Lentämisen ihanuus
Olipa kerran isä ja poika syrjäisessä kyläpahasessa. Pojan äiti oli joutunut rosvojoukon ryöväämäksi, kun poika oli pieni. Kasvettuaan isoksi päätti poika lähteä etsimään äitiään. Isäkin innostui ajatuksesta, ja kun kerran keksijä oli, rakensi hän pojalleen siivet, joilla poika voisi etsiä äitiään ilmasta käsin. Hän kuitenkin varoitti poikaansa yhdestä asiasta: siivet ovat niin hatarat, etteivät ne kestäisi auringon kuumuutta tai meren kosteutta. Poika ei siis saisi lentää liian korkealle eikä toisaalta liian alhaalla, tai muutoin siivet sulaisivat ja poika syöksyisi meren syövereihin.
Isän varoitus säikäytti pojan, mutta hän oli päättänyt opetella lentämään uusilla siivillä, niin kovin hän halusi löytää äitinsä. Niinpä poika lähti käymään kylän velhon luona. Velho löytäisi keinon, miten siipien sulaminen vältettäisiin. Hyvän keinon velho keksikin: "Valele tätä taikajuomaa siiville ennen lentoasi, ja lennät pitkään niin kuumuudessa kuin kosteudessakin." Velhon keksinnöstä innostuneena poika valeli jo heti seuraavana aamuna siivet taikajuomalla ja kapusi siipineen korkealle jyrkänteelle. Hetken odoteltuaan poika puki siivet käsien jatkeiksi, levitti kätensä ja hyppäsi jyrkänteeltä. Hyppääminen ei poikaa pelottanut, sillä siivet tuntuivat nyt tukevilta ja vahvoilta. Hetken kuluttua hän jo liitelikin uljaasti pitkin laaksoa.
Poika unohti varoitukset lumoutuessaan lentämisestä. Hän kohosi yhä ylemmäs, mutta siivet eivät auringon läheisyydestä huolimatta alkaneet sulaa. Taikajuoma auttoi siipiä pysymään kasassa, ja poika saattoi lennellä taivaalla juuri niin kauan kuin halusi. Illan tullen hän päätti laskeutua takaisin maahan, mutta sitten hän tajusi, ettei ollutkaan lentänyt etsimään äitiään. Tuolloin poika päätti lentävänsä vielä joku päivä uudestaankin, aina rakkaan äitinsä luo.
Frankfurtin lentokenttä lokakuisena aamuna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti