Uiminen on tänä talvena jäänyt vähemmälle, vaikka joskus oli aikoja, kun saatoin käydä uimassa kaksikin kertaa viikossa. Syy harvempiin kertoihin on yksinkertaisesti ajan- ja energianpuute. Uin aina vähintään tunnin kerrallaan (huonoina päivinä n. 1800 m, parempina jopa 3 km), joten uintireissuun menee saunomisineen parisen tuntia. Lisäksi tykkään käydä uimassa aamupäivisin, jolloin hallillamme on halvempi taksa sekä vähemmän ruuhkaa. Tämä rajoittaa uintimahdollisuuksia entisestään, sillä vapaita aamupäiviä on kalenterissani vain harvakseltaan. Enkä myöskään käy uimassa samana päivänä, jolloin olen illalla menossa aerobiciin. Ei kroppa kestä. Kaikesta huolimatta rakastan uimista yli kaiken, sillä siinä ei hikoa eikä oikein hengästykään, ja silti se on ihan hirveän tehokasta. Vesijuoksuakin tulee tehtyä aina silloin, kun pelkkä uinti ei hotsita.
Yliopistolle on pyöräilymatkaa vajaa kilometri. Tätä väliä tulee kuitenkin veivattua pahimpina pomppupäivinä jopa neljä kertaa edes takaisin. Yläasteelle ja lukioon pyöräilin päivittäin yli neljä kilometriä, ja monesti oli mennä hermot, kun ei väsyneenä olisi yhtään huvittanut polkea. Pyöräily on minulle ensisijaisesti siis tapa liikkua paikasta toiseen, ei niinkään urheilumuoto. Kotikaupunkini onkin siitä syystä loistava, että täällä voi ihan oikeasti pyöräillä ihan joka paikkaan. Sen verran pieni ja tasamaastoinen paikka siis. Kesällä teimme poikakaverin kanssa myös pyöräilyretkiä lähiympäristöön.
Kuten jo aikaisemmin olen maininnut tulkkaukseen liittyen, liikunta on hyvä keino saada aivotkin toimimaan paremmin. Vielä yläasteikäisenä en olisi voinut kuvitellakaan itseäni tilanteeseen, jossa olisin riippuvainen liikkumisesta. Mutta liikunnasta on todellakin tullut erittäin tärkeä jokapäiväinen asia elämääni. Välillä on kausia, jolloin tulen hulluksi, jos en pääse edes hetkeksi jaloittelemaan ulos. Pää tuntuu hajoavan, jos istun koko päivän sisällä käymättä ulkona. Pitkien liikkumattomuuskausien jälkeen lihakset tuntuvat huutavan liikuntaa. Viime aikoina ulkoliikunnasta on tosin joutunut joustamaan koulutöiden takia. Ja pakkasen. Olen ihan oikeasti istunut vain sisällä, koneen ääressä. Hartiat ja selkä eivät tykkää.
Mikään ei ole niin ärsyttävää, että kun olisikin aikaa liikkua, niin sairastuu inhottavaan pikkunuhaan eikä uskalla lähteä aerobiciin peläten, että pöpö vaan pahenisi. Jumppien väliin jättäminen tuntuu pistona sydämessä, vaikka enhän minä oikeasti siinä mitään menetä. Paikallisen voimisteluliiton jumppakalenteri sisältää monta jumppaa päivässä ja niihin kaikkiin on oikeutettu hankittuaan erittäin kohtuuhintaisen kausikortin. Minulla taitaa olla kortissani jo viides tai kuudes vuositarra...
Saksassa koin yhden hienoimmista liikuntakokemuksista, kun osallistuin elämäni ensimmäiselle joogakurssille. Kurssi oli osa paikallisen yliopiston liikuntatarjontaa, älyttömän halpa (20 e) ja ohjaajakin erittäin pätevä. Ensimmäiset kerrat olivat toki tuskaa, varsinkin reisille, mutta hiljalleen huomasin, että jooga on erittäin hyvä laji minulle. Ohjaajakin kehui monesti notkeuttani, ja joka kerralla tuli hiki. Lisäksi ruumiinosat tulivat tutuiksi auf deutsch. Muuta ohjattua liikuntaa en Saksassa harrastanutkaan, mutta kävin säännöllisesti lenkkeilemässä (keisarillisessa) lähimaastossa. Vaihdon aikana paino putosi varmasti osittain tehokkaan joogailun, osittain menevän elämäntavan vuoksi.
Disneyn alaisena on tuskin turha toivoa mitään ohjattuja liikuntatunteja. Toisaalta en niitä kaipaakaan. Pitkien työpäivien päätteeksi ei varmasti paljon huvita itseään enää rasittaa. Vapaapäivät voi viettää kävellen ja ihaillen maisemia. Mikäs sen parempaa. Esimerkiksi Pariisissa on taatusti ihan tarpeeksi katukilometrejä yhdeksi kesäksi! Pitää vaan pakata, tai ostaa paikan päältä, kestävät ja mukavat kävelykengät. Ja kamera mukaan.
Tällaiset olivat ulkoilumaisemat kesällä 2009 Potsdamissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti