin. Jalkapallotuomari saattaa juosta yhden ottelun aikana jopa kymmenkunta kilometriä, mutta miksi?

Tärkeimmät suomalaiset huippunimet ja vähän tuntemattomatkin kuitenkin tiedän ja olen aina tiennyt. Kotona lapsuudessa ja nuoruudessa urheilulla oli erityinen merkitys, sillä yleisurheilu meillä on siirtynyt sukupolvelta toiselle ja siirtyy varmaan jatkossakin: joukossa on useita sm-tason pikajuoksijoita ja pituushyppääjiä. Milloin oli sisaruksilla leiriä tai kisaa tiedossa, milloin oli ostettava uudet piikkarit tai milloin oli polvi taas leikattava. Itse työnsin pari kertaa kuulaa ja isä jaksoi pitkään vouhottaa siitä, että minun pitäisi jatkaa sitä. En jatkanut.

Jalkapallon MM-kisakatsomo Berliinissä 2010: Saksa-Serbia, Serbia voitti

Uuden ukkoni myötä/takia en ole päässyt urheilusta eroon. Kaikki kisat on katsottava ja tulokset seurattava, jalkapallosta ja jääkiekosta mäkihyppyyn, pesäpalloon ja hiihtoon. Penkkiurheilu herättää hänessä suuria tunteita: meillä on vuodatettu surun kyyneliä aamuyöstä, kun Suomi hävisi (jotakin joukkuetta vastaan, en muista mitä, eikä oikein kiinnostakaan) jääkiekossa viime kevättalven Vancouverin olympialaisissa. Itse olin nukkumassa suurimman osan peliajasta. Hänelle urheilun seuraaminen on kuulemma henkireikä, niin ei kai sellaista voi vaatia rajoittamaan.

Btw, huomasin, että nyt kun on muutaman viikon ollut käymättä aerobicissa yms. iltaisin (hiihtoloma- ja ylppäriperuutuksia), niin aikaa jää ihan hirveästi kaikkeen muuhun! Voi esimerkiksi katsoa salkkarit ajallaan, käydä vaikka kaupassa arki-iltana tai katsoa hiihtoa televisiosta...

Vaatteet ja ehostaminen

En koskaan pidä kokomustaa asua. Paitsi ehkä hautajaisissa. Musta on kyllä ihan tyylikäs valinta, mutta sininen on aina ollut yksi inhokkiväreistäni. Tummansiniseen pukeutuvat haluavat sulautua massaan, ja siinä he onnistuvatkin. Itseltäni löytyy jos jonkinväristä vaatetta. Rakastan värejä mutta vaatteet eivät ole minulle kovin tärkeitä. Vaatteiden perimmäinen tarkoitushan on estää ihmisiä paleltumasta. Sen mukaan mennään. Kesällä pitää hieman yrittää peitellä ylimääräisiä muotoja.

Myöskään ylenpalttinen meikkaaminen ei ole minun juttuni. Kulmakynällä ja ripsarilla pärjää jo monessa paikassa. Välillä en laita mitään, jos ei ole mitään erityistä käyntiä missään, ei juhlapäivä eikä edes pitkää koulupäivää. Ihonhoito on sitten asia erikseen: pesut, kuorinta ja rasvaaminen kuuluvat arkeen. Toissa syksynä ostin ensimmäistä kertaa kynsilakkoja ja lasiviilan. Kynsien laittaminen on ihan mukavaa puuhaa, ja ne sentään näkyvät jonnekin. Huoliteltu ulkonäkö on myös tulevan ammattini kannalta ihan tärkeää, yliampumiset kun eivät herätä kovinkaan paljon luottamusta. Hiustenlaitto taas on ollut jo pitkään murheenkryyninä, sillä hätäponnari on enemmän kuin hätäponnari. Onneksi olen oppinut siihenkin hieman variaatiota ja juhliin laitan tukkaa mielellään pidempään kuin naamaani.