lauantai 12. maaliskuuta 2011

Satumaista elämää II

Tämä on allegoria eräästä ujosta tytöstä, joka halusi kovasti kuulua joukkoon torstai-illan kemuissa.

Rajansa kaikella

Olipa kerran köyhä piikatyttö eräässä kaukaisessa kaupungissa. Kaupungissa asuva ruhtinas päätti järjestää isot juhlat koko kaupungin väelle. Myös palvelusväki oli kutsuttu. Köyhä piika halusi myös mukaan, mutta tunsi itsensä epävarmaksi. Piika ei nimittäin aikaisemmin ollut juhlinut niin isoissa juhlissa, eikä hän oikein tiennyt, miten tulisi käyttäytyä saatika pukeutua. Niinpä piika päätti kysyä neuvoa kaupungin kauneimmilta tytöiltä, jotka taatusti olivat käyneet sadoissa juhlissa.

Piian naapuritalossa asui rikas kauppias, jonka kaksi tytärtä olivat tunnettuja seurapiiri-ihmisiä ja aina kauniissa mekoissa pyntättyinä. Tytöt antoivatkin yhden ohjeen piialle: pukeudu kauneimpaan mekkoon, jonka löydät, niin saat taatusti seuraa ja viettää hyvät juhlat. Piika teki työtä käskettyä ja ompeli itselleen valtaisen juhlamekon, jossa oli pitkä laahus, kymmenen kerrosta tylliä sekä isot puhvihihat.

Juhlailta koitti ja piikaa toki jännitti kovasti. Hän puki mekkonsa ja saapui ruhtinaan linnalle muiden hienoihin asuihin pukeutuneiden kaupunkilaisten mukana. Vielä eteisaulassa kukaan ei tuntunut huomaavan piikaa upeine mekkoineen. Piikaa harmitti kovasti, sillä hän halusi tutustua näihin kaikkiin arvokkaan näköisiin vieraisiin. Hän päätti käydä linnan kaikki huoneet läpi ja esittäytyä jokaiselle vastaantulevalle. Kyllähän jonkun pitäisi kiinnostua hänen seurastaan.

Mielenkiintoisimman näköiset vieraat näyttivät kulkevan juhlasalin perällä sijaitsevaan huoneeseen. Sinne piikakin päätti mennä. Mutta kuinka kävikään, piian mekko osoittautui liian muhkeaksi: hän ei mahtunut kulkemaan siihen pieneen huoneeseen, jossa oli myös pieni ovi. Piika joutui jäämään saliin, jossa oli vain vieraita, joita ei selvästikään kiinnostanut piian seura. Seuraavan kerran piika ei enää uskonut muiden ohjeita, eikä ainakaan liioitellut asuvalintojensa kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti