Kavin tekemassa viimeisen tentin asken, joten kouluvuosi on kai paatoksessaan. On itsearvioinnin aika...
Opiskellut asiat tana talvena:
Koulu: joulukuussa sain kateeni hum.kandin paperit. Perussaksan lisaksi suoritin pari kurssia ranskaa. Tulkkaus taman vuoden kohokohtana: perusteet-kurssin jalkeen konsekutiivi- ja lopulta simultaanitulkkaus. Tykkasin. Kokonaisuudessaan toita on riittanyt ihan runsaasti: 75 op yhdelta vuodelta yllatti itsenikin, vaikka tuntui valilla, etta olisi enemmankin ehtinyt. Graduakin aloiteltiin hieman kesan korvilla, joten syksya odotellessa... Arvosana: 10
Harrastukset: uutuutena zumba, joka osottautui tehokkaaksi joskin paikoin tylsaksi liikuntamuodoksi. Uimassa tuli kaytya vaihtelevasti, matkat melko lyhyita. Jumppatunneilla ja kavelemassa kavin kuitenkin ahkerasti aina kun mahdollista. Kasitoille eika maalamiselle tuntunut jaavan kovin paljon aikaa... MeNaiset osottautui mukavaksi viikon piristajaksi, paikallislehteakin tuli luettua ahkerasti niin kauan kuin sita tuli. Kaunokirjallisuudelle ei loytynyt aikaa eika kiinnostusta. Aloin kirjoittaa blogia, joka on osoittautunut todella mukavaksi touhuksi. Arvosana: 7
Tyo: ensimmainen kaannostyo kunnialla suoritettu, kivasti tuli rahaakin. Siihen liittyen tuli viela eilen lisakaannospyynto. Kesatyotakin jannitettiin koko pitka kevat, ja pian tyo ulkomailla on totisinta totta. Pieni miinus kuitenkin lievasta yrittamisen puutteesta. Arvosana: 9
Matkat: Tukholma, BeLux, Turku, Savonlinna... Laiva, lentokone, juna, bussi. Upeaa! Arvosana: 8
Ihmissuhteet: kavereiden kanssa ei juuri ole tullut nahtya. Tulkkauskurssilaiset kuitenkin hyvana henkisena tukena koulussa. Joulukuussa oli ala-asteen luokkakokous, jonne ei tullut montaakaan ihmista... Facebook-kavereissa mitattuna kavereiden maara vaheni. Parisuhde voi hyvin ja kukoistaa elokuisen yhteenmuuton myota. Aamuheratykset ja eri tyorytmit eivat toistaiseksi ole haitanneet, silla muutoin asiat hoidetaan yhdessa. Arvosana: 7
Kokonaisarvosana vuodesta: 8,2 hyva
Kiitoksia vuodesta ja lisaa tallaisia! Pitää muistaa kuitenkin huolehtia jatkossakin ihmissuhteista.
Minkä arvosanan sinä antaisit itsellesi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti