tiistai 12. huhtikuuta 2011

Mikki lähetti uutisia!

Nyt voin kirjoittaa asiasta, jota tämä blogi oikeasti käsittelee: Disneyltä tuli eilen työtarjous!

Työnkuva: laitteilla.
Työsopimus: 18.6.-31.8.

Ensin minulle ilmoitettiin, että toimenkuva olisi vendeuse boutique, mutta jatkoviestissä lähettäjä korjasi "kirjoitusvirheensä", että työni onkin laitteilla. Olin jo ehtinyt hetken makustella puotipuksun työtä, ja innostunut siitä hieman, joten nyt laitteille pääseminen onkin laitteille joutumista! Viestissä pyydettiin saapumaan Fantasia Buildingille päivää ennen työsopparin alkamista, eli minun tapauksessani 17.6., joka on perjantai. En ole vielä katsellut lentojen hintoja, mutta veikkaan, että perjantait ovat suht hintavia. Lisäksi tapauksessani lisäharmia aiheuttaa se, että jos vasta samana päivänä lähden kotoa, saan lähteä melkoisen aikaiseen, että ehdin Fantasialle Pariisiin ennen klo 17. Esittelen eri matkustusvaihtoehtoni myöhemmin.

Olin tosissaan ilmoittanut herra Hiirelle, että olisin käytettävissä jo toukokuun puolelta lähtien. Olen kuitenkin iloinen ilmoitetusta aloituspäivästä, sillä nyt ehdin kuin ehdinkin siskoni lakkiaisiin sekä viettämään hieman lomaa ennen töiden alkua! Kaksi ja puoli kuukautta on uskoakseni oikein täydellinen aika viettää kesätöissä - itse Pariisissa varmaan viihtyisi pidempäänkin.

Eilen sattumoisin oli myös päätöstunti kenties viimeiselle ranskan kurssilleni. Vielä on kurssin lopputyö, dissertation kirjoittava parin viikon päähän. Mutta sitten kun palaan kieliharjoittelusta Pariisista ja kirjoitan siitä raportin, ranskan opintoni ovat aika lailla paketissa. En ole aivan varma aineopintojen kokonaisuuden koostumisesta, mutta ensi vuodeksi on korkeintaan enää yksi kurssi käytävänä, ellen sitten kirjoittele sitäkin jo nyt keväällä tenttimällä pois.

Tour Eiffel, je viens!

1 kommentti:

  1. Vau! Hienoa! Luulen että sulla tulee olemaan ihan yhtä kivaa siellä laitteilla :)

    VastaaPoista