maanantai 9. toukokuuta 2011

Tiesittekö, että toukokuussa on 5 liputuspäivää?

Tämän vuoden toukokuussa on 3 peräkkäistä sunnuntaina, jolloin liputetaan. Toukokuussa Suomen lippu kunnoittaa tangossaan niin äitejä, Snellmannia, työväen juhlaa kuin yhtenäistä Eurooppaa ja kaatuneiden muistoa. Näistä liputuspäivistä Eurooppa-päivän juhliminen on uusin tempaus. Eikä mikään ihme, onhan Suomi kuulunut EU:hun kuin vasta mitä... 16 vuotta.

(Samat 16 vuotta on kulunut Suomen edellisestä jääkiekon maailmanmestaruudesta, jota tällä viikolla taas yritetään jahdata. Ja meillähän katsotaan kaikki pelit, mitkä ehditään... Onneksi olen taitava lukitsemaan ulkopuolelta tulevan hälyn ja keskittymään tenttikirjaan, vaikka Mertaranta vieressä selostaisikin.)

Hyvää Eurooppa-päivää itse kullekin säädylle. En yhtään ihmettele, miksi ko. päivä on valittu vietettäväksi nimenomaan toukokuussa, jolloin myös täällä pohjolan perukoilla alkavat koivun lehdet vihertää, aurinko paistaa heleästi ja laululinnut visertävät. Tulee sellainen olo, että kaikki on hyvin ja yhdessä on hyvä jatkaa eteenpäin.

Pala kauneinta Suomea kuvattuna toukokuussa 2010

”Iloitkaamme, riemuitkaamme,
nouse laulu taivaaseen.
Nousta saamme, nousta saamme
henkes pyhän yhteyteen.
Lumovoimas yhteen liittää
minkä aika erottaa,
veljeyttä kaikki kiittää,
kun sun kätes koskettaa.”

Eurooppa-hymni, Oodi ilolle
Friedrich von Schiller

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti