sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Disneyland Paris resort aka DLPR


Selvitellaanpa hieman millaiseen paikkaan olen paassyt tai joutunut toihin. Disneyn maailmaan ja ideologiaan tutustuminen oli osa kolmipaivaista yleiskoulutusta.

Ensinnakin opimme sen, etta Walt Disneylla oli visio paikasta, jonne olisi helppo menna viettamaan aikaa omien lastensa kanssa. Syntyi Kalifornian Disneyland vuonna 55. Waltilla oli veli, Roi, joka oli enemman bisnessmiehia. Naiden veljesten yhteistyosta syntyi kansainvalinen miljardibisnes, jonka tuotteet ovat tunnettuja lahes kaikissa maailman kolkissa. Pariisiin perustettiin Disneyland lahes 20 vuotta sitten, vuonna 92. Puiston toinen osa, Walt Disney Studios perustettiin 2002. Lisaksi on Disney village.

Puistossamme noudatetaan seuraavia standardeja niiden jarjestyksen mukaan: turvallisuus, kohteliaisuus, spektaakkeli , tehokkuus ja vihreat arvot. Turvallisuus menee siis aina kaiken muun edelle, mutta esimerkiksi shown eli spektaakkelin yllapitaminen on-stagella on tarkeampaa kuin tehokkuus. Tama tarkoittaa kaytannossa sita, etta tyontekijoiden pitaa olla puiston alueisiin sopivissa tamineissa, ja jos haluavat siirtya toiselle alueelle, tulee heidan vaihtaa vaatteet... Vaatteiden pitaa olla myos ehdottoman siistit, puhtaat ja asiallisesti puettu. Tatuoinnit pitaa peittaa, raikeita meikkeja ja hiusvareja valttaa seka pitkat hiukset on hyva pitaa kiinni (turvallisuuden takia).

Yksi hyva periaate meille myos opetettiin: yksi onnellinen lapsi tarkoittaa yleensa kahta onnellista aikuista! Meille on painotettu, etta koska asiakkaat maksavat itsensa kipeaksi paastakseen puistoon, tulee heita kohdella kultahansikkain. Tai siis ei ihan, silla asiakkaisiin ei saa koskaan koskea. Mutta ymmarratte kai, etta vieraat, ei siis asiakkaat, ovat kuninkaita taalla...

Turvallisuuskoulutusta, -saantoja ja proseduureja on paljon, mika on ihan ymmarrettavaa kun paivan aikana vieraita saattaa olla 50.000 ja siihen viela paalle tuhannet cast memberit. Vieraiden turvallisuus menee luonnollisesti tyontekijoiden turvallisuus edelle.

1 kommentti:

  1. kiitos kivoista päivityksistä! :) sun työstä ja arjesta disneyllä on mielenkiintoista lukea, kivaa kun kirjoitat niin eri näkökulmista :)

    VastaaPoista