torstai 23. kesäkuuta 2011

Ranskalainen poskisuudelma...

... Ja muita huomioita ja ensivaikutelmia ranskalaisista.

Sain ensimmaiset ranskalaiset poskisuudelmat eilen. Puolituntemattomilta ja viela silloin tuntemattomilta ihmisilta. Poskisuudelmat eivat sinansa ole minulle mitaan uutta, silla Saksassakin niita muistaakseni jokunen vaihdettiin. Hauskoja tilanteita syntyy, kun lasnaolijat suukottelevat jonossa toisensa riippumatta siita, iketa jonon jatkeeksi loytyy. On outoa, jos samassa tilassa oleva yksi henkilo jatetaan huomioimatta. Ja siinahan sita tutustuu.

Kovasti ovat kiinnostuneita uusista naamoista. Ja suomalaisista. Onneksi meilla tuntuu olevan taalla ihan hyva maine, kuten Saksassakin. Olen saanut kertoa nimeni, kansallisuuteni, opiskeluni, asuntolani ja ikanikin moneen kertaa. Eras tumma herra uteli poikaystavastakin ensimmaisena paivana.

Paiva aloitetaan poskisuudelmin ja iloisin Bonjourein. Pitkin paivaa tervehditaan jo kertaalleen tervehdittyja iloisella Salut'lla. Paiva lopetetaan milloin millakin, mutta Bonne soiree tuntuu olevan suosittu, kun ei oikein ole varma, sattuuko milloin seuraavan kerran sama tyovuoro.

Lounaalla on aika levottomia puheita. Kai se on-stage nayttely sen verran kasaa paineita, jotka sitten purkaantuvat iloisina ja outoinakin lounaskeskusteluina. Mina olen toistaiseksi tyytynyt keskittymaan syomaan (rakastan noita ruokaloita, eika maksa paljon!), hymyilemaan ja hymisemaan mukana. Ruokalassa moikataan kaikki tutut, ja niita tuntuu nailla pidempaan Disneylla olevilla loytyvan.

Ensimmaisen vapaapaivan kunniaksi aion maata sangyn pohjalla kunnes paansarky loppuu. Sitten suuntaan Val d'Europissa sijaitsevaan jattimaiseen tavarataloon, silla sielta saa tanaan 10 % alennusta Disneyn kayntikorttia vilauttamalla!

Huomenna jos jaksaisi Eiffelia katsomaan... Tosin matkalippujen osto on aika hamaran peitossa. Parempi kai suunnata lippuluukulle automaattien sijaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti