Omat tulevaisuudensuunnitelmat tuntuvat olevan huomattavasti enemmän auki. En ole sidottu mihinkään enkä kehenkään - en varsinkaan niin tiiviisti kuin mitä perhettä perustavat nuoret kaverini. Ei minusta olisi siihen vielä tässä vaiheessa. Vaikka luulin pitkään, että minulle riittäisi simppeli perhe-elämä, minusta on alkanut tuntua, että haluaisin sittenkin vähän enemmän. Haluan ottaa edes selvää, mihin minusta on. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä kaukaisemmalta ajatukselta lapset tuntuvat. Ehkä maailmassa on jotain muutakin kuin lisääntyminen.
Perhesuunnitelmien tilalle on tullut yhä selkeämmäksi muuttuva tulevaisuudenkuva siitä, että joku päivä ihan oikeasti työskentelisin simultaanitulkkina jossain isossa organisaatiossa tai firmassa. Tulkkaus on mukavaa touhua, joskin älyttömän raskasta. Väsymistä ei kuitenkaan huomaa tse tilanteessa vaan vasta sen jälkeen. Simultaanitulkkausta ei koskaan tehdä yli 30 minuuttia kerrallaan: seuraa tulkinvaihto tai tauko. Muutamankin tunnin ahkera aivojen käyttö väsyttää niin, että on vaikea latautua takaisin normaalitilaan ja loppupäivä saattaa helposti olla pilalla. Aivojumiin on syytä kehitellä palauttamiskikkoja - keilaamisen olen jo todennut melko hyväksi keinoksi saada ajatukset taas kirkkaiksi. Myös muu liikunta tai käsillä tekeminen voisi auttaa. Tulkkauksessa tehtyjen virheiden pohdiskelu tai seuraavaan tehtävään keskittyminen on ehdottoman kiellettyä, ne vain pahentavat tilannetta.
Kesällä on tiedossa aikamoinen arjesta irrottautuminen, kun työrytmi muuttuu aivan erilaiseksi kuin mitä se minulla on viimeiset pari vuotta ollut. Joku voisi kai sanoa, että en tiedä mitään oikeasta työnteosta. Siis sellaisesta työnteosta, että aamulla menet klo se ja se sinne ja sinne, teet ahkerasti työsi ja pääset sitten vapaaksi klo se ja se ja that's it. Tavallisesti en pysty tekemään työtä yhtämittaisesti montaa tuntia kerrallaan, tai ainakin siihen tulokseen ollut tullut. Työntekoa häiritsee milloin yllättävä nälkä, milloin luovat ajatuskatkot, selän kipeutuminen tai varpaiden paleleminen. Myös työaikani ovat liukuvia: herään milloin herään ja saatan tehdä jotain pieniä juttuja vielä illalla samalla kun katson Salkkareita.
Olennainen ero oman "työni" (eli tällä hetkellä koulutehtävien teko) ja niin sanottujen oikeiden töiden välillä onkin työn luonne. Kyllä minäkin pystyisin tekemään yksinkertaista, mekaanista työtä vaikka koko päivän ja tauotta, mutta luovaa ajatustyötä eivät aivot yksinkertaisesti kestä - ilman taukoja. Tietenkin Disneylläkin on taukoja (ainakin tunnin lounastauko on tiedossa). On kuitenkin hyvin mahdollista, että olen tottunut liian vapaaseen työaikatauluun ja Disneyn rytmiin tottuminen tulee taatusti viemään oman aikansa. Työ "tavallisissa hommissa" tekee joka tapauksessa taatusti hyvää tällaiselle humanistihihhulille!
Askel tuntemattomaan on kuin kastautuminen hyiseen avantoon: se jännittää etukäteen mutta voi olla kokemuksena unohtumaton!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti