torstai 17. maaliskuuta 2011

Kahvikulttuurista

Mitä tehdään yksin aamuisin, kaverin kanssa päivällä, perheen kanssa arkisin ja sukulaisten kanssa juhlissa?

No juodaan tietenkin kahvia.

Suomalaiset ovat kahvihullua kansaa. Kahvia juodaan aamupalalla, kahvitauoilla, pullan kanssa ja jopa ruoan päälle jälkiruoaksi. Mummoillekin juotetaan kahvia. Uni kun tulee muka paremmin kahvin jälkeen. Ei mee jakeluun, sillä kahvin sisältämän kofeiininhan pitäisi piristää...

Ymmärrän kyllä, että kahvi on, siinä missä tupakka ja viinakin, erittäin koukuttava aine sekä fyysisesti että sosiaalisesti. Kahvia juodaan, koska sitä on aina juotu. Kaikkialla ei edes tarjoilla kahvin sijaan teetä. Monet saavat vakavia vieroitusoireita, tai aamu ei heillä lähde lainkaan käyntiin, jos eivät saa aamulla pannullista tuoretta kahvia.

Kahvi kuuluu aikuisuuteen. Lapset eivät pidä sen mausta, eivätkä kaikki aikuisetkaan, mutta silti sitä pitää ruveta juottamaan mummolassa joka ikiselle paikalla olijalle. Teen juojat ovat monessa kyläpaikassa kummallisia friikkejä, joille pitää varta vasten keittää erikseen kuumaa vettä.

Meidän suvussa juodaan teetä. Kahvittelijoitakin on, ja itsekin sitä juon, jos teen keittäminen on liian vaivalloista. Välillä kahvilla on kiva herkutella, mutta säännöllisen kahvittelun olen joutunut jättämään. Vatsani kestää joten kuten kahvia, mutta pää ei senkään vertaa. Väsyneenä kahvi saattaa vain pahentaa olo tilaa. Taidan olla hieman kofeiiniherkkä...

Yksi kuppi silloin tällöin menee, mutta jatkuva lipittäminen ei minun mielestäni ole millään muotoa fiksua touhua. Onko järkevää käyttää ainetta, josta ei kuitenkaan hyödy mitään, kun on jo niin immuuni kofeiinille? Eikö kaveria voi tavata ihan ilman kahvikuppostakin? Miksi suomalainen ei pääse sängystä ylös ilman joka aamuista mustaa myrkkyään, olisiko kannattanut mennä nukkumaan aikaisemmin? Eikö olisi kiva, ettei vatsaa närästäisi?

Itse saan tarpeeksi virtaa ihan vain nukkumalla hyvin, syömällä hyvin ja pitämällä vähän taukoa, jos ei jaksa. Nämä ovatkin vaikeita ja henkilökohtaisia kysymyksiä. Osittain kaikki on myös kulttuurisidonnaista: kahvi vain kuuluu tärkeänä osana kanssakäymistämme. Osaavat muutkin kansakunnat juoda kahvia. Suomalaiset vain sattuvat olemaan äärimmäisyyksien kansaa ja monilla kahvin juonti tuntuu vallanneen koko elämänalan. Ja tähän voisi joku väittää, että onhan sitä huonompiakin tapoja tuhlata rahansa ja terveytensä...

Luxembourgilaisessa hotellihuoneessa oli tarjolla vihreää ja mustaa teetä, kaakaota sekä tietenkin kahvia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti