Pikkuflunssa on inhottavaa laatua. Se ei estä kevyttä työntekoa, mutta se rajoittaa normaalista elämästä kaiken, mikä on hauskaa. Tokihan Pikkuflunssasta huolimatta voisi yrittää käydä vaikka aerobicissa, mutta se luultavasti vain aiheuttaisi sen, ettei Pikkuflunssa olisi enää niin pieni, vaan siitä tulisi Iso Paha Flunssa.
Pikkuflunssa aiheuttaa parhaimmillaan vain uneliaisuutta, äänen madaltumista ja aivojumia. Ei sen pahempaa, kyllä sen kanssa voi elää. Isoflunssa taas aiheuttaisi hengenahdistusta, runsasta unentarvetta ja toimintakyvyttömyyttä.
Pikkuflunssa kestää ja kestää. Se alkaa salakavalasti kevyenä kutinana kurkussa, nenän tukkoisuutena ja voimattomuuden tunteena. Kaksi viikkoa nenää turisteltuasi se on vieläkin olemassa ja pilaamassa arkirytmiäsi. Olet ehkä jo kadottanut arkirytmisi, etkä enää muista, miten ihanaa oli hikoilla lenkkipolulla.
Toisin kuin Iso Paha Flunssa, Pikkuflunssa ei vie ruokahalua. Se päinvastoin saa sinut hakemaan energiaa helpoista lähteistä. Onneksi on keksitty sokerittomat kurkkupastillit: ne auttavat kaikissa Pikkuflunssa oireissa. Kurkkupastillit avaavat hengitystä, nenää ja nukut paremmin, eikä nälkäkään ole niin kamala, kun suussa pyörii pieni sininen pastilli.
Pikkuflunssan aikana kehon lämpötila vaihtelee 37:n molemmin puolin. Se ei laske normaaliin 36,5:ään, mutta ei myöskään juuri paljon yli 37,1:n. Kunnon kuumeesta ei siis voi puhua. Välillä kuitenkin paleltaa ja välillä hikoiluttaa. Palellusvaiheessa päälle haetaan villapaitaa ja keitetään kuumaa teetä. Sitten alkaa hikoiluvaihe, jolle ei tunnu tulevan loppua ennen kuin vasta raikkaassa kevätsäässä happea haukatessa.
Pikkuflunssan aikana raitis ilma on parasta mitä on. Paitsi ettei siellä voi tehdä mitään, kun jalat eivät kanna ja pää on niin tukossa, että hyvä kun ei jää auton alle. Kaupassa käyntikin on melkoinen urakka ja tuskien taistelu.
Teen juonti on terveellistä, mutta ennen kaikkea tee on kuumaa. Ja kuuma auttaa peittämään yhden Pikkuflunssan oireen, eli kurkkukarheuden. Pelkän teen litkimisestä vain jää inhottava maku suuhun, eikä olo ole yhteen sen freesimpi.
Pikkuflunssa ei ole syy jäädä kotiin, jos on jotain pakollisia menoja. Mutta Pikkuflunssa on hyvä tekosyy, kun on jotain vähemmän pakollisia menoja. "Olin kipeä, en päässyt." Jokainen määrittelee itse menojensa pakollisuusasteen. Itse taidan olla enemmän suorittajatyyppiä, ja pusken vaikka läpi harmaan kiven. "Tulin, vaikka oon kipeä." Kotisohvalla saa sitten sairastaa rauhassa peiton alla ja teemuki kädessä.
Kesätyöpesti 2011 Pariisin Disneylandissa on yksi tarina lisää tosielämän satukirjaan. Työt alkoivat 18.6. ja takaisin Suomeen palattiin 31.8.2011
tiistai 5. huhtikuuta 2011
maanantai 4. huhtikuuta 2011
Elämäni naiset
Ukon vanhemmat kävivät meillä perjantaina ensimmäistä kertaa, vaikka ollaan asuttu yhdessä jo yli vuosi. Kauanhan se veikin, vaikka välimatkaa on autolla vain 20 minuuttia. Kyse ei ole siitä, etteikö hänellä olisi hyvät välit vanhempiinsa, päinvastoin. Hän käy porukoillaan lähes päivittäin - työmatkalta poiketessaan ja auttelemassa milloin missäkin. Suhde ei perustu vain lähimmäisenrakkauteen vaan myös puhtaaseen agraariseen työntekoon. Itselläni ei ole aivan niin pakottavaa tarvetta olla tekemisissä omien vanhempieni kanssa.
Äitini on minulle kuitenkin suuri esikuva. Hän ei ehkä ole veroyhteiskunnan kannalta paras malli (korkeakoulutuksesta huolimatta hoitaa lapsiaan kotonaan, eli ei tuota verotuloja valtiolle), mutta äidin roolin hän on hoitanut hyvin, ja meistä viidestä lapsesta on kasvanut ihan kelvollisia. Meillä noudatettiin kotona melkoisen vapaata kasvatusta, joten monia asioita on jäänyt oppimatta ja kokematta. Monet asenteet ja ajatusmallit ovat kuitenkin siirtyneet jälkipolvelle ns. hiljaisena tietona. Paras äitini antama neuvo lienee olla tekemättä lapsia, ennen kuin on ollut vakitöissä vähintään vuoden, että saa mahdollisimman korkeaa äitiyspäivärahaa.
Toinen vahva persoona nuoruudestani on äitini täti. Tuosta sukuhaarasta löytyy myös muita kovapäiviä naisia - ja miehiä. Täti teki pitkän uran biologian ja maantiedon opettajana eikä koskaan hankkinut perhettä. Sen sijaan hän matkusteli paljon, ja vei minutkin mukanaan Maltalle, kun olin vain 11-vuotias. Kesälomaillessamme äitini kotitilalla täti hoito koko meidän suurelle sakille ruoat pöytään. Aivan viimeisimpiin vuosiinsa saakka hän leipoi meille mansikkakakkua, syötti meille avokadoja, teki nokkoslettuja ja niitä kuivakoita pullia, joissa ei tainnut juuri olla rasvaa tai sokeria. Tuolloin hänen ruokansa tuntuivat hassuilta, mutta myöhemmin olen oivaltanut, kuinka terveellisiä ne kaikki hassulta kuulostavat kasvit, kuten lipstikat, kyssäkaalit ja mangoldit ja muut viritelmät olivatkaan. Tädin kuoleman jälkeen äidin kotipaikan kunto on romahtanut silmissä, eikä kukaan ole huolehtinut enää vuosiin viinimarjapensaista, puhumattakaan mansikkapenkeistä.
Lukion saksan opettajani lienee suurin yksittäinen "syypää" siihen, että aloin opiskelemaan saksaa. Olin viehättynyt kielestä jo yläasteella, mutta lukion saksan tunneilla minuun puri varsinainen saksakärpänen. Tämä nainen osasi opastaa meidät suoraan saksan kielen ytimeen, eli sanojen merkityksiin, niiden yhteispeliin ja muutenkin saksalaiseen ajattelutapaan. Enää eivät pitkät ja raskaat saksankieliset sanat olleet vain kirjainmöykkyjä, vaan muodostivat järkeviä kokonaisuuksia - jonossa. Kuri oli kova, mutta vain niin saksan epäsäännölliset verbit ja adjektiivin taipuminen syöpyivät taivutusmuotoineen ikuisiksi ajoiksi muistiini. Kaiken kukkuraksi opettaja harrasti kilpatanssia, ja tuli oppitunnille välillä kädet itseruskettavasta tummina. Nykyään törmäilen häneen silloin tällöin yliopistolla, hän käy siellä japanin tunneilla. Ikuinen oppija siis!
Äitini on minulle kuitenkin suuri esikuva. Hän ei ehkä ole veroyhteiskunnan kannalta paras malli (korkeakoulutuksesta huolimatta hoitaa lapsiaan kotonaan, eli ei tuota verotuloja valtiolle), mutta äidin roolin hän on hoitanut hyvin, ja meistä viidestä lapsesta on kasvanut ihan kelvollisia. Meillä noudatettiin kotona melkoisen vapaata kasvatusta, joten monia asioita on jäänyt oppimatta ja kokematta. Monet asenteet ja ajatusmallit ovat kuitenkin siirtyneet jälkipolvelle ns. hiljaisena tietona. Paras äitini antama neuvo lienee olla tekemättä lapsia, ennen kuin on ollut vakitöissä vähintään vuoden, että saa mahdollisimman korkeaa äitiyspäivärahaa.
Toinen vahva persoona nuoruudestani on äitini täti. Tuosta sukuhaarasta löytyy myös muita kovapäiviä naisia - ja miehiä. Täti teki pitkän uran biologian ja maantiedon opettajana eikä koskaan hankkinut perhettä. Sen sijaan hän matkusteli paljon, ja vei minutkin mukanaan Maltalle, kun olin vain 11-vuotias. Kesälomaillessamme äitini kotitilalla täti hoito koko meidän suurelle sakille ruoat pöytään. Aivan viimeisimpiin vuosiinsa saakka hän leipoi meille mansikkakakkua, syötti meille avokadoja, teki nokkoslettuja ja niitä kuivakoita pullia, joissa ei tainnut juuri olla rasvaa tai sokeria. Tuolloin hänen ruokansa tuntuivat hassuilta, mutta myöhemmin olen oivaltanut, kuinka terveellisiä ne kaikki hassulta kuulostavat kasvit, kuten lipstikat, kyssäkaalit ja mangoldit ja muut viritelmät olivatkaan. Tädin kuoleman jälkeen äidin kotipaikan kunto on romahtanut silmissä, eikä kukaan ole huolehtinut enää vuosiin viinimarjapensaista, puhumattakaan mansikkapenkeistä.
Lukion saksan opettajani lienee suurin yksittäinen "syypää" siihen, että aloin opiskelemaan saksaa. Olin viehättynyt kielestä jo yläasteella, mutta lukion saksan tunneilla minuun puri varsinainen saksakärpänen. Tämä nainen osasi opastaa meidät suoraan saksan kielen ytimeen, eli sanojen merkityksiin, niiden yhteispeliin ja muutenkin saksalaiseen ajattelutapaan. Enää eivät pitkät ja raskaat saksankieliset sanat olleet vain kirjainmöykkyjä, vaan muodostivat järkeviä kokonaisuuksia - jonossa. Kuri oli kova, mutta vain niin saksan epäsäännölliset verbit ja adjektiivin taipuminen syöpyivät taivutusmuotoineen ikuisiksi ajoiksi muistiini. Kaiken kukkuraksi opettaja harrasti kilpatanssia, ja tuli oppitunnille välillä kädet itseruskettavasta tummina. Nykyään törmäilen häneen silloin tällöin yliopistolla, hän käy siellä japanin tunneilla. Ikuinen oppija siis!
Mullistuksia
Kauppajonossa tänä aamuna iäkkäämpi naishenkilö (luullakseni jo niin sanotussa mummoiässä) nosti hihnalle Fanta-pullon, keltaisen sellaisen, ja totesi myyjälle, ettei ole ostanut limonaadia pariin kymmeneen vuoteen. Mistä tällainen tempaus nyt yllättäen?
Oliko mummolle tulossa kylään lapsenlapsia, joille kupliva värjätty sokeriliemi maistuisi? Oliko mummo kenties jo unohtanut miltä lapsuuden herkku Jaffa maistui? (Miksei siis ostanut Hartwallin aitoa Jaffaa vaan monikansallisen kolajätin Fantaa?) Oliko vaari sairastunut, eihän vaari koskaan sairastu, mutta kun sairastuu, niin jaffallahan sitä paranee? Oliko mummo kauhistunut lukemastaan lisäainekeskustelusta niin, että päätti ostaa lisäaineetonta tuotetta vain osoittaakseen, että kyllä sokeri on paras makeutusaine. Entä mahtaako mummi tietää, että limonadi on oivallinen puhdistusaine tekohampaille?
Takapihamme on taas mullistunut kovin. Routa repii pihaa kahtia. Puolet pihasta nousee monta kymmentä senttiä korkeammalle, ja väliin muodostuu melkoisen raadollisen näköinen syvänne. Paikkailivat vahinkoja viimekin keväänä, mutta ongelma taitaa piillä syvemmällä. En muista, että routavahinkoja olisi tässä pihassa ollut vielä kaksi vuotta sitten. Jos sama meno jatkuu, roskakatos keikkaa naapurin pihan puolelle hetkellä minä hyvänsä, ja pihan autot vajoavat maan uumeniin.
Voiko iloisempaa veikkosta ollakaan? Kymmensenttinen, pieni punainen Buddha-patsas. Koko pitkän, kylmän, lumisen talven se on seissyt välillä hangessa, välillä mattotelineellä. Joku sen on sinne hyljännyt. Se tuskin jäi keneltäkään huomaamatta, punainen kun loistaa hyvin vitivalkoseilla, mutta se ei siltikään kelvannut kenellekään. Minä kävin pelastamassa sen pihalta. Se on ihan märkä, no yllättäen, joten saa kuivua rauhassa.
Oliko mummolle tulossa kylään lapsenlapsia, joille kupliva värjätty sokeriliemi maistuisi? Oliko mummo kenties jo unohtanut miltä lapsuuden herkku Jaffa maistui? (Miksei siis ostanut Hartwallin aitoa Jaffaa vaan monikansallisen kolajätin Fantaa?) Oliko vaari sairastunut, eihän vaari koskaan sairastu, mutta kun sairastuu, niin jaffallahan sitä paranee? Oliko mummo kauhistunut lukemastaan lisäainekeskustelusta niin, että päätti ostaa lisäaineetonta tuotetta vain osoittaakseen, että kyllä sokeri on paras makeutusaine. Entä mahtaako mummi tietää, että limonadi on oivallinen puhdistusaine tekohampaille?
Takapihamme on taas mullistunut kovin. Routa repii pihaa kahtia. Puolet pihasta nousee monta kymmentä senttiä korkeammalle, ja väliin muodostuu melkoisen raadollisen näköinen syvänne. Paikkailivat vahinkoja viimekin keväänä, mutta ongelma taitaa piillä syvemmällä. En muista, että routavahinkoja olisi tässä pihassa ollut vielä kaksi vuotta sitten. Jos sama meno jatkuu, roskakatos keikkaa naapurin pihan puolelle hetkellä minä hyvänsä, ja pihan autot vajoavat maan uumeniin.
Voiko iloisempaa veikkosta ollakaan? Kymmensenttinen, pieni punainen Buddha-patsas. Koko pitkän, kylmän, lumisen talven se on seissyt välillä hangessa, välillä mattotelineellä. Joku sen on sinne hyljännyt. Se tuskin jäi keneltäkään huomaamatta, punainen kun loistaa hyvin vitivalkoseilla, mutta se ei siltikään kelvannut kenellekään. Minä kävin pelastamassa sen pihalta. Se on ihan märkä, no yllättäen, joten saa kuivua rauhassa.
torstai 31. maaliskuuta 2011
Tiedät olevasi humanistiopiskelija kun...
... olet sijoittanut pienen omaisuuden haalarimerkkeihin, joiden lukua et enää muista.
... keskiviikko on pääasiallinen bileiltasi.
... perjantai ja lauantai ovat myös bileiltojasi.
... joskus torstai-iltakin venähtää pitkäksi, mutta onneksi perjantaina ei ole opetusta.
... lottoamisen sijaan käyt hakemassa jännitystä elämääsi yleisestä tentistä.
... ostat kaupassa automaattisesti vain Rainbow-tuotteita.
... aloitat tenttiinluvun ehkä viimeisenä iltana, jos silloinkaan.
... säilytät vanhoja luentomuistiinpanoja ja monisteita luullen, että tarvitset niitä vielä joskus. Lopulta ne päätyvät paperinkierrätykseen tai saunaan sytykkeeksi.
... käytät enemmän aikaa aikataulusi järjestelemiseen kuin varsinaiseen opiskeluun.
... käytät enemmän aikaa mihin tahansa muuhun kuin opiskeluun, siivoaminenkin tuntuu yhtäkkiä ajankohtaiselta.
... kalenterissasi on välillä viikkoja, joihin kuuluu enemmän vapaa-ajan rientoja kuin opetusta - varsinkin syksyllä ja vapun seutuun.
... et enää tarkkaan tiedä, milloin on syys- tai talviloma, mutta kesälomasi alkaa jo vapulta.
... kuukauden mittainen joulutauko menee rästihommia tehdessä, vaikka kaipaisit lomaa.
... saat stressioireita jo aikaisin kevään korvella, sillä kesäksi pitäisi löytää töitä.
... opiskeluaikasi parasta aikaa on "vaihto-opiskelu" ulkomailla.
... joka kurssin alussa päätät, että nyt opiskelet aihetta enemmänkin kuin mitä oppimisvaatimukset sanovat.
... joka kurssilla päädyt tekemään vain ne pakolliset osat ja nekin hätäisesti.
... kalenteri on mielestäsi jo aivan täynnä, mutta silti sinne mahtuu väliin vielä äkkilähtö Välimerelle.
... saat mielestäsi aivan liian vähän opintotukea, mutta silti saat rahasi riittämään ihan kaikkeen.
... rahasi riittävät aina yhteen bileiltaan.
... joudut laskemaan opintopisteesi tarkkaan, vaikka tuntuu, että olet opiskelet ihan koko ajan.
... opiskelet vaikka mitä aineita, mutta et siltikään tiedä, miten työllistyt.
... opiskelun jälkeinen elämä on vain pelottava käsite, joka odottaa jossain hamassa tulevaisuudessa.
... uskottelet itsellesi, että opiskelet itseäsi varten.
... voit kuitata laskuvirheen totemalla olevasi humanisti.
... keskiviikko on pääasiallinen bileiltasi.
... perjantai ja lauantai ovat myös bileiltojasi.
... joskus torstai-iltakin venähtää pitkäksi, mutta onneksi perjantaina ei ole opetusta.
... lottoamisen sijaan käyt hakemassa jännitystä elämääsi yleisestä tentistä.
... ostat kaupassa automaattisesti vain Rainbow-tuotteita.
... aloitat tenttiinluvun ehkä viimeisenä iltana, jos silloinkaan.
... säilytät vanhoja luentomuistiinpanoja ja monisteita luullen, että tarvitset niitä vielä joskus. Lopulta ne päätyvät paperinkierrätykseen tai saunaan sytykkeeksi.
... käytät enemmän aikaa aikataulusi järjestelemiseen kuin varsinaiseen opiskeluun.
... käytät enemmän aikaa mihin tahansa muuhun kuin opiskeluun, siivoaminenkin tuntuu yhtäkkiä ajankohtaiselta.
... kalenterissasi on välillä viikkoja, joihin kuuluu enemmän vapaa-ajan rientoja kuin opetusta - varsinkin syksyllä ja vapun seutuun.
... et enää tarkkaan tiedä, milloin on syys- tai talviloma, mutta kesälomasi alkaa jo vapulta.
... kuukauden mittainen joulutauko menee rästihommia tehdessä, vaikka kaipaisit lomaa.
... saat stressioireita jo aikaisin kevään korvella, sillä kesäksi pitäisi löytää töitä.
... opiskeluaikasi parasta aikaa on "vaihto-opiskelu" ulkomailla.
... joka kurssin alussa päätät, että nyt opiskelet aihetta enemmänkin kuin mitä oppimisvaatimukset sanovat.
... joka kurssilla päädyt tekemään vain ne pakolliset osat ja nekin hätäisesti.
... kalenteri on mielestäsi jo aivan täynnä, mutta silti sinne mahtuu väliin vielä äkkilähtö Välimerelle.
... saat mielestäsi aivan liian vähän opintotukea, mutta silti saat rahasi riittämään ihan kaikkeen.
... rahasi riittävät aina yhteen bileiltaan.
... joudut laskemaan opintopisteesi tarkkaan, vaikka tuntuu, että olet opiskelet ihan koko ajan.
... opiskelet vaikka mitä aineita, mutta et siltikään tiedä, miten työllistyt.
... opiskelun jälkeinen elämä on vain pelottava käsite, joka odottaa jossain hamassa tulevaisuudessa.
... uskottelet itsellesi, että opiskelet itseäsi varten.
... voit kuitata laskuvirheen totemalla olevasi humanisti.
keskiviikko 30. maaliskuuta 2011
Satumaista elämää III
Tämä satu on (Pekkaa ja sutta mukaillen) analogia tytöstä, jolla on suuri suu.
Hölösuun palkka
Olipa kerran pienessä metsän laidalla sijaitsevassa kylässä pieni pellavapäinen lapsukainen. Lapsi oli pienestä pitäen ollut hyvin vilkas ja äänekäs. Hänen oli vaikea istua hiljaa koulunpenkissä, hänen ei osannut keskittyä olellisuuksiin eikä hän kyennyt kuiskaamaan. Lisäksi hänellä oli vilkas mielikuvitus ja sosiaalinen luonne.
Eräänä päivänä koulusta palatessaan lasta kyllästytti kovin, opettaja oli taas koko päivän vaatinut häntä olemaan hiljaa. Lapsi halusi saada kyläläisiltä hieman huomiota. Vilkasluontoinen kun oli, sai lapsi ajatuksen. Jospa hän hieman juksaisi kyläläisiä huutamalla kovaan ääneen "Susi!" Näin huudettuaan monet kyläläiset hätääntyivät ja kiireen vilkkaa piiloutuivat kuka minnekin, ettei paha susi heitä saisi hampaisiinsa. "Ei ole mitään sutta, minä vain huijasin!", lapsi ilakoi kovaan ääneen ja sai kyläläiset palaamaan takaisin piiloistaan. "Huh, me jo pelästyimme", kyläläiset huokasivat.
Eräänä toisena päivänä koulussa matematiikan tunnilla opettaja esitti lapselle vaikean kysymyksen. Tämä ei kuitenkaan osannut vastata kysymykseen. Niinpä lapsi päätti kysymyksen välttääkseen harhauttaa koko luokkaa: hän osoitti sormellaan ikkunaa ja huusi kovaan ääneen: "Susi!" Kaikki luokan oppilaat, opettaja mukaan lukien kiirehtivät kirkuen ikkunan ääreen. "Ei siellä mitään ole! Koittaisit keskittyä!" opettaja torui, sillä hänellä alkoi hiljalleen mennä kärsivällisyys kurittoman lapsen kanssa.
Koulupäivän päätteeksi lapsen piti kulkea metsäpolkua pitkin kotiinsa. Myös muutama muu koululainen kulki samaa matkaa hänen kanssaan. Yhtäkkiä metsän siimeksessä kahahti, ja aivan selkeästi pusikon keskellä vilahti suden korvat. Lapsi halusi ilmoittaa ystävilleen lähestyvästä pedosta aivan hiljaa, ettei susi kuulisi heitä. Lapsi ei kuitenkaan kyennyt kuiskaamaan, joten hän huusi kovaan ääneen: "Susi!" Muut eivät enää jaksaneet uskoa lapsen puheisiin, ja niskojaan nakellen jatkoivat matkaa. Susi havahtui huutoon ja loikkasi puskasta suoraan lapsen kimppuun.
Tosipaikan tullen suurisuinen lapsi ei siis enää saanut enää edes omien ystäviensä myötätuntoa, ja hän kärsi omasta suurisuisuudestaan.
Hölösuun palkka
Olipa kerran pienessä metsän laidalla sijaitsevassa kylässä pieni pellavapäinen lapsukainen. Lapsi oli pienestä pitäen ollut hyvin vilkas ja äänekäs. Hänen oli vaikea istua hiljaa koulunpenkissä, hänen ei osannut keskittyä olellisuuksiin eikä hän kyennyt kuiskaamaan. Lisäksi hänellä oli vilkas mielikuvitus ja sosiaalinen luonne.
Eräänä päivänä koulusta palatessaan lasta kyllästytti kovin, opettaja oli taas koko päivän vaatinut häntä olemaan hiljaa. Lapsi halusi saada kyläläisiltä hieman huomiota. Vilkasluontoinen kun oli, sai lapsi ajatuksen. Jospa hän hieman juksaisi kyläläisiä huutamalla kovaan ääneen "Susi!" Näin huudettuaan monet kyläläiset hätääntyivät ja kiireen vilkkaa piiloutuivat kuka minnekin, ettei paha susi heitä saisi hampaisiinsa. "Ei ole mitään sutta, minä vain huijasin!", lapsi ilakoi kovaan ääneen ja sai kyläläiset palaamaan takaisin piiloistaan. "Huh, me jo pelästyimme", kyläläiset huokasivat.
Eräänä toisena päivänä koulussa matematiikan tunnilla opettaja esitti lapselle vaikean kysymyksen. Tämä ei kuitenkaan osannut vastata kysymykseen. Niinpä lapsi päätti kysymyksen välttääkseen harhauttaa koko luokkaa: hän osoitti sormellaan ikkunaa ja huusi kovaan ääneen: "Susi!" Kaikki luokan oppilaat, opettaja mukaan lukien kiirehtivät kirkuen ikkunan ääreen. "Ei siellä mitään ole! Koittaisit keskittyä!" opettaja torui, sillä hänellä alkoi hiljalleen mennä kärsivällisyys kurittoman lapsen kanssa.
Koulupäivän päätteeksi lapsen piti kulkea metsäpolkua pitkin kotiinsa. Myös muutama muu koululainen kulki samaa matkaa hänen kanssaan. Yhtäkkiä metsän siimeksessä kahahti, ja aivan selkeästi pusikon keskellä vilahti suden korvat. Lapsi halusi ilmoittaa ystävilleen lähestyvästä pedosta aivan hiljaa, ettei susi kuulisi heitä. Lapsi ei kuitenkaan kyennyt kuiskaamaan, joten hän huusi kovaan ääneen: "Susi!" Muut eivät enää jaksaneet uskoa lapsen puheisiin, ja niskojaan nakellen jatkoivat matkaa. Susi havahtui huutoon ja loikkasi puskasta suoraan lapsen kimppuun.
Tosipaikan tullen suurisuinen lapsi ei siis enää saanut enää edes omien ystäviensä myötätuntoa, ja hän kärsi omasta suurisuisuudestaan.
Hurja peto
tiistai 29. maaliskuuta 2011
Löytötavaraa
Viikonloppuna käväisimme paikallisilla Hyvän mielen markkinamessuilla. Matkaan tarttui kuusi pussia mausteita hintaan 10 euroa.
Vuosien saatossa on matkaan tarttunut myös muunlaisia elämän piristäjiä, milloin mistäkin. Ennaltasuunniteltua sisustamista en harrasta, vaan pidän esineistä, joilla on jokin merkitys minulle itselleni.
Potsdamin asuntolaani vastapäätä sijainneesta halparuokakauppa Netosta löysin Nukkumatti-kuvin koristellun sinappimukin. Sinappi oli ihan hyvää. Nukkumatti on DDR:läinen keksintö, ja kun kerran entisessä Itä-Saksassa oltiin, niin mikäs sen mukavampi muisto! On ahkerassa käytössä vielä koti-Suomessakin.
Oletettavasti edellinen asukas oli jättänyt huoneeseeni pienen aasialaisvaikutteisen koristeen. Asuntolahuonetta viimeisinä päivinä tyhjentäessäni päätin pakata koristeenkin matkalaukkuun ja tuoda kotiin. Kaunis muisto muutoin niin karusta huoneesta...
Myös kotikaupungissa voi tehdä hauskoja löytöjä. Vaikka omatkin romua, ovat nämä "aarteet" päätyneet keskeiselle paikalle eteisen peilin ääreen. Siinä ne ilahduttavat jokaista päivääni. Takapihallamme on tämän talven pyörinyt pieni punainen, sametilla päällystetty Buddha-patsas. Taidan käydä hakemassa sen kokoelmiini, jos se vielä hankien seasta löytyy...
Joensuun löytöjä + kaverin tekemä pinssi
Tilli, pippurisekoitus, jauhelihamauste, pizzamauste, kanamauste ja curry power
Vuosien saatossa on matkaan tarttunut myös muunlaisia elämän piristäjiä, milloin mistäkin. Ennaltasuunniteltua sisustamista en harrasta, vaan pidän esineistä, joilla on jokin merkitys minulle itselleni.
Potsdamin asuntolaani vastapäätä sijainneesta halparuokakauppa Netosta löysin Nukkumatti-kuvin koristellun sinappimukin. Sinappi oli ihan hyvää. Nukkumatti on DDR:läinen keksintö, ja kun kerran entisessä Itä-Saksassa oltiin, niin mikäs sen mukavampi muisto! On ahkerassa käytössä vielä koti-Suomessakin.
Oletettavasti edellinen asukas oli jättänyt huoneeseeni pienen aasialaisvaikutteisen koristeen. Asuntolahuonetta viimeisinä päivinä tyhjentäessäni päätin pakata koristeenkin matkalaukkuun ja tuoda kotiin. Kaunis muisto muutoin niin karusta huoneesta...
Nukkissinappi
Kodin henki
Ostin kesällä 2008 Kosilta matkamuistoksi läjän perinteisiä matkamuistoja. Mutta niiden lisäksi ostin myös minipurkillisen hunajaa paikallisesta supermarketista. Mielestäni paras tapa perehtyä paikalliseen elämääntapaan on käydä paikallisessa kaupassa ja ostaa samoja tuotteita kuin paikalliset. Ostin lisäksi viinietikkaa ja purkin oliiveja, ja oliivipurkki on nyt kynätelineenä.
Kreikkalaista hunajata 
Myös kotikaupungissa voi tehdä hauskoja löytöjä. Vaikka omatkin romua, ovat nämä "aarteet" päätyneet keskeiselle paikalle eteisen peilin ääreen. Siinä ne ilahduttavat jokaista päivääni. Takapihallamme on tämän talven pyörinyt pieni punainen, sametilla päällystetty Buddha-patsas. Taidan käydä hakemassa sen kokoelmiini, jos se vielä hankien seasta löytyy...
Kukkakorvis
Joensuun löytöjä + kaverin tekemä pinssi
Kaverin tekemä sydänklipsi
maanantai 28. maaliskuuta 2011
Sankarmiesten suhteettomuus
Viikonloppuna näytettiin televisiossa Spiderman 1 ja 3. Ykköstä ei tarvinnut enää ties-monennenko-kerran katsoa, on jäänyt ennenkin kesken, tylsähän se on. Mutta kolmonen oli uusi tuttavuus. Niin kuin kaikista leffoista, löysin tästäkin ties miten paljon epäloogisuutta, mutta ei siitä sen enempää.
Kaikista supersankareista itse haluaisin mieluiten olla Supermies, sillä hän on kaikista supersankareista selkeästi vahvin, nopein ja muutenkin paras. Huippukuulo ja röntgennäkö ovat verrattomia ominaisuuksia, joita muilla sankareilla ei ole. Hänen ominaisuutensa eivät ole kiinni teknisistä laitteista, kuten Batmanin, eikä hänen voimansa ehdy tosin kuin Spidermanilla joskus. Ja hän voittaa pahikset yksinkin, eikä tarvitse seurakseen joukkiota muita sankareita, kuten Ihmeperheessä tai X-menissä. Lisäksi hän osaa lentää ihan omin avuin - voisiko olla parempaa?
Ainoa heikkous Supermiehellä on kryptoniitti. Sitä kammoksun kuin maanantaiaamua: se pilaa tunnelman heti, kun on olemassa uhka sen läheisyydestä. Sen käyttö on epäreilua. Supermies ei voi itse sille mitään: hänestä tulee täysin voimaton, hän ei toimi edes tavallisena ihmisenä silloin, vaan muuttuu sairaaksi, täriseväksi käppänäksi.
Joensuussa oli männä viikolla vuosittainen ranskalaisen elokuvan viikko. Ehdin leffaan vasta lauantaina, jolloin esitysvuorossa oli Gainsbourg - vie héroïque. Päähenkilössä, kuuluisuuteen ampaisseessa juutalaismuusikossa oli paljon supersankarin, idolin, aineksia. Elokuva pohjautuu Gainsbourgin elämään löyhästi. Juutalaisvainoista ja isäpapan hyväksynnän kerjäämisestä vinksahtanut hörökorva kuvataan elokuvassa taiteilijasieluisena naistenmiehenä. Vähän samantyyppinen hahmo kuin James Bond siis: naisia riitti, ja kaikkia heitä hän rakasti syvästi, kunnes tuli uusi ja kiinnostavampi tilalle, ja samalla hän tekee sitä itselleen tärkeää työtään.
James Bond nyt on legenda sinällään. Vaikka action-leffoista muutenkin pidänkin, niin ainainen sovinismi bondeissa kyllä pännii. Uudemmat bondit eivät ole paljon vanhempia parempia, ainakaan mitä tulee naisten arvostamiseen. Bond on (ainakin) kertaalleen ollut naimisissa, mutta jo samaisessa leffassa vaimo ammutaan ennen kuin sulhaspari pääsee edes häämatkalle.
Kaikille länsimäisen kulttuurin miespuolisille sankareilla tuntuukin olevan yhteistä se, että he eivät kykene tai halua sitoutua naisiin. Elävät niin vaarallista elämää, ettei se sovi naisille... Läheisin naispuolinen nainen supersankareille on äiti tai äitihahmoa edustava nainen (Bondilla M).
Johanna Sinisalo kirjoittaa sarjakuvien naisista näin (Ruutujen välissä – näkökulmia sarjakuvaan / toim. Herkman Juha, s. 154) :
"Perinteisten seikkailusarjakuvien naiset ja heidän suhteensa seksiin voidaan jakaa kahteen:
1) "hyvä nainen": sankarin vaimo tai rakastettu. Viaton, siveä, taipuisa luonteeltaan. Sankari pelastaa hänet vaarasta, auttaa häntä. Kuvataan vähäpukeisesti vain vahingossa tai pakotettu siihen.
2) "paha nainen": usein rikollinen, saattaa pohjimmiltaan olla hyväsydäminen; avoimesti seksuaalinen, esiintyy vähäpukeisena oma-aloitteisesti; voimakas, käskevä luonne. Sankarin on voitettava hänet. "
Ylemman kategorian naiset ovat niitä iki-ihania tyttöystäviä, heikkoja mummoja sekä pullantuoksuisia äitihahmoja. Alempi naishahmo taas on selkeästi uhka miehiselle ylivoimalle. Naisen toimivin ase on hänen vartalonsa. Tällaiset sankarittaret ovat tuttuja niin sarjakuva- kuin elokuvamaailmasta (Bionic Woman, Lara Croft). Heilläkin on vaikeuksia pitää parisuhdetta yllä, sikäli kuin semmoista edes haluavat. Miesten riippumattomuus ja haluttomuus sitoutua tuntuu kuitenkin olevan hyväksytympää. Enkä kyllä ymmärrä miksi... Eikö supersankareilla tai yksinäisillä susilla ole tarvetta sosiaaliseen tukiverkkoon, ovatko he niin vahvoja, etteivät tarvitse toista rinnalleen?
Kaikista supersankareista itse haluaisin mieluiten olla Supermies, sillä hän on kaikista supersankareista selkeästi vahvin, nopein ja muutenkin paras. Huippukuulo ja röntgennäkö ovat verrattomia ominaisuuksia, joita muilla sankareilla ei ole. Hänen ominaisuutensa eivät ole kiinni teknisistä laitteista, kuten Batmanin, eikä hänen voimansa ehdy tosin kuin Spidermanilla joskus. Ja hän voittaa pahikset yksinkin, eikä tarvitse seurakseen joukkiota muita sankareita, kuten Ihmeperheessä tai X-menissä. Lisäksi hän osaa lentää ihan omin avuin - voisiko olla parempaa?
Ainoa heikkous Supermiehellä on kryptoniitti. Sitä kammoksun kuin maanantaiaamua: se pilaa tunnelman heti, kun on olemassa uhka sen läheisyydestä. Sen käyttö on epäreilua. Supermies ei voi itse sille mitään: hänestä tulee täysin voimaton, hän ei toimi edes tavallisena ihmisenä silloin, vaan muuttuu sairaaksi, täriseväksi käppänäksi.
Joensuussa oli männä viikolla vuosittainen ranskalaisen elokuvan viikko. Ehdin leffaan vasta lauantaina, jolloin esitysvuorossa oli Gainsbourg - vie héroïque. Päähenkilössä, kuuluisuuteen ampaisseessa juutalaismuusikossa oli paljon supersankarin, idolin, aineksia. Elokuva pohjautuu Gainsbourgin elämään löyhästi. Juutalaisvainoista ja isäpapan hyväksynnän kerjäämisestä vinksahtanut hörökorva kuvataan elokuvassa taiteilijasieluisena naistenmiehenä. Vähän samantyyppinen hahmo kuin James Bond siis: naisia riitti, ja kaikkia heitä hän rakasti syvästi, kunnes tuli uusi ja kiinnostavampi tilalle, ja samalla hän tekee sitä itselleen tärkeää työtään.
James Bond nyt on legenda sinällään. Vaikka action-leffoista muutenkin pidänkin, niin ainainen sovinismi bondeissa kyllä pännii. Uudemmat bondit eivät ole paljon vanhempia parempia, ainakaan mitä tulee naisten arvostamiseen. Bond on (ainakin) kertaalleen ollut naimisissa, mutta jo samaisessa leffassa vaimo ammutaan ennen kuin sulhaspari pääsee edes häämatkalle.
Kaikille länsimäisen kulttuurin miespuolisille sankareilla tuntuukin olevan yhteistä se, että he eivät kykene tai halua sitoutua naisiin. Elävät niin vaarallista elämää, ettei se sovi naisille... Läheisin naispuolinen nainen supersankareille on äiti tai äitihahmoa edustava nainen (Bondilla M).
Johanna Sinisalo kirjoittaa sarjakuvien naisista näin (Ruutujen välissä – näkökulmia sarjakuvaan / toim. Herkman Juha, s. 154) :
"Perinteisten seikkailusarjakuvien naiset ja heidän suhteensa seksiin voidaan jakaa kahteen:
1) "hyvä nainen": sankarin vaimo tai rakastettu. Viaton, siveä, taipuisa luonteeltaan. Sankari pelastaa hänet vaarasta, auttaa häntä. Kuvataan vähäpukeisesti vain vahingossa tai pakotettu siihen.
2) "paha nainen": usein rikollinen, saattaa pohjimmiltaan olla hyväsydäminen; avoimesti seksuaalinen, esiintyy vähäpukeisena oma-aloitteisesti; voimakas, käskevä luonne. Sankarin on voitettava hänet. "
Ylemman kategorian naiset ovat niitä iki-ihania tyttöystäviä, heikkoja mummoja sekä pullantuoksuisia äitihahmoja. Alempi naishahmo taas on selkeästi uhka miehiselle ylivoimalle. Naisen toimivin ase on hänen vartalonsa. Tällaiset sankarittaret ovat tuttuja niin sarjakuva- kuin elokuvamaailmasta (Bionic Woman, Lara Croft). Heilläkin on vaikeuksia pitää parisuhdetta yllä, sikäli kuin semmoista edes haluavat. Miesten riippumattomuus ja haluttomuus sitoutua tuntuu kuitenkin olevan hyväksytympää. Enkä kyllä ymmärrä miksi... Eikö supersankareilla tai yksinäisillä susilla ole tarvetta sosiaaliseen tukiverkkoon, ovatko he niin vahvoja, etteivät tarvitse toista rinnalleen?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)